A-
A+
Kirjastoauto Saima on korvannut entisaikojen koulukirjastot, sillä kouluilla ei ole pitkään aikaan ollut mahdollisuutta hankkia uusia kirjoja. Kaikki perheet eivät käy kirjastossa, joten kirjastoauto menee sinne, missä lapset ovat.
Terhi Rintala
Uusi kirjastoauto Saima korvasi kesällä 2022 kaksi aikaisempaa. Monipalveluauto suunniteltiin sellaiseksi, että se voisi tarvittaessa palvella monien muidenkin palveluiden liikkuvana paikkana. Mahdollisuuksia on muuhunkin, mutta toistaiseksi peruskirjastotyö on Saiman tärkein tehtävä
Kurikan kirjastotoimenjohtaja Jonna Timoharju kertoo, että kirjastoautosta tehtiin viime vuonna 53 140 lainaa eli kasvua vuoteen 2024 nähden tuli 5,4 %.
– Kirjastoauton lainausmäärät ovat liikkuneet vuosittain 50 000 - 55 000 lainan tuntumassa. Viime vuoteen saattoi jonkin verran vaikuttaa pääkirjaston remonttisulku, sillä kuukausittaisessa vertailussa kirjastoautossa näkyy kesäkuulla selkeä lainauspiikki vuoteen 2024 nähden. Kirjastoautolla oli sulkuaikana lisäpysäkkejä pääkirjaston piha-alueella.
Kouluyhteistyön merkitys auton kokonaislainauksessa on suuri, sillä koulupysäkit ovat lainaus- ja palautusmääriltään kaikkein vilkkaimpia.
– Yksittäisellä koulupysäkillä saattaa käydä samalla pysähdyksellä kokonaisen kyläkoulun väki, joten vipinää riittää ja lainoja tehdään.
Vastaavasti loma-aikoina kävijöitä niillä pysäkeillä ei ole, joten Timoharjun mukaan on paitsi taloudellisesti myös työn organisoinnin kannalta järkevää jättää ne ajamatta. Kurikan sivistyslautakunta päätti helmikuun alussa, että koulujen pysäkkejä ei ajeta loma-aikoina. Niihin kuuluvat kesälomien lisäksi talvi-, syys- ja joululoma.
Heinäkuussa kirjastoautolla on huoltotauko, joten se ei liikennöi muutenkaan.
Kirjastoauton koulupysäkit ovat keskeisessä asemassa myös esimerkiksi kirjastonkäytön opetuksen kannalta.
– Sivukylien kouluilta ei välttämättä päästä kirjastokäynneille, joten pystymme tarjoamaan heille kirjaston ja perusopetuksen yhteistyösopimuksen mukaisia palveluita vaihtoehtoisesti kirjastoautossa.
Monet opettajat toivovat myös aineistopaketteja noudettavaksi kirjastoautosta.
– Uskon, että koulupysäkeillä on todella suuri merkitys lasten lukuinnolle ja lukutaidolle. Kaikissa kodeissa kirjastokäynnit ja lukeminen eivät kuulu säännöllisiin rutiineihin, mutta kirjastoauton kautta lapsille avautuu mahdollisuus molempiin.
Kirjastoautoa ajavat Jari Haapamäki ja Jarmo Hautamäki. Kahden kuljettajan myötä pystytään pidentämään palveluaikaa iltaan.
Aamupäivisin reiteille sijoittuvat kaikki Kurikan alueen koulut ja muutama päiväkotikin. Iltapäiviin ja iltoihin on rakennettu aikataulut muille pysäkeille.
– Aamupäivisin olemme molemmat mukana koulupysäkeillä. Iltapäivän reitillä on vain toinen meistä, Jarmo Hautamäki kertoo.
Sivistyslautakunta hyväksyi helmikuussa kirjastoauto Saiman uuden aikataulun. Aikataulu on voimassa toistaiseksi. Mahdolliset muutokset tuodaan uudelleen lautakuntaan.
– Viimeisin pysäkkitoive tuli Keskikylästä, ja se saatiin mahdutettua parillisten viikkojen torstaille (Hautakalliontien tienhaara). Toiveita saa jatkossakin esittää ja yritämme niitä toteuttaa, jos vain suinkin mahdollista, Jonna Timoharju lupaa.
Koskuen koulun pihaan Saima parkkeeraa joka maanantai. Laura Vuorenmäki, Niklas Seppälä, Luka Bauer, Miro Bauer ja Milma Räsänen käyvät kirjastoautolla joka viikko.
Luka lainaa etenkin sarjakuvia joskus pelejäkin.
– Joskus lainaan myös historiakirjoja, Miro lisää
Luka tarttuu myös tunnettuihin romaaneihin, kuten Harry Pottereihin tai Taru Sormusten Herraan.
– Niiden lukeminen vie vain vähän enemmän aikaa.
Sarjiskirjat ovat myös Milman suosikkeja.
– Tällä kertaa lainasin Kisuliin sarjiskerhoa ja Titanic-kirjan. Tykkään paljon lukemisesta ja luen sarjakuvia, romaaneja ja novelleja. Ihan kaikkea oikeastaan.
Laura tykkää jännityksestä ja kauhusta. Mukaan tarttui R.L. Stinen Nighmare Room -sarjan kirja.
– Pidän eniten kauhusta.
Niklasta viehättää anime.
– Lainasin My Hero Academian sarjakuvakirjan.
– Sarjakuva on aika suosittua, vahvistaa opettaja Jaana Korkiamäki.
Koskuen koululla on oma pieni koulukirjasto, jota on kartutettu vanhempaintoimintaryhmän avustuksella.
– Uudempaa kirjallisuutta on saatu sitä kautta. Koronan aikana inventoimme koko koulukirjaston. Sieltä poistettiin sellaisia kirjoja, joita ei ollut lainattu moneen vuoteen.
Erillistä määrärahaa koulukirjastoon ei ole ollut enää vuosiin. Ilman kirjastoautoa valikoima jäisi suppeaksi.
– Me olemme kaukana kirkolta, isosta kirjastosta. On todella upea juttu, että kirjastoauto käy joka viikko.
Kirjaston kouluyhteistyö takaa sen, että kyläkouluja kohdellaan tasapuolisesti.
– Esimerkiksi kirjastonkäytön opetusta ja kirjavinkkauksia voidaan pitää myös kirjastoautossa. Ei meillä olisi mahdollisuutta käydä kirjastossa. Kirjastoauto monipuolistaa opetusta.
Kirjastoauto on suosittu vieras koulun pihassa.
– Tosi moni kipaisee tänne heti, kun Saima on paikalla. Jos auto on joskus ollut rikki, siitä on mielipahaa, kun ei pääsekään kirjastoautoon.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely