Lakimuutos velvoittaa koulut edistämään oppilaiden liikunnallista elämäntapaa. Taustalla on tietenkin huoli siitä, mitä lapsille ja nuorille tapahtuu. Aikuisille toistetaan usein lausetta ”istuminen tappaa”, kun muistutetaan istumatyöhön liittyvistä vaaroista. Ihan niin graavisti asiaa ei voi ilmaista peruskouluikäiselle lapselle, mutta taustalla oleva ajatus on sama.
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto sai maanantaina esimakua käynnistyneestä arviointimenettelystä. Kokouksessa esitettyjen mielipiteiden ja käytäväpuheiden perusteella arviointiryhmää johtava Jyrki Myllyvirta herättää aluevaltuutetuissa luottamusta. Se ei ole helppo saavutus, kun kumminkin on kyse kriisimenettelystä. Sellaista johtavaan on helpompi suhtautua ennakkoluuloisesti.
Vesiliikunta Plompsis ry:n perustaminen on hyvä esimerkki siitä, mitä kökkätyöllä saadaan aikaan. Kun on yhteinen tavoite, joka koetaan tärkeäksi, sen eteen halutaan tehdä töitä. Koivukaaren uima-altaan kohdalla parasta taitaa olla se, että ihmisillä on erilaisiä syitä siihen, miksi he haluavat olla mukana. Silloin ei olla vain yhdellä asialla.
Kivistönkylän risteysalueella on alkanut viimein tapahtua. Oli jo aikakin, moni huokaisee. Puuronsilmässä asuneiden kohdalla tilanne on vielä toinen. Jokaista suunnitelmaa ja niiden haihtumista tuuleen on seurattu vähintäänkin jännittyneinä. Ja suunnitelmiahan on piisannut.
Maailman onnellisimman kansan kesäloma on ohi ja ilmainen perusopetus alkaa jälleen. Opetusministeri korosti kesän alussa linjapuheessaan, että peruskoulunsa päättävien tulee osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Nämä perustaidot ovat edellytys elämässä pärjäämiselle sekä Suomen tulevaisuuden kasvulle ja kilpailukyvylle.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely