A-
A+
Kivistönkylän risteysalueella on alkanut viimein tapahtua. Oli jo aikakin, moni huokaisee. Puuronsilmässä asuneiden kohdalla tilanne on vielä toinen. Jokaista suunnitelmaa ja niiden haihtumista tuuleen on seurattu vähintäänkin jännittyneinä. Ja suunnitelmiahan on piisannut.
Vieressä olevaa lehtijuttua varten pääsi tonkimaan Kunnallissanomien arkistoja. Paikallislehti on kertonut asioista juuri sellaisena kuin ne on koettu tapahtumahetkellä. Joulukuun 1986 lehtijuttu oli otsikoitu ”Tiesuunnitelmat herättävät närää”. Suunnitelmat saivat aikaan muutakin kun närästystä, kun silmäilee sen aikaisia karttaharjoituksia. Jos silloiset suunnitelmat olisivat toteutuneet, keskellä risteystä olleen Yli-Kivistön lehmät olisivat olleet motissa, kun tie olisi ollut navetan joka nurkalla.
Ei siinä suunnittelija ole hirveästi arvostanut jonkun toisen elinkeinoa.
Kun saatiin tieto, että risteysalueen suunnitelmista tulee viimein totta, moni huuteli liikenneympyrän perään. Se oli aikoinaan yksi vaihtoehdoista. Taitaa vain olla niin, että isoille ajoneuvoyhdistelmille ne eivät ole parhaita mahdollisia. Muuten liikenneympyröitä olisi jo tehty kolmostielle pitkin matkaa.
Ei tullut hotellia eikä modernia asuntoaluettakaan, josta teetettiin Etelä-Suomessa vallan näyttävät havainnekuvat. Suunnitelmia erikoisempaa on se, miten vikkelästi ne ovat haihtuneet pois. Kun rahaa ei ole riittänyt, tärkeysjärjestys ei ole ollut tarpeeksi suuri tai valitukset ovat vieneet suunnitelman vastatuuleen, itse suunnitelma on haudattu hiljaisuudessa.
Se pistää miettimään, miten paljon näiden 40 vuoden aikana on ollut muita suunnitelmia, joita on ensin puuhattu kovalla tohinalla ja sitten siirretty mappiin ö. Tulee mieleen muuan Allergiakeskus, joka olisi aikanaan pitänyt rakentaa Jalasjärvelle.
Tietöitä ja niiden sivuvaikutuksia on luvassa vuoden 2027 lopulle saakka. Jos ne aiheuttavat lisävaivaa kulkemiseen, kannattaa muistaa, että alueella koko ikänsä asunut maanviljelijä pitää nykyistä suunnitelmaa koko sarjan parhaana. Joka tuntee maaperän ja sen ominaisuudet, osaa varmasti arvioida tilannetta parhaiten.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely