Säännöt ovat hyviä olemassa, jopa välttämättömiä. Kun niitä luodaan, tarkoitus on pelkästään hyvä. Halutaan varmistaa, että asiat hoidetaan oikein ja kaikille samalla tavalla. Ikävä kyllä, hyvä tarkoitus ei aina johda pelkästään hyvään lopputulokseen.
Yhä useammin saa kuulla, että eri tahojen tuottamia palveluita siirtyy verkkoon. Toisille se tarkoittaa mahdollisuutta entistä joustavampaan asiointiin, mutta uskallan väittää sen olevan vähintään yhtä monelle kauhistus. On luonnollista, että uusien asioiden opettelu voi alkuun jännittää ja pelottaa. Kun vielä lööpit huutavat kauhutarinoita huijareiden kynsiin joutuneista rahoista, voi kynnys uuden opetteluun nousta entistä korkeammaksi.
Suomessa pyhäpäivät määritellään laissa, ja ne ovat palkallisia vapaapäiviä useimmille työntekijöille. Pitkäperjantai ja pääsiäismaanantai ovat virallisia vapaapäiviä, jolloin useimmat työntekijät saavat palkallisen vapaan. Kiirastorstai on yksi pääsiäisen kirkkopyhistä, mutta se ei ole virallinen vapaapäivä työpaikoilla.
Itseään viisaamman tai kokeneemman ihmisen kuunteleminen tekee aina hyvää. Viime viikon torstaina Palveluportin ohjelmapäivässä oli vieraana suomalaisen mielenterveystyön pioneeri Pirkko Lahti. Monen muun hyvän ajatuksen lisäksi Lahti puhui siitä, miten paljon oma suhtautuminen vaikuttaa asioihin.
Miltä tuntuu arki, jossa päivä alkaa rauhassa, lapset viedään lähellä sijaitsevaan päiväkotiin ja työpäivän jälkeen ehtii vielä harrastuksiin tai luontoon? Tälle ajatukselle rakentuu Kurikan asukasmarkkinointikampanja, jonka kärkenä on yksi konkreettinen kilpailuetu: maksuton varhaiskasvatus. Toista kertaa toteutettava kampanja tavoittaa kevään aikana miljoonia silmäpareja pk-seudulla, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Seinäjoella.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely