A-
A+
Lauri Jyrä (vasemmalla) ja Vikki Ylihärsilä (keskellä) kerryttivät molemmat pistetiliään maalilla ja maalisyötöllä.
Laura Kohtanen
Terhi Rintala
Jalaksen miehet pelasivat salibandykauden ensimmäisen vieraspelin perjantaina Ilmajoella. Ottelua isännöinyt ISB teki ottelun avausmaalin noin neljän minuutin pelin jälkeen. Jalas tasoitti Lauri Jyrän (Vikki Ylihärsilä) maalilla. Vahvasti pelannut ISB veti kaulaa jo ensimmäisen erän aikana ja johti erätauolle mennessä 3-1.
Toisessa erässä ISB meni menojaan ja onnistui karkaamaan jo 6-1 johtoon. Niko Kituniemi (Tatu Saarela) kavensi tilanteeksi 6-2.
Kolmannessa erässä ISB teki vielä kolme maalia ja Jalas yhden. Jalaksen kolmannesta osumasta vastasi Vikki Ylihärsilä (Lauri Jyrä). Ottelu päättyi ilmajokelaisten voittoon maalein 9-3.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely