A-
A+
Aapeli Autio
Moottorikelkkailu on kuntourheilua, johon yhdistyy sosiaalisuus ja luonnossa liikkuminen. Jalasjärven Moottorikelkkailijoilla on ajettavanaan yli 120 kilometriä reittiä. Reittien kunnossapito vaatii kökkätyötä jota kelkkailijat ovat yhteisvoimin tehneet.
Jalasjärven Moottorikelkkailijoihin kuuluu noin 40 aktiivista jäsentä ja ryhmä koostuu nuorista ja varttuneista. Kelkkailijoilla on oma whatsapp ryhmä johon laitetaan viestiä kun alkaa menottaa. Sen jälkeen innokkaat ilmoittavat itsensä mukaan reitille, jonka jälkeen kokoonnutaan kirkonkylän huoltoasemalle, joka usein on ABC.
– Kyllä ryhmässä ajaminen on mukavinta. Lisäksi on turvallisempaa ajaa porukassa, jos sattuu ulosajo tai kelkka hajoaa, Juho Nieminen sanoo.
Vaikka kelkkailua harrastetaan kovillakin pakkasilla, on kyseessä kuitenkin kuntourheilu jossa tulee lämmin. Moottorikelkan geometria ja iskunvaimennuksen ansiosta, kelkan ajaminen muistuttaa ratsastamista, sillä maaston vaihtelun ja epätasaisuuden vuoksi ajaminen on paikoin könköttävää.
– Yleensä talven ensimmäisen ajopäivän jälkeen saattaa olla paikat viikonkin kipeänä, Juho Nieminen kertoo.
Turvallisuus ja muiden huomioiminen on tärkeää reitillä ajaessa. Jonon ensimmäisellä on vastuu katsoa ja odottaa että kaikki tulevat perässä. Keskelle reittiä ei saa pysähtyä, vaan pitää ajaa reitiltä sivuun. Nuoremman ja vanhemman väen ajotyylissä on eroa.
– Kyllä me vanhemmat ajamme rauhallisemmin, kun nuorempi väki ajaa peukalo suorana ja saavat yleensä meitä sitten odotella, Jalasjärveläinen pioneeri-kelkkailija Kari Mäkynen toteaa.
Tekniikka on kehittynyt myös moottorikelkoissa vuosikymmenten aikana. Moottorikelkoista on tullut luotettavampia ja egolokisempia. Vanha kelkka saattaa viedä 30 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä, mutta uusissa kelkoissa kulutus on puolittunut ruiskutusjärjestelmien ansiosta.
Iskunvaimennusta ja ajomukavuutta on tullut lisää. Uusimmista kelkoista löytyy mittariston yläpuolelta lämmitetty puhelinteline. Tämän tarkoitus on helpottaa navigointia ja lisäksi kuljettaja on helpommin tavoitettavissa. Lisäksi kypäristä lötyy malleja, joiden visiiri pysyy sulana.
Sähköistymisen ansioista on sähkövikojen yleisyys kasvanut ja lisäksi tekniikan mennessä hienommaksi, tulee korjaamisesta hankalampaa.
– Vanhaan kelkkaan kun tuli vikaa, niin se oli vaan tulpan vaihto ja taas mentiin, Kari Mäkynen naurahtaa.
Moottorikelkkailu on sosiaalista toimintaa. Useimmilla moottorikelkkaseuroilla on oma kota, kuten Jalasjärven kelkkailijoilla. Murtoharjulle rakennetulla kodalle on mukava pysähtyä paistamaan makkaraa ja syömään eväitä kun matkaa on taivallettu.
Pitkät perinteet Jalasjärvellä omaava harrastus laittaa vieläkin alansa pioneereille ajohanskat käteen ja reitille. Moottorikelkkailua voi harrastaa omalla kelkalla, mutta vuokrakaluston käyttäminen ei lajin harrastajalle ole tavatonta. 30 vuotta lajia harrastanut Kai Nieminen päätti vuosien harrastamisen jälkeen hankkia oman kelkan.
– Olen ollut lajin parissa noin 30 vuotta. Yleensä olen ajellut vuokrakelkoilla, mutta neljä vuotta sitten pohdin että mitä lajia rupeaisi harrastamaan. Tämä on sen verran mukavaa, että päätin hankkia oman kelkan, Kai Nieminen kertoo.
Erilaisia kypäriin asennettavia action kameroita löytyy nuoremman väen kypäristä. Reima Juhalan kypärästä löytyy kaksi kameraa, joista toinen on GoPro 11 ja GoPro 360-kamera. Kameroilla voi tallentaa ympärillä tapahtuvan toiminnan. Valmiista kuvamateriaalista tehdään erilaista kelkka-aiheista sisältöä You tubeen ja muihin sosiaalisen median kanavoihin.
Moottorikelkkareitit voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin. Virallinen moottorikelkkareitti on tieliikennelaissa määritelty moottorikelkkailuun tarkoitettu tie, joka rinnastetaan yleiseen tiehen. Sillä noudatetaan tieliikennelakia. Maksullisella moottorikelkkauralla ajamiseen tarvitaan reitin ylläpitäjän maksullinen lupa. Luvan saa uran ylläpitäjältä, joka on usein alueella toimiva moottorikelkkakerho. Lisäksi on yksityisiä moottorikelkkauria, joiden ajamiseen tarvitaan ylläpitäjän lupa.
– Jos yksi aiheuttaa harmia tai häiriötä ajelullaan, niin yleensä syy on automaattisesti meidän kaikkien kerholaisten. Sen vuoksi meillä on nollatoleranssi sopimattomalle toiminnalle. Tekijä saadaan yleensä nopeasti selville, Jamoken puheenjohtaja Kai Kuuppelomäki vakuuttaa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely