A-
A+
Jari Vierula
Peräseinäjokelaiset Ukko Pihlajamäki, Lauri Heikkilä ja seinäjokelainen Frans Harjunpää ovat kovia kalamiehiä. He voittivat Pohjanmaa 1 -joukkueessa Suomen Vapaa-ajankalastajien nuorten SM-toimintakilpailun Tampereella Näsijärven maisemissa.
Mukana oli 10 joukkuetta ympäri Suomea. Kisassa menestymisessä vaaditaan melkoista tietoa ja taitoa kalastuksesta. Kisassa on tarkkuusheittoa virvelillä, lajikalastusta, kalaviesti, kalojen tunnistamista, tietokilpailua, kalalajien bongausta ynnä muuta.
Joukkueenjohtaja Kari Pihlajamäki kertoi, että pojat olivat kisassa lähes ylivoimaisia voittajia.
– Hyvin meni. Kisassa oli kuusi lajia, joista pojat voittivat kolme. Hyvin pärjättiin muissakin lajeissa, kehaisi Pihlajamäki.
Lauri Heikkilä on jo toimintakilpailun veteraani ja moninkertainen SM-mitalisti. Hänellä tuli nyt ikä täyteen, eli ensi vuoden joukkueessa hän ei ole mukana. Joukkue ei kuitenkaan siihen lopahda, sillä muita nuoria kalamiehiä on tiedossa. Peräseinäjoellakin on vielä Pohjanmaa 2 -joukkueessa kisannut Aatu Koliini, jonka joukkue nappasi pronssia.
Aivan erikseen on nostettava esiin Ukko Pihlajamäki (10 v.), joka on nuoresta iästään huolimatta tosi kova luu kalakilpailuissa. Ukko on tänä vuonna osallistunut moniin kalastuskisoihin ja yleensä on kotiin tultu voittomitali kaulassa.
Ukko voitti kesällä Kalajärven SM-onginnoissa mestaruuden alle 12-vuotiaissa ja vielä joukkuemestaruuden. Asikkalan SM-pilkeissä Pihlajamäen perhe oli hopealla perhesarjassa (Kari Pihlajamäki, Katri Heikkilä, Ukko Pihlajamäki, Lauri Heikkilä), Pilkkikuninkuus-kisasarjassa Ukko ja Lauri voittivat omat sarjansa, Piirinmestaruuspilkeissä veljekset voittivat myös omat sarjansa ja vielä joukkuekisan, vetouistelun Pohjanmaa Cupissa Ukko voitti nuorten sarjan.
Ukko ja Kari olivat mukana myös SM-vetouistelukisassa Oulunjärvellä Mika Mäenpään kipparoimassa veneessä. Mukana oli 150 venekuntaa ja he olivat komeasti yhdeksänsiä.
Ukko on kova kilpailija ja Kalajärvellä ongittu SM-voittokin tuli selkeällä osaamisella eikä tuurilla.
– Kalat olivat rannassa, joten valitsin lyhyen vavan. Muilla oli pitkät vavat, Ukko kertoi.
Ukko on saanut isoa kalaa, sillä talvella tuli Kalajärvestä pilkillä yli 4-kiloinen kuha. Hän on myös saanut pilkillä kalan, jollaisia kalastajat vitsailevat taruolennoiksi, eli yli kiloisen ahvenen (1 kg 185 g).
Ei ole ihme, että Ukko on kova kalastaja, sillä isä-Karin mukaan pojan ensimmäiset sanatkin olivat kalakala. Taidot eivät rajoitu vain kalastamiseen, sillä Ukko on jo vuosikausia itse fileoinut kalansa.
Kari Pihlajamäki on itse mestaritason kalamies. Hän on osaltaan yrittänyt opastaa poikia kalastuksen saloihin ja hyvällä menestyksellä.
– On tärkeää, että lasten kanssa mennään sellaisille kalapaikoille, joista myös tulee kalaa. Eihän se kauaa kiinnosta, jos ei mitään tule. Tapahtumia pitää olla.
Pihlajamäen koko perhe harrastaa kalastusta. Kilpailut ovat oleellinen osa kalastusharrastusta. Kari Pihlajamäki toivoo, että lisää nuoria lähtisi mukaan kalastusharrastukseen. Lisätietoa saa muun muassa Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajien nettisivuilta.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely