A-
A+
Jari Vierula
Hevospalvelu Laine on aloittanut kesäkuussa toimintansa Peräseinäjoella Kalajärven tallissa. Tallitoimintaa vetävät Linda ja Tero Laine järjestivät Kalajärven Tallin pihamaalla hevostarvikkeiden peräkonttikirppiksen, jossa hevosharrastajien tavarat vaihtoivat omistajaa.
– Aina tallinnurkkiin kertyy jotain ylimääräistä tavaraa. Nyt ennen talven tuloa on hyvä hetki myydä, vaikka talvivarusteita, sanoi Linda Laine.
Isäntäpariskunta katseli kirppistapahtumassa tyytyväisinä tallin pihamaalle, jonne oli saapunut aivan mukava määrä myyjiä ja päivän mittaan oli vielä lisääkin tulossa. Aamun sade oli tauonnut ja aurinko jo pilkahteli pilvien lomasta.
Karita Puttonen Alavudelta oli pakannut autonsa perälle kaikenlaista tarviketta, mitä tallihuoneista löytyi. Hänen kotitilallaan Taipaluksen kylässä toimii Kiviniemen lammas- ja hevostila, jossa on islannihevosia ja rygjalampaita sekä aasejakin löytyy eläinpihasta.
– Hienoa, kun tuli hyvä keli ja kauppakin on käynyt. Kauppojen lisäksi tällaisessa tapahtumassa on tärkeää, kun saa tavata ihmisiä, Puttonen sanoi.
Kalajärven talli tarjoaa hevosille täysihoitopaikkoja. Talleja on 12 kappaletta ja kaikki ovat jo täynnä. Laineet sanoivat, että kysyntää olisi enemmänkin.
– Tallipaikkojen kysyntä oli positiivinen yllätys ja paikat menivät ilman sen kummempaa markkinointia.
Heillä on tulevaisuuden suunnitelmissa järjestää talleilla erilaisia tapahtumia. Linda Laine on maastoratsastaja, joten myös maastoratsastusreittejä on suunnitelmissa.
– Yksi toimintamuotomme on hevosten taukopaikat. Erilaisiin tapahtumiin on usein pitkät matkat, joten hevosharrastajat voivat tauottaa meillä hevosiaan. Täällä on siihen hyvät puitteet, tarkensi Tero Laine.
Hevospalvelu Laineella on myös hevosten kuljetuspalveluja. He kuljettavat hevosia Suomessa ja Euroopassa minne vain kuljetusta tarvitaan. Hevospalvelu Laineen kotitila on Luopajärvellä.
– Täällä Kalajärven talleilla on niin hienot ja monipuoliset tilat, joten rohkaistuimme vuokraamaan alueen. Meille oli iso harppaus lähteä kotitilalta ammattimaiseen toimintaan, mutta aivan hyvältä nyt näyttää.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely