A-
A+
Opetus- ja kulttuuriministeriön jakamat korona-avustukset tukevat lukiota ja niiden opiskelijoita matkalla kohti valkolakkia.
Terhi Rintala
Terhi Rintala
Opetushallitus jakoi viime viikolla 17 miljoonaa euroa valtionavustusta lukio-opiskelijoiden opintojen kertaamiseen ja muihin toimenpiteisiin, joilla pyritään tasoittamaan kevään 2020 koronavirustilanteen aiheuttamia vaikutuksia.
Avustusta sai yhteensä 229 lukiokoulutuksen järjestäjää. Valtionavustuksella tuetaan muun muassa opintojen kertaamista, opinto-ohjausta ja opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia.
Avustusta voidaan käyttää koko lukuvuoden ajan 31.7.2021 saakka.
Listalla kiinnittää huomiota se, että Kurikan kaupunki sai avustusta vain 5700 euroa. Vähemmän euroja saivat vain Karkkilan kaupunki, Lopen kunta, Padasjoen kunta, Punkalaitumen kunta, Rautavaaran kunta, Reisjärven kunta ja Sysmän kunta sekä ruotsinkielistä yksityislukiota Tampereella pyörittävä Föreningen för svenska Samskolans i Tammerfors Upprätthålla.
Kurikan kaupunki oli siis kymmenen maan pienimmän avustusta saaneen opetuksen järjestäjän joukossa. Listalta on jo valmiiksi karsiutunut sellaisia opetuksen järjestäjiä, jotka lomauttavat tänä vuonna opetustoimen henkilöstöään. Siksi Seinäjoen kaupunkia ei löydy avustuksen saaneiden listalta.
Mittakaavaa antaa se, että Karkkilasta valmistui keväällä 40 ylioppilasta, Lopelta 11 ylioppilasta, Padasjoelta 10 ylioppilasta, Punkalaitumelta 16 ylioppilasta, Rautavaarasta seitsemän ylioppilasta, Reisjärveltä 13 ylioppilasta ja Sysmästä 10 ylioppilaasta. Tampereelta Svenska samskolanista lakitettiin keväällä 20 uutta ylioppilasta.
Kurikassa on kolme lukiota, joista Jalasjärvellä lakitettiin 34, Jurvassa 12 ja Kurikassa 40 uutta ylioppilasta. Yhteensä ylioppilaita oli siis 86. Näillä suuntaa antavilla opiskelijamäärillä valtiolta heltisi koronatukea 5700 euroa. Suurin osa samankokoisen tai pienemmän avustuksen saaneista on siis kuntia, joissa lukio on Jurvan lukion kokoluokkaa.
Nostetaanpa rinnalle esimerkkinä Ilmajoen lukio, josta valkolakin sai keväällä 54 opiskelijaa. Ilmajoki sai avustusta ministeriöltä 39 900 euroa. Sillä summalla Ilmajoki sijoittuu sijaluvulle 87 avustuksen saajien joukossa.
Kurikan etelänaapurina on Parkano, jossa valkolakin sai 25 nuorta. Parkanon lukiolle ministeriö myönsi 21 859 euroa.
Ministeriö korosti avustuksia jakaessaan sitä, että lähiopetuksen puuttuminen kevään 2020 koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi lisäsi opiskelijoiden tarvetta kerrata opintoja lukuvuonna 2020–21.
Ministeriö arvioi, että opiskelijat saattoivat saada keväällä opiskelluista kursseista keskimääräistä enemmän hylättyjä arvosanoja tai arvosanat kursseista jäivät heikommaksi kuin millaisia he olisivat saavuttaneet lähiopetuksessa. Osa lukiolaisista jopa keskeytti kursseja keväällä.
Valtionavustuksella opetuksen järjestäjät paikkaavat oppimisvajeita esimerkiksi järjestämällä kertaavia ja lisäkursseja, jakamalla opiskeluryhmiä ja antamalla pienryhmä- ja tukiopetusta.
Avustusta voidaan käyttää myös siihen, että opiskelijahuollon ja opiskelijaterveydenhuollon kanssa lisätään ohjausta ja tukea erityisesti niille nuorille, joilla on ollut ongelmia jaksamisen ja mielenterveyden kanssa tai jotka ovat muuten muita heikoimmassa asemassa.
Keskeinen tavoite on estää opiskelijoiden syrjäytyminen ja opintojen keskeytyminen.
Kurikan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Aku Autio sanoo, että avustus auttaa kuromaan takamatkaa.
– Erityisesti kunnissa, joissa on ollut keväällä haasteita lukio-opetuksen järjestämisessä, voi avustus auttaa kuromaan takamatkaa. Oleellista niin tässä kuin muissakin avustuksissa on, että apu kohdistuu tehokkaasti juuri sitä tarvitseville.
Kurikan saama avustus jäi pieneksi, vain 5700 euroa. Miten avustus jakautuu?
– Lukioiden avustuksien osalta linjattiin kesäkuussa siten, että lukiot päättävät itsenäisesti avustuksen tarpeesta. Ainoastaan Kurikan lukio päätti hakea avustusta, joten kyseinen summa kohdentuu Kurikan lukioon.
Avustuksen hakuaika alkoi 16.6. ja päättyi 24.8.2020.
Autio sanoo, että kaupungin on annettava vastinetta veronmaksajien rahoille ja riittävät tukipalvelut ovat osa tätä palvelulupausta.
– Lukiot ovat arvioineet ylimääräisen valtionavun tarvetta ja päätyneet nykyisiin ratkaisuihin. Sivistyslautakunta on kannustanut kaupungin virkamiehiä olemaan aktiivisia hakemaan avustuksia, nyt on esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen tulossa ylimääräistä tukea noin 150 000 euron edestä.
Aku Autio sanoo, että moni tällainen projektiluontoinen tai kausittainen avustus tulisi tarpeeseen myös ihan perusrahoituksenkin kautta.
– Erityisesti säännöllinen panos ennaltaehkäisevään tukeen ja toimintaan auttaisi pitkällä aikavälillä keventämään sivistystoimen kustannuksia.
Kasvatus- ja opetuspäällikkö Anne-Mari Packalén-Reinikainen sanoo, että lukiot arvioivat itse korona-avustuksen tarvetta.
– Meillä ehkä ei nähty sitä niin tarpeelliseksi.
Avustushakemuksissa pitää aina kuvailla, mihin avustusta käytettäisiin ja mikä on vallitseva tilanne.
– Jos esimerkkejä on hyvin, hakemukset tuottavat hyvin tulosta. Ministeriö tietää, mihin rahaa myöntää.
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen saamaa korona-apua käytetään esimerkiksi lisähenkilöstön palkkaamiseen, tukiopetukseen ja laaja-alaiseen erityisopetukseen.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely