A-
A+
Vesa Vierikko opetti fläppitaulun avulla pelikuvioita P11-joukkueen harjoituksissa.
Terhi Rintala
Palkintojen tripla täydentyi, kun Vesa Vierikko palkittiin Kurikan kaupungin Vuoden 2025 Vapaa-ajantoimijana.
Terhi Rintala
Vesa Vierikon alkuvuosi on kulunut palkintosateessa. Ensin Jalasjärven Jalas palkitsi hänet seura-aktiivina. Heti perään Suomen Salibandyliitto palkitsi hänet Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n Urheilugaalassa vuoden seuratoimijana. Tripla täydentyi viime viikolla, kun Kurikan kaupunki antoi Vesalle oman palkintonsa.
– Kaikki ovat tärkeitä, mutta suurin on tavallaan Salibandyliiton palkinto. Se jaettiin nyt ensimmäistä kertaa Pohjanmaalla, ja palkinto tuli pieneen seuraan. Tällä alueella olisi ollut paljon muitakin, jotka ovat tehneet suurella sydämellä töitä lajin eteen.
Kurikan kaupungin palkintojuhlassa Vesa liikuttui, kun kuuli perustelut.
– Lyhyt ja ytimekäs puhe kutistui sen jälkeen vielä lyhyemmäksi, hän naurahtaa.
Vesaa voi perustellusti kutsua seuraihmiseksi ja joukkuepelaajaksi.
– Seuran osalta minulla ei ole sen kauaskantoisempia tavoitteita kuin saada toiminta pidettyä elinvoimaisena Jalasjärvellä. Kannustan kurkottamaan isompiinkin ympyröihin, jos omat rahkeet riittävät.
Jatkumo on tärkeä. Jalaksessa salibandyvalmennus on ajateltu niin, että valmentaja vanhenee porukan mukana.
– Ydin on siinä, että valmentaja ei vaihdu joka vuosi. Harrastusta on helpompi jatkaa, kun vaihtuvuus ei tuo turhaa epävarmuutta.
Vesa painottaa, että kukaan ei voi tehdä asioita yksin.
– Joukkuelajeissa kaikki rakentuu sen varaan, että toimitaan yhdessä. Olen kiitollinen, että meillä toimitaan joukkueena kentällä ja sen ulkopuolella. Vapaaehtoisia löytyy hyvin siitä riippumatta, onko kyseessä P10 turnaus vai miesten edustuksen peli.
Kaikki on Vesan kohdalla kuitenkin lähtenyt rakkaudesta lajiin. Vesa kokeili nuorempana jalkapalloa ja jääkiekkoa.
– Kun päädyin sählyn pariin, muut jäivät.
Miksi juuri salibandysta tuli oma laji?
– Olisin halunnut maalivahdiksi jo jääkiekossa, mutta en saanut suutani auki. Tässä pääsin veräjän vartijaksi.
Nuoruusvuosina laji oli uusi ja piti käydä kauempanakin pelaamassa. Se ei haitannut.
Vesa sanoo, että lajin pariin voi tulla höntsäilemään vanhempanakin.
– Meillä on ollut kaksi vuotta perjantaisin höntsävuoro, jossa on parhaimmillaan 40 pelaajaa. Katkeamattomana jatkuneen putken pisti poikki vasta Suomen jääkiekkopeli olympialaisissa. Sitä voi pitää kunnon syynä, Vesa virnistää.
Salibandyn parissa kuluu lukemattomia tunteja joka viikko.
– Kotijoukoille kuuluu iso kiitos siitä, että minulla on mahdollisuus harrastaa. Kun tulee vihreää valoa ja kannustusta, voi tehdä asioita.
Suurin kokemus salibandyssa on ollut miesten ensimmäinen kotipeli Jalas-Areenalla marraskuussa 2023.
– Sellainen väkimäärä kun saataisiin useampaan peliin. Sitä kohti tehdään töitä kentällä ja kentän ulkopuolella.
Samaan hengenvetoon Vesa antaa kiitosta Jalaksen uskolliselle yleisölle.
– Miesten kotipeleissä kulkemisesta on tullut yleisöllekin tietynlainen harrastus. Joukkueen on mukavampaa pelata, kun on yleisöä, joka elää mukana.
Vesa haaveilee siitä, että yleisömäärää saataisiin vielä kasvatettua.
– Yleisö tulee peleihin viihtymään ja hakemaan kokemusta. Tärkeintä on saada kaukalon sisäpuolella homma rokkaamaan niin, että kokemus vahvistuu sitä kautta. Olosuhteet kaukalon sisäpuolella ovat yhdet maakunnan parhaista. Siitä kuuluu kiitos Kurikan kaupungille.
Oman seuran junioreille pääsee samalla tarjoamaan sen kokemuksen, että minäkin voin pelata tuolla ja 200 ihmistä on katsomassa.
– Se on Jalaksen salibandy-yhteisön suuri vahvuus.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely