A-
A+
Juhani Pajunen
Halukkaat saivat harjoitella Jalasjärven Kinossa elokuvan tekemisen aakkosia, kun siellä pidettiin työpaja, jossa tutustuttiin elokuvan käsikirjoituksen toteuttamiseen ja harjoiteltiin näyttelemistä kameran edessä sekä elokuvan leikkaamista. Työpajan järjestivät ensi syksynä ensi-iltansa saavan Lapua 1976 -elokuvan tekijätiimi ja Elokuva sukupolvia yhdistämässä -hanke, jolle kehittämisyhdistys Liiveri on myöntänyt 50 000 euron tuen.
Lapua-elokuvan käsikirjoittaja ja leikkaaja Tuukka Haapamäki johdatti osallistujia käsikirjoittamisen saloihin. Klassisen tarinankerronnan sääntöjen mukaan elokuvalla tulisi olla kolme aktia eli näytöstä: alku, keskikohta ja loppu. Alussa esitellään hahmot ja maailma sekä potkaistaan tarina jollain päähahmoa järkyttävällä tavalla käyntiin. Keskikohdassa laitetaan esteitä päähahmon tielle ja ”nuijitaan” häntä niin, että hän tavallaan vajoaa alas. Lopussa päähahmo nousee sankariksi ja pelastaa maailman.
Myös elokuvan trailerissa eli lyhyessä esittelyfilmissä tulisi Haapamäen mukaan noudattaa tarinankerronnan sääntöjä. Paikalla olijoille näytettiin vain kahta päivää ennen työpajan järjestämistä julkistettu Lapua-elokuvan traileri, jossa myös musiikki luo draaman kaaren.
– On tosi tärkeätä saada katsojille sellainen fiilis, että hän haluaa nähdä sen elokuvan, Haapamäki sanoi.
– Miten tärkeä onkaan se nuotti, jonka traileri antaa elokuvan kunnianhimosta, luonnehti asiaa Lapua-elokuvan toinen tuottaja Mikko Jokipii.
Tuukka Haapamäki havainnollisti osallistujille elokuvakäsikirjoitusta käymällä läpi yhden sivun Lapua-elokuvan dialogia. Yksi käsikirjoituksen sivu vastaa yhtä minuuttia elokuvassa. Roolihahmojen vuorosanojen lisäksi käsikirjoituksessa on kuvailtu lyhyesti heidän reaktionsa ja kehonkielensä. Käsikirjoituksessa ei lue mitään sellaista, jota ei voisi konkreettisesti näyttää tai kuvata elokuvassa.
Joskus on avuksi, jos jo käsikirjoitusvaiheessa voi kuvitella, kuka näyttelijä roolihahmoa tulee elokuvassa esittämään.
– Käsikirjoitus ei ole lopputuote. Sen tarkoitus on muuttua elokuvaksi, Haapamäki painotti.
Kun käsikirjoitus on saatu valmiiksi, pidetään niin sanottu pöytäluku, jossa näyttelijät kokoontuvat yhteen ja lukevat roolihahmojensa repliikit ääneen läpi. Tämän perusteella Haapamäki muokkaa dialogia.
Työpajassa keskusteltiin siitä, kuinka paljon näyttelijä voi improvisoida roolihahmoa esittäessään. Toiset ohjaajat sallivat improvisaatiota enemmän, toiset vähemmän.
– Tärkeintä on sanoa se aie siitä, mitä se hahmo haluaa sanoa.
Lapua-elokuvan toinen tuottaja Pekka Pohjoispää kertoi, että isossa maailmassa elokuvan idea hyväksytetään aina ensin rahoittajataholla. Tämä ratkaisee sen, lähdetäänkö elokuvaa tekemään. Yksi osallistujista halusi tietää, kuinka tarkka suunnitelma elokuvasta elokuvantekijällä on oltava siinä vaiheessa, kun hän hakee sille tukea vaikkapa Suomen elokuvasäätiöltä.
– Kaurismäen Aki voi mennä rahoittajien luo ruutupaperin kanssa. Muilta vaaditaan enemmän, Pohjoispää totesi.
Yksi osallistuja halusi tietää, kuinka näyttelijät saadaan elokuvaan mukaan. Vastaus kuului, että raha ei ole siinä ensisijainen asia vaan se, onko näyttelijä ylipäätään kiinnostunut projektista. Näyttelijöitä valikoituu elokuviin myös koelukujen perusteella: Lapua-elokuvaan saatiin yli puolet näyttelijöistä koelukujen kautta.
Mikko Jokipiin mukaan näyttelijän päiväpalkka on Suomessa 600–1 000 euroa. Mainoksesta näyttelijälle voidaan maksaa jopa 2 000–3 000 euroa. Näyttelijän freelance-työn luonteesta johtuen projektien välissä voi kuitenkin olla välillä pitkiäkin taukoja, ja lisäksi näyttelijä saattaa harjoitella rooliaan omalla vapaa-ajallaan ilman korvausta. Tämän takia näyttelijät eivät, suurimmat tähdet pois lukien, ylen määrin rikastu työllään.
– Näyttelijä ei Suomessa ole rikas, Pohjoispää painotti.
Suomi on hyvin Helsinki–Tampere-keskeinen maa elokuva- ja televisiosarjojen tuotannossa. Pohjanmaalla ei ole elokuvatuotantoa.
– Me toivomme, että Lapua voisi olla lähtölaukaus sille, että tällä alueella voitaisiin tehdä elokuvia ammattimaisesti ja saada elanto siitä, totesi Mikko Jokipii.
Elokuva sukupolvia yhdistämässä -hanke rakentaa pohjaa eteläpohjalaisen elokuvan tulevaisuudelle kannustamalla ihmisiä elokuvamaailmaan.
– Keskiössä ovat kaikki sellaiset asiat, jotka rakentavat sitä tulevaa. Tavoitteena on saada yhteen ihmisiä, jotka voisivat tehdä elokuvia.
Työpaja sisälsi keskustelua elokuvatuotannoista ja eteläpohjalaisen elokuvan tulevaisuudesta. Osa osallistujista oli ollut mukana avustajina Lapua-elokuvassa.
– Olennaista on saada kaikille läsnäolijoille kokemus, että asiassa on muutakin kuin että he olivat siellä ekstroina yhden päivän. Pysyvien rakenteiden perässä tässä ollaan, Jokipii painotti.
Yksi tärkeä asia oli myös saada osallistujat ymmärtämään, ettei rima ole elokuvatuotannossakaan mahdottoman korkealla.
– Ei siinä tarvitse muuta kuin porukan ja kameran. Yhdellä tehokkaalla tietokoneella tekee nykyään paljon, Jokipii muistutti.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely