A-
A+
Viikonlopulle on luvattu mainiota markkinasäätä. Jalasjärven Yrittäjien puheenjohtaja Rauno Heinonen toivoo, että ihmiset innostuvat lähtemään liikkeelle.
Terhi Rintala
Terhi Rintala
Lauantaina Jalasjärven Yrittäjät järjestävät Jalaspop-markkinat ns. possukoulun pihamaalla. Yrittäjien puheenjohtaja Rauno Heinonen sanoo, että keväällä oltiin kahden vaiheilla, järjestetäänkö markkinoita.
– Aprikoimme toukokuussa, mitä markkinoiden kanssa tehdään. Päätimme kuitenkin järjestää tapahtuman. Monet markkinamyyjät ovat ottaneet ratkaisun hyvällä. Heille tämä on hankala kesä, kun suuri osa tapahtumista on peruttu.
Heinonen kiittää paikallisyhdistyksen hallitusta aktiivisuudesta.
– Yhdessä on potkittu asioita eteenpäin. Kyllä tähän monen ihmisen aktiivisuutta on tarvittu.
Markkinamyyjiä on tulossa mukavasti, 24 kappaletta. Tuotevalikoimasta löytyvät perinteisten metrilakujen ja hattaran lisäksi esimerkiksi laukut, lompakot, vyöt ja lelut. Paljon muutakin löytyy.
– Perinteiseen tapaan markkinoilla on myös lettukahvila, ja arpojakin saa ostaa.
Jalasjärveläisiä yhdistyksiä on mukana markkinoilla. Myös Kurikan kaupunki on varannut paikan.
– Jokaisella pisteellä on desinfiointimahdollisuus. Sekä tulijoita että myyjiä ohjeistetaan turvaväleistä. Niiden noudattaminen ja toisten huomioiminen on tärkeää.
Markkinat käynnistyvät aamukymmeneltä Matti Kohtamäen johtaman Veteraaniköörin laululla.
Markkinapäivänä on tarjolla muutakin oheisohjelmaa. Jokipiin Nuorisoseura järjestää Lumiahon kentällä rompetorin/peräkonttikirppiksen.
– Yrittäjät pyysivät meitä järjestämään rompetorin ja lätynpaiston. Se sopi meille, kun maalaismarkkinat jäävät tänä vuonna pitämättä, kertoo Jokipiin Nuorisoseuran puheenjohtaja Mira Koskimäki.
Muurinpohjalätyt ovat olleet kestohitti Maalaismarkkinoilla.
– Niille löytyy aina kysyntää. Tavallaan ne kuuluvat markkinatunnelmaan.
Lätynpaisto ja rompetori jatkuu Lumiahon kentällä koko Jalaspop-markkinoiden ajan. Paikalle voi tulla myymään ilman ennakkoilmoittautumista.
Jalasjärven Jalaksen Salibandyjaosto suunnitteli viimevuotiseen tapaan katusählyturnausta Aukustipuiston ulkokaukalolle. Turnaus oli tarkoitus pelata kolmen hengen joukkuein ilman maalivahteja.
– Ajatuksena oli, että mukaan voi tulla pienemmälläkin porukalla, salibandyjaoston puheenjohtaja Vesa Vierikko perustelee.
Turnauksen osallistumismaksu 50 euroa joukkueelta olisi mennyt Aukustipuiston keräykseen.
Keskiviikkona aamupäivällä mukaan ilmoittautuneita joukkueita oli vain neljä. Turnauksen järjestäminen vaatisi vähintään kuusi joukkuetta.
– Kun joukkueita ei ole tarpeeksi, turnausta ei saada tällä kertaa kasaan, Vierikko harmittelee.
Kirkonkylän kehittämisyhdistys järjestää lauantaina lapsille tekemistä. Lumiahon kentältä toiminta on siirtynyt tien toiselle puolelle, Kirjatalon eskarin pihaan. Monille paikka on tutumpi Jalasjärven kirjaston yhteydessä toimivien eskari- ja päivähoitoryhmien ulkoilualueena.
– Päätetimme hyödyntää Lumiahon kentän vieressä olevaa aidattua leikkikenttäaluetta eskarin pihassa. Sinne on helppoa ja turvallista järjestää lapsille toimintaa, Sanna Pihlaja sanoo.
Kirkonkylän kehittämisyhdistyksen järjestämä toiminta on maksutonta. Lapsille on esimerkiksi saippua-
kuplia ja katuliituja.
– Meillä ei ole varsinaista ohjattua toimintaa, mutta mahdollisuus tehdä mukavia juttuja yhdessä.
Kehittämisyhdistys tarjoaa lauantaina myös Kinolla lapsille ilmaisen mysteerielokuvan. Elokuvan ajankohdan voi tarkistaa Kinon nettisivuilta.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely