Sotakoneet yhdistävät ilmailun ja historian

Koskuen kylätalolla järjestetään sunnuntaina isänpäivälounas. Sen aikana pääsee tutustumaan jurvalaisen Jorma Marttilan näyttelyyn.

Terhi Rintala

Oma mielenkiinnon kohde voi löytyä jo varhain. Se voi myös olla monen asian summa. Jurvalainen Jorma Marttila kiinnostui lentokoneista jo pikkupoikana. Parhaan kaverin eno oli sotalentäjä. Lapsena tehtiin pienmalleja ja kuljettiin lentonäytöksissä.

– Historianopettajan koulutus ja innostus ilmailuun yhdistyivät, kun minua alkoivat kiinnostaa klassiset potkurikoneet, joita ilmavoimissa on käytetty. Se on vähän samaa kuin lintubongaus. Niistä yrittää saada uutta tietoa, nähdä lentävänä ja museoissa, Marttila pohtii.

Harrastus on ollut antoisa.

– Kun matkustan, otan yleensä selvää, löytyykö ilmailumuseoita tai lentonäytöksiä. Harrastamiseen kuuluu myös se, että on kiinnostunut tosi pienistäkin yksityiskohdista.

Koskuelle Marttila tuo sunnuntaina neljä erittäin hyvin säilynyttä puista konetta, jotka jurvalainen Väinö Nyysti teki ollessaan ilmatorjuntamiehenä Tiiksjärvellä. Se on Rukajärventien varrella oleva lentotukikohta.

– Ne ovat uskomattoman hienossa kunnossa. Kylätalolla esittelen niiden lisäksi kahta isompaa puumallia, jotka ovat omiani. Ne ovat jatkosodan päähävittäjistä.

Marttila kehuu Väinö Nyystin tekemiä koneita hienoiksi.

– Hän oli koristeveistäjä. Mukana on kaksi suomalaista ja kaksi saksalaista konetta, koska saksalaiset käyttivät kenttää myös.

Nyystin koneissa on hienoa myös se, että ne on maalattu juuri oikealla maalilla.

– Nyysti haki maalit mekaanikoilta, jotka maalasivat ja paikkasivat koneita.

Marttila oli sotaveteraanien puheenjohtajana Jurvassa. Nykyisin sen työtä jatkaa perinnetoimikunta.

– Veteraanien ja lottien rivit ovat vuosien saatossa harvenneet. Kunnioitamme heidän panostaan pitämällä yllä perinnetyötä vastakin.

Keväällä 2024 julkaistiin Marttilan toimittamana Tarinoita sotavuosilta. Vihkonen kokoaa tarinoita jurvalaisista sodan vuosina 1939–1945.

– Valokuvat saatiin Jurvan sotaveteraaniyhdistyksen albumista. Niistä löytyy myös jalasjärveläisiä, sillä molempia oli paljon JR 58 riveissä. Kirjassa on 65 kuvaa.

Tarinat perustuvat jurvalaisten sotaveteraanien videohaastatteluihin ja muihin Marttilan tekemiin haastatteluihin. Osa haastatteluista on aikaisemmin julkaisemattomia.

– Koskuella on mukana myös näitä kirjasia, jos joku haluaa sellaisen itselleen ostaa. Tämä voi kiinnostaa jalasjärveläisiäkin, sillä kuvissa on myös heitä ja JR 58 on yhdistävä tekijä.

Koskuella jo aikaisemmin käydessään Marttila ehti kertomaan hieman Koskuen Esson pihamaalla olevasta lentokoneesta. De Havilland D.H.100 Vampire MK.52 oli viimeinen yksinkertainen suihkuhävittäjä. Suomen ilmavoimat hankki vuonna 1953 kuusi Vamppia, kuten koneen lempinimi kuului.

– Sen jälkeen siirryttiin suihkukoneaikaan.

Marttila sanoo, että Koskuella oleva kone ei ole yksi näistä kuudesta.

– Koskuen kone ei ole koskaan lentänyt Suomen ilmavoimien kalustona. Ilmavoimat antoivat kuitenkin luvan laittaa tämän numeroksi VA-7.

Vampin moottori oli ensimmäistä sukupolvea.

– Sen takia runko on sellainen kuin on. Tehohäviön minimoimiseksi moottorin suihkuputken piti olla lyhyt. Tästä syystä koneessa oli omituinen kaksipuominen takarunko, Marttila kertoo.

Kevytmetallien säästämiseksi eturunko oli vaneri- ja balsakuorirakennetta. Se oli alun perin kehitetty tehtaan kuuluisaa Mosquito -konetta varten. Nokan alla oli neljä 20mm Hispano-tykkiä.

– Melkoinen tykkivene, kuten lentäjät sanovat.

Vampilla on nimissään useita ennätyksiä. Se oli ensimmäinen suihkukone, joka ylitti Atlantin valtameren. Se oli ensimmäinen brittihävittäjä, joka ylitti 500 mailin nopeuden. Se teki ensimmäisenä suihkukoneena laskun lentotukialukselle.

– Ensimmäisen sukupolven suihkumoottorien kiihtyvyys oli kuitenkin heikko. Moottori siis reagoi hitaasti kaasuvivun asetuksiin. Lentäjien mukaan kaasuvipua oli käsiteltävä kuin raakoja kananmunia. Liian nopeat asetukset kohtivat moottorin ahtimen sakkaamiseen.

Koneen päätymisestä Koskuelle on erilaisia tarinoita. Yksi kertoo, että se olisi annettu ilmasotakoululle havaintovälineeksi. Toinen taas, että se ostettiin ilmasotakoululle Ruotsista. Joka tapauksessa kone hankittiin myöhemmin Jalasjärvelle, leirintäalueen maamerkiksi ja vetonaulaksi.

Vilho Risku osti sen myöhemmin Jalasjärven kunnalta, ja kone siirtyi palan matkaa eteenpäin Koskuen Esson pihamaalle.

– Tämä hankittiin meille joskus 1980-luvulla, Risku muistelee.

Konetta oli ehditty sitä ennen jo hajottaa, joten alkuperäiseen on jouduttu tekemään korjauksia.

– Maamerkkinä se on palvellut hyvin. Esson aikoina ohikulkijoilla riitti kommentoitavaa ja kyseltävää.