Mari Immonen ja Lauri Keltaniemi suunnittelevat, että Peräseinäjoen vanhan pappilan maille tulee tulevaisuudessa koirien lisäksi kanoja, ankkoja ja muitakin eläimiä. Mari Immonen kertoo olevansa sukujuuriltaan pohjoiskarjalainen. ” Se näkyy niin, että kodin ovi on aina auki, vieraskin otetaan avosylin vastaan, eikä ruoka saa koskaan loppua pöydästä”, hän tuumaa. Samalla ajatuksella hän avaa pariskunnan tulevan kodin oven ikäihmisille, jotka sinne muuttavat heidän kanssaan. Keltaniemi on samoilla linjoilla.
Sari Haapala
Peräseinäjoen vanha pappila muuttuu pitopalvelu- ja kirpputoripaikasta perhekodiksi syksyn mittaan. Edellinen omistaja lopettaa toimintansa elokuun lopulla ja silloin tavaransa kantavat 320 neliöiseen, vuonna 1800-luvun lopussa rakennettuun Peräseinäjoen vanhaan pappilaan Lauri Keltaniemi ja Mari Immonen. Pariskunta muuttaa taloon asumaan ja siitä tulee heidän kotinsa, mutta samalla siitä tulee koti myös useammalle vanhukselle.
Jos sinulla ei ole lukuoikeutta, tilaa se
TÄSTÄAjankohtaista
Uusimmat
Kysely