Korkeatkaan hypyt eivät Saagaa hirvitä

Sari Haapala

Trampoliinivoimistelija Saaga Kojo käy treenaamassa kolmesti viikossa. Kerrallaan treenit kestävät aina pari tuntia. Sen lisäksi lajissa järjestetään säännöllisesti kilpailuja.

Kaksitoistavuotias Saaga innostui trampoliinivoimistelusta äitinsä Heidi Ylimäen kannustamana parisen vuotta sitten. Harjoituksiin Nurmon liikuntahallille hän lähtee kotoaan Koukkarista kahdesti viikossa. Kolmannet viikkoharjoitukset ovat Duudson Activity Parkissa Seinäjoella.

Vaikka harrastuksen pariin patisti aluksi äiti, nyt laji tuntuu jo omalta.

– Siellä on mulla jo paljon hyviä kavereita. Tykkään myös siitä, että meillä on monet treenit ja kisoja sopivasti. Ei lopu tekeminen, Saaga puhelee.

Hän kuvailee trampoliinivoimistelua lajina mielenkiintoiseksi, jossa kiehtoo sen monipuolisuus ja haastavuus. Laji on myös kansainvälinen, eli mikäli siinä kehittyy riittävän taitavaksi, voi päästä kisaamaan ulkomaille.

– Se on myös olympialaji, Saagan äiti Heidi täsmentää.

Trampoliinivoimistelusuoritus rakentuu erilaisista liikesarjoista. Saagan vahvuus ovat perusliikkeet ja niiden puhtaus. Myös tietyt taaksevoltit sujuvat hienosti.

– Kierteet sitten taas ovat itselle vaikeita. Olen harjoitellut vuoden yhtä tiettyä kierrettä, mutta se ei vain tule sieltä. Osaan sen kyllä, mutta jotenkin se ei vain onnistu. Unohdan sen, kun olen sitä tekemässä, Saaga harmittelee ja lisää:

– No, pitää vain harjoitella.

Hän sanoo, että siinä hänellä on vielä vähän harjoiteltavaa.

– Siis siinä, että jos ei ihan heti onnistukaan, ei pidä luovuttaa, vaan jatkaa vaan harjoittelua. Myös se, että vaikka harjoitellessa sattuisi, ei saa lopettaa. Meillä on sellainen sääntö, että jos ei saa liian kipeää, pitää vain jatkaa, jos siihen vain pystyy.

Saagan mielestä trampoliinivoimistelun vaikeus tulee vastaan juuri harjoituksissa.

– Tulee tunne, ettei itse opi mitään, vaikka muut oppivat heti. Silloin saattaa hetken tuntua, ettei huvittaisi mennä harjoituksiin. Onneksi se menee ohi, tyttö miettii.

Heidi nyökkää, katsoo tytärtään ja sanoo, että kaikki Saaga on oppinut, mitä on pitänyt.

– Toisinaan on vain pitänyt treenata jotakin juttua vähän enemmän.

Kun Saaga aloitti lajin, hän sai ryhtyä treenaamaan ensin niillä liikkeillä, jotka osasi jo entuudestaan.

– Alkuun opeteltiin perushyppyjä, eli mahalle ja selälle hyppyjä. Niin, ja erilaisia alastuloja ja voltteja eteen ja taakse. Pikkuhiljaa on menty vaikeampiin liikkeisiin.

Kesäaikaan harjoittelu onnistuu omassa kotipihassa olevalla trampoliinilla, mutta näin talvisin pääsee treenaamaan ainoastaan harjoituksissa.

– Ja onhan kotitramppa ihan erilainen kuin kilpatramppa, joka on paljon isompi. Kilpatrampat myös joustavat tosi paljon enemmän, mutta silti niillä pääsee korkeammalle, koska ne ovat tiukempia.

Trampoliinivoimistelu on yksilölaji, jossa tuomaristo arvioi kilpailuissa liikkeiden puhtautta, avauksia sekä sitä, että kilpailija tekee vaaditut liikkeet ja niitä on tarvittava määrä. Yksilötrampoliinissa kilpaillaan Suomessa trampoliinin luokkajärjestelmän mukaisesti. Kilpailut on jaettu viiteen eri tasoluokkaan.

– 1. luokka on alin ja 5. luokka korkein kilpailtavista luokista. Ykkösluokassa pitää saada tietty pistemäärä, että pääsee siirtymään kakkosluokkaan ja niin edelleen, Saaga selventää ja kertoo itse kisaavansa nyt kolmosluokassa.

Kisaamassa hän on käynyt Seinäjoen ohella Tampereella.

– Näitä luokkakisoja on vuoden aikana noin kuudet. Kilpaileminenhan ei ole pakollista. Meilläkin on vain harrasteryhmä niille, jotka eivät halua kilpailla.

– Kisaryhmien treenaaminen on paljon tavoitteellisempaa, hän jatkaa ja sanoo itse tähtäävänsä niin korkealle kuin taidot vain riittävät.

Kilpailutilanteessa Saagalle on tärkeintä saada oma sarja tehtyä puhtaasti ja oikein niin, ettei suoritukseen tule katkoksia.

– Niitä taaksevoltteja ja kierteitä pitää vielä opetella, hän tuumaa ja nimeää seuraavaksi tavoitteekseen päästää kisaamaan Fincup-kisoissa.

Että kisaaminen onnistuu, täytyy pysyä terveenä. Saagan mukaan trampoliinivoimistelussa erilaiset rasitus- ja harjoitusvammat ovat kuitenkin aika tavallisia. Samaten loukkaantumisia tapahtuu.

– Itselläni on ollut rasitusvammat nilkassa ja ranteessa. Nyt polvet ovat vähän kipeät.

Vaikka voimistelutrampoliinissa ei ole suojaverkkoja, ja hypyt nousevat todella korkeiksi, Saaga ei silti ole koskaan hirvittänyt.

– Ei sitä sillä lailla edes ajattele, hän kiteyttää.

Saaga on ainut trampoliinivoimistelun harrastaja Peräseinäjoella. Harjoituksiin Nurmoon sekä Seinäjoelle häntä kuskaa pääasiassa äiti Heidi. Tämä naurahtaa, että kolmesti viikossa lähteminen tihkaisee työpäivän jälkeen joskus itselläkin, sillä viikolla harjoitukset venyvät aika myöhään.

– Joo, ja viikonloppuna ne alkavat taas liian aikaisin, Saaga hymähtää ja kertoo, että lauantaina treeneissä pitää olla jo puoli kymmeneltä.

– Sunnuntaina saa sitten onneksi nukkua, hän toteaa.