A-
A+
Leena ja Ossi Puro Kalajärvi Soi -tapahtuman pääjärjestäjä Puskasoittajat-yhdistyksestä iloitsevat, kun tapahtuma voidaan taas järjestää täydessä laajuudessaan.
Jari Vierula
Jari Vierula
– Hyvältä näyttää, sillä tapahtumaan on ilmoittautunut yli 180 esiintyjää ja säätiedotuskin näyttää lupaavalta, iloitsivat Leena ja Ossi Puro Puskasoittajat ry:stä, joka on pääjärjestäjä Kalajärvi Soi -tapahtumassa.
Pelimannimusiikin, perinteisen tanssimusiikin sekä yhteis- ja kuorolaulun tapahtuma Kalajärvi Soi järjestettiin ensimmäisen kerran Peräseinäjoen Kalajärvellä vuonna 2017. Tapahtuman juuret juontavat Seinäjoella useana kesänä järjestettyyn Joupiska Soi -tapahtumaan.
Kalajärvellä alkaa soida jo ensi perjantai-iltana ja tapahtuman pääpäivä on lauantai. Musiikkia on tapahtumassa tarjolla neljällä estradilla: karavaanarialueen Vankkurituvassa, Kalajärven lavalla, Ravintola Kalajärvi Beachissa ja Puskasoittoteltassa.
– Sääennuste näyttää tässä vaiheessa hyvältä, mutta sateenkin sattuessa on tapahtumassa runsaasti katettua tilaa.
Puskasoiton ideana on, että kuka tahansa soittaja tai laulaja voi musisoida alueella omaa tahtiaan ja tyyliään. Tänä vuonna myös Puskasoittoteltassa on varattu omat ajat ohjelmaan merkityille esiintyjille, mutta sen jälkeen voi kuka tahansa soittaja astua estradille.
Luvassa on monipuolista ohjelmaa, sillä mukana on useita harmonikkakerhoja, kuoromusiikkia, musiikkiryhmiä ja orkestereita eri instrumenteilla ja tyyleillä. Kalajärvi Soi -tapahtumassa kuullaan myös Tapio Rautavaaran elämä ja laulut -esitys sekä Junnu Vainion lauluja.
Tapahtumassa ei ole varsinaista pääesiintyjää, sillä kaikki esiintyjät ovat pääesiintyjiä. Ympäri Suomea tulevat musikantit ovat mukana talkoohengessä ruokapalkalla.
Erikoisuutena on varsin eksoottisen lajin MM-kilpailut. Kyseessä on haitarinheiton maailmanmestaruuskilpailut, joka avaa lauantain tapahtumapäivän heti aamupäivällä. Haitaria heitetään sekä naisten että miesten sarjoissa. Tyyli on muuten vapaa, mutta pyörähdystyyli on kielletty.
– Heittoväline ei ole oikea haitari, vaan vanerista tehty, mutta haitarin näköinen ja painoinen väline. Se on nyt varmaa että miesten mestari vaihtuu, sillä hallitseva mestari on kisassa nyt toimitsijana.
Tapahtuman pääjärjestäjä Puskasoittajat ry perustettiin siinä vaiheessa, kun Joupiska Soi lopetti ja tapahtuma starttasi Kalajärvellä. Puron pariskunta on järjestelyissä tiiviisti mukana.
– Teemme tätä rakkaudesta musiikkiin ja tanssiin. Tapahtuma on saanut jo vankan jalansijan, sillä jo varhain keväällä alkaa tulla kyselyjä, että onhan Kalajärvi Soi taas varmasti tulossa.
Tapahtumaa on järjestetty säännöllisesti, mutta koronapandemian johdosta Kalajärvi Soi jäi välistä ja viime vuonna päästiin järjestämään pienimuotoinen mini Kalajärvi Soi. Nyt ei rajoituksia ole ja Kalajärvi Soi entiseen malliin.
Tapahtuma starttaa jo perjantaina, mutta varsinaista avajaisjuhlaa vietetään lauantaina keskipäivällä Kalajärven lavalla. Kaupungin tervehdyksen juhlaan tuo kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä. Musiikista vastaavat Seinäjoen Harmonikkakerho, Roikastajat ja Tuulantei-kuoro.
– Kalajärvi Soi on hyvän tuulen tapahtuma, jossa on jokaiselle jotakin aina iltamyöhään saakka. On ilahduttavaa, kun myös nuoremmat soittajat ovat ottaneet tapahtuman omakseen.
Puskasoittajien yhteistyökumppaneina tapahtuman järjestelyissä ovat SF-Caravan Seinäjoen seutu ry, Seinäjoen harmonikkakerho ry, Eläkeliitto Peräseinäjoen yhdistys, Lions Peräseinäjoki ja Kalajärven Matkailukeskus.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely