A-
A+
Maiju ja Tuomas Pennalan metsät kärsivät kahden myrskyn aiheuttamista tuhoista viime vuonna.
Salla Kurikka
Myrsky päätti minne päätehakkuu tehdään seuraavaksi.
Salla Kurikka
Jalasjärvellä asuvat Tuomas ja Maiju Pennala joutuivat toistamiseen saman vuoden aikana todistamaan luonnonvoimien mahdin. Heinäkuun viimeisenä päivänä iskenyt Helena-myrsky kaatoi heidän metsistä noin 600 mottia puuta ja nyt joulukuun lopun Hanneksen tuhot tulevat heidän arvionsa mukaan olemaan vielä suuremmat.
– Metsä Groupin kanssa on oltu yhteyksissä, mutta tarkempaa arviota tuhojen määrästä ei ole vielä tehty.
Metsätalous on perheen toinen elinkeino maatalouden rinnalla. Jalasjärven alueella sijaitsevista metsistä valtaosa on Luopajärvellä, Hirvijärvellä sekä Harjunpäänperällä.
Hanneksen tuhot osuivat vanhoihin kuusikoihin, mutta myös kallion päällä kasvaneita heikompi juurisia mäntyjä kaatui. Suurin osa tuhoista kärsineistä puista kaatui juurineen, mutta joukossa on lisäksi jonkin verran keskeltä poikki menneitä runkoja.
Tuomaksen mukaan pahin tilanne on mäen päällä ja aukon reunalla sijaitsevalla metsäpalstalla, johon myrskytuuli puhalsi suurella voimalla.
– Maa ei ollut vielä jäässä. Jos myrsky olisi tullut viikon tai kaksi myöhemmin, tuhoja olisi varmaankin tullut vähemmän, hän arvioi.
Vaikka kesäisen Helenan jälkeen tuhoja osattiin odottaa syntyväksi nytkin, niiden määrä pääsi yllättämään pariskunnan. Tuomas toteaa, että läheisellä Ellinnevalla edessä saattaa hyvinkin olla päätehakkuu, sillä tuhot ovat niin totaaliset.
– Myrsky päätti minne päätehakkuu tehdään seuraavaksi. Ellinnevalla ei saa enää järkevää harvennuskuviota tehtyä, joten se pitää varmaankin hakata matalaksi kokonaan.
Maiju myöntää, että tuhojen laajuus sekä niiden korjaaminen näin pian edellisen myrskyn jälkeen harmittaa.
– Kyllä tästä ylimääräistä vaivaa ja työtä tulee, vaikka vakuutukset ovatkin olemassa.
Hän epäilee, että nyt, kun tuhot ovat osuneet monien muidenkin metsänomistajien metsiin, korvausten saaminen saattaa olla pidempi prosessi kuin kesällä.
– Puun arvo tuli alaspäin, joten niistä ei välttämättä saa niin hyvää hintaa kuin jossain kohdin aikaisemmin olisi saanut.
Työaikaa tulee kulumaan jonkin verran myyntiin kelpaamattomien katkenneiden puiden sekä energiapuiden kanssa. Pennaloiden kotitalo sekä viljan kuivaaja lämpenevät hakkeella, joten myyntikelvottomat puut pystytään onneksi hyödyntämään omiin tarpeisiin.
Pennaloilla on normaalit metsänhoidolliset hakkuut jonossa, mutta Tuomas uskoo ensiharvennusten siirtyvän Hanneksen jäljiltä tulevaisuuteen.
– Meillä oli pari harvennusta sovittuna talvella tehtäväksi, mutta saa nähdä priorisoidaanko tuulenkaadot hoidettavaksi ennen kesää, Maiju pohtii.
Tuomas ja Maiju toteavat, ettei metsänhoidolla pysty määräänsä enempää pienentämään myrskytuhojen riskiä tulevaisuudessa. Aukkojen reunat ovat aina riskejä riippuen siitä mistä suunnasta sattuu tuulemaan.
– Olisi hyvä, että omistuksessa on monenikäistä metsää eikä kaikki ole joko taimikkoa tai päätehakkuukypsää, Maiju pohtii.
– Tuhojen määrään pystyy vaikuttamaan tekemällä tarvittavat metsänhoitotyöt ajallaan, jotta juuret ovat vahvemmat.
Maiju muistelee, ettei Hanneksen aiheuttamien tuhojen kaltaisia ole ollut pitkiin aikoihin. Talteen leikatuista lehtileikkeistä näkee, että 2000-luvun alun Pyry-myrsky aiheutti tälläkin alueella laajoja ongelmia, kun märkää tykkylunta satoi kovan tuulen kanssa.
Keväällä 2008 Maijun vanhempien omistuksessa ollutta metsää paloi 12 hehtaarin verran turvetuotantoalueelta levinneen palon vuoksi. Sammutustyöt kestivät useamman päivän.
Pennalat luottavat siihen, että kuten aikaisemminkin, myös Hanneksen jälkeen asiat tulevat järjestymään.
– Onneksi pihasta ei kaatunut puita eikä mikään kaatuneista osunut rakennusten päälle.
Sähkökatkoskin kesti vain parin tunnin verran, vaikka lähikunnissa talouksia on ollut pitkiä aikoja ilman sähköjä.
– Saa nähdä miten myrskyt tulevat jatkossa yleistymään, Tuomas miettii.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely