A-
A+
Merja ja Jari Ilvessaaren kolmen lypsyrobotin pihatossa on parisataa lypsävää. Puolentusinaa lehmää tai hiehoa oli haastattelupäivänä poikimakarsinassa odottamassa vasikoiden syntymistä.
Katja Korkiakoski
”Onnistumiset motivoivat: tuntuu hienolta saada karja pysymään terveenä ja lypsämään hyvin.”
Katja Korkiakoski
Jalasjärveläisellä Jari ja Merja Ilvessaaren maatilalla hörpittiin muutama viikko sitten juhlakahvit, sillä maatilan noin kahdensadan lehmän karjan keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos nousi viime vuonna ensi kertaa yli 12 000 maitokiloon. Tarkka energiakorjattu tuotoslukema on keskimäärin 12 472 maitokiloa lehmää kohden vuodessa.
Se on hyvä tulos, johon pääsemiseksi tilanväki on tehnyt pitkään kovaa työtä. Muutamana vuonna on jääty juuri alle 12 000 kilon, mutta tällä kerralla raja ylittyi.
–Tavallisen juoksevan maitotuotoksen keskiarvo on pyörinyt meillä 11 800 – 11 900 maitokilon välillä lehmää kohden. Energiakorjattuun maitotuotokseen on lisätty laskennallisesti valkuaisen ja rasvan osuus, selvittää ilvesjokelaisen lypsykarjatilan emäntä Merja Ilvessaari.
Ilvessaaren Maatila Oy:n parhaimmat lehmät lypsävät noin 15 000–16 000 kiloa vuodessa.
Ilvessaaret aloittivat Jarin kotitilan isäntäparina vuonna 2002, jolloin vanhassa parsinavetassa ammui 23 lehmää. Sen jälkeen on rakennettu vähitellen uutta ja samassa tahdissa on noussut karjan määrä.
Joulukuussa tulee viisi vuotta uuden pihattonavetan valmistumisesta. Pihatossa on kolme Lelyn lypsyrobottia, mikä mahdollistaa noin 200 lehmän pitämisen.
–Fyysinen työ on robotin ansiosta vähentynyt, mutta valvonta lisääntyy. Robotin huoltoon on hyvä olla itselläkin varaosia.
Hyvä maitotuotos on monen tekijän summa, ja aina tarvitaan myös ripaus onnea.
–Pysyvätkö eläimet terveinä, miten vuoden rehusato onnistuu ja miten hyvin se lypsättää, onko mukana heikommin lypsäviä lehmiä, kuinka paljon eläimiä poistuu, luettelee Merja Ilvessaari tilan tuotokseen vaikuttavia tekijöitä.
Yksi tuotokseen vaikuttavista asioista on karjanjalostus, jota tilalla on tehty pitkäjänteisesti. Jo Jarin vanhemmat Marjatta ja Kalevi Ilvessaari olivat mukana karjantarkkailuohjelmissa, ja Merja ja Jari ovat jatkaneet työtä. Faban jalostusasiantuntija Jenna Lampinen vierailee tilalla kolmen kuukauden välein ja tekee tilanväen kanssa siemennyssuunnitelmat. Jari hoitaa siemennykset pääasiassa itse.
Pihaton valmistumisen jälkeen jalostuksen päätavoitteita ovat olleet korkean tuotoksen ja terveyden lisäksi soveltuvuus robotille.
–Myös luonne on tärkeä. Lehmät kulkevat pihatossa vapaina me hoitajat teemme töitä eläinten joukossa. Meillä eläimet ovat rauhallisia.
Parhaat ensikot pääsevät ensimmäisellä kaudella yli 12 000 maitokiloon, ja yleensä tuotos kasvaa poikimisten myötä. Alle 10 000 maitokiloa vuodessa lypsäviä eläimiä ei aina siemennetä. Näin tuotos saadaan pidettyä korkeana.
Toinen tärkeä maitotuotokseen vaikuttava kulmakivi on ruokinta. Kesän kuivuus ja kuumuus eivät Ilvessaarella vaikuttaneet, vaan rehua on riittänyt yllin kyllin ja se on ollut hyvälaatuista. Omaa ja vuokrattua peltoalaa on käytössä kolmisensataa hehtaaria, mikä riittää tilan tarpeisiin.
Syksyn puinnit on tehty ja kuivikkeet paalattu, mutta alkuviikosta korjattiin vielä viimeinen rehusato.
–Tänä vuonna on jo jouduttu miettimään, mihin kaikki rehu saadaan mahtumaan. Nyt ei tarvitse isonkaan karjan kanssa miettiä, riittääkö sapuska, mutta kesät ovat vaihtelevia. Kun saadaan rehut peittoon, saamme keskittyä syystöihin.
Ilvessaaret asettavat tilalleen tavoitteita, joita kohti pyrkiä. Eläinten jalostuksessa ja tuotoksessa tähtäin on edessäpäin.
–Onnistumiset motivoivat: tuntuu hienolta saada karja pysymään terveenä ja lypsämään hyvin.
Pitkän aikavälin tavoitteena on nostaa juokseva maitotuotos 12 000 kiloon, mutta nippanappa on jääty vielä alle.
–Vuoden lopussa viimeiset mittalypsyt ovat aina jännittäviä. Katsotaan mihin tulokseen yllämme.
Ilvessaaren Maatila Oy:ssa työskentelee Merjan ja Jarin lisäksi joukko työntekijöitä. Molemmat pojat Juho ja Antti-Jussi ovat tilalla töissä, ja heidän lisäkseen talossa on vakituinen karjanhoitaja. Tytär Anniina tekee töitä tilalla opintojensa lomassa vapaa-ajallaan. Kesäisin palkataan työntekijä peltotöihin.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely