A-
A+
Jalaksen kakkosjoukkueessa suunnistanut Juho Pihlajaviita oli ensimmäistä kertaa mukana Jukolassa. Oma osuus sujui aivan hyvin.
– Vai Mynämäessä niin kuin paikalliset sen sanovat.
Ennen juhannusta juostu Jukolan viesti oli järjestyksessään 73. Venlojen viesti oli järjestyksessä 44. Venlat lähtivät lauantaina klo 14. Heillä oli 4 osuutta ja kokonaismatka 30.3 kilometriä, linnuntietä. Pääkilpailu Lukkari-Jukola lähti 23.00 ja seitsemällä osuudella kertyi matkaa 89,8 kilometriä.
Enenevässä määrin naiset juoksevat Venlojen lisäksi tuplaten myös pääkisassa tai pelkästään pääkisassa.
Jukolan viestiin osallistui tällä kertaa ulkomaalaisia joukkueita 15 eri maasta. Eniten joukkueita muualta tuli Ruotsista ja Norjasta. Ne myös menestyivät viesteissä parhaiten. Suomalaishuipuille onkin miettimistä mitä pitää parantaa.
Molemmissa viesteissä voitto meni Ruotsiin ja paras suomalaisseura oli Joensuun Kalevan Rasti. Naisissa neljäs ja miehissä kuudes. Ennakkosuosikit Tampere ja Helsinki hylättiin miehissä väärän rastin leimanneena. Niin sitä käy huipullakin.
Jukolajoukkueita oli ilmoittautunut yhteensä 1580 joukkuetta, joihin kuului 11060 kilpailijaa. Venla-joukkueita oli ilmoittautunut yhteensä 1426, joissa oli 5704 kilpailijaa. Aurinko laski klo 23.07 ja nousi klo 3.59.
Jalaksella oli kaksi joukkuetta sekä Venloissa että pääkisa Lukkari-Jukolassa. Venlojen ykkösjoukkue Kaisu Sinko, Riikka Mansikkaviita, Susanna Laurila tuli maaliin sijalla 434 ja kakkosjoukkue Sofia Kukila, Jaana Kurikkaoja, Aila Yli-Kohtamäki ja Eija Kujala tuli sijalle 959.
Pääkisassa Jussi Laurila, Asko Ala-Petäys, Antti Kujala, Jarno Leppälä, Kimmo Hilli, Jarno Leppälä ja Jussi Virnala joutui taipumaan kakkosjoukkueelle, kun kisan aikana oli tapahtunut yksi väärä leimaus. Kakkosessa Pekka Hyytiäinen, Martti Kangasniemi, Tommi Kukila, Veli-Matti Ojanen, Kari Kurikkaoja, Juho Pihlajaviita ja Jukka Virnala nappasi sijan 976. Eli hieman yli puolenvälin.
Positiivista oli myös se että Jalaksen joukkueessa oli paljon ensikertalaisia. Pekka Hyytiäinen, Sofia Kukila, Tommi Kukila ja Juho Pihlajaviita tekivät ennakkoluulottoman hyvät suoritukset.
Mielenkiintoinen ensikertalainen oli 43-vuotias metsäkoneyrittäjä Juho Pihlajaviita. Hän on asunut vajaan 10 vuotta Jalasjärvellä ja nyt lasten harrastusinnon myötä aloitti itsekin suunnistamisen. Metsäkoneyrittäjälle luonto on mieluinen liikuntapaikka.
Juho on lähtöisin Isojoelta ja on pistellyt 800m reilusti alle kahden minuutin, joten kuntoa löytyy. Juho oli tyytyväinen suoritukseensa Jukolassa.
– Kolme tuntia maastossa meni. Lujempaa olisi toki päässyt, mutta järki sanoi, että taidot pitää olla tasapainossa, kun kanssakisaajia on eri poluilla enemmän kuin riittävästi.
Maaliin tultua oli helpottavaa kuulla, että kaikilla oikeilla rasteilla oli tullut järjestyksessä käytyä ja leimantarkistaja antoi hyväksytyn suorituksen OK-kommentin.
Ensi vuonna Jukola on Porvoossa ja kaikkien pohjalaisten tähtäin on varmaan 2024 Kauhavan Jukolassa.
PAULI ANTTILA
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely