Maiju ja Tuomas Pennalan metsät kärsivät kahden myrskyn aiheuttamista tuhoista viime vuonna.
Salla Kurikka
Ritolahallin takana sijaitsevat sekä kaukalo että luistelukenttä. Kalajärven retkiluisteluradan jälkeen tämä on seuraavaksi suosituin luistelujää, liikuntapaikkahoitaja Jussi Viianen ja liikuntapaikkavastaava Mikko Pihlajamäki tietävät. Miehet suunnittelevat päivän kulkua ja sitä, miten eri puolilla Peräseinäjokea sijaitsevat jäät jutuntekopäivänä hoidetaan.
Sari Haapala
Anne Koivuportaan tulojuhlaa vietetään sunnuntaina Jalasjärvellä. Kirkossa vietetyn messun jälkeen kahvitellaan yhdessä seurakuntatalolla.
Terhi Rintala
Iso, raskas kuusi oli rojahtanut suoraan sähkökaapin päälle ja hajottanut sen.
Terhi Rintala
Jalasjärven yläaste on uusi rakennus. Koulunkäynti päästiin aloittamaan uusissa tiloissa elokuussa 2023.
Joulun välipäivinä Hannes-myrsky retuutti puita ja kattorakenteita. Lauantaina 27. joulukuuta iskenyt myräkkä repi Jalasjärven yläasteen kattorakenteita ja kaatoi puita juurineen. Kun puita kaatui myös sähkölinjojen päälle, moni talous oli ilman sähköjä jopa useampien päivien ajan.
Joulunpyhinä on aikaa istahtaa ja rauhoittua lukemaan. Katan jouluun kuuluvat jouluaiheiset kirjat, tosin nykyisin useimmiten äänikirjoina. Tässä hän lukee Maija Kajannon Talvikaupungin valot-teosta kuitenkin ihan perinteiseen malliin.
Sari Haapala
Kata Huhtakoski yllättää toteamalla, ettei pidä lainkaan talvesta. Vaikka on syntynyt tammikuussa, hän ei ole omien sanojensa mukaan lainkaan talvi-ihminen. Ei sitten yhtään, sillä kylmyys on hänestä aivan kamalaa.
Pelastuslaitoksen miehet kävivät poistamassa 38 metrin korkeudessa olevan ja enää ukkosenjohdattimen varassa kiinni olleen ristin kirkon katolta.
Asko Viitanen
Rapiat pari viikkoa sitten Peräseinäjoen kappeliseurakunnan erityisammattimies Asko Viitanen sai yhteydenoton, että kirkon katolla oleva risti on oudossa asennossa.
Koskuen seurakuntakoti on valmistunut vuonna 1978.
Terhi Rintala
Kurikan seurakunta on teettänyt tutkimuksia kiinteistöissään. Koskuen kirkosta ja seurakuntakodista on nyt saatu ensimmäiset, alustavat tulokset. Niiden myötä Koskuen seurakuntakoti jää pois käytöstä.
Menneinä vuosina Talvielämyspäivä on kerännyt aina mukavasti yleisöä. Tapahtuma on järjestetty Kalajärven ympäristössä.
Hanne Stolt
Mikäli Talvielämyspäivä ensi helmikuussa järjestetään, se on jo 24. kerta. Tapahtuman jatko näyttää kuitenkin hyvin epävarmalta, koska tekijöitä ei ole.
Joona Lindéninstä palokuntanuorten toiminta on mukavaa ja mielenkiintoista. Hän sai haltuunsa nyt vuoden ajaksi komean kiertopalkinnon.
Sari Haapala
Vuoden palokuntanuoreksi valittu 15-vuotias Joona Lindén on kulkenut Peräseinäjoen palokuntanuorten toiminnassa mukana parisen vuotta. Hänen isänsä työskentelee Peräseinäjoen paloasemalla kalustonhoitajana ja se sai myös Joonan kiinnostumaan VPK:n nuorten toiminnasta.
Hankkeesta järjestettiin keskusteluilta, jossa kartoitettiin kyläläisten mielipiteitä sekä sitä, kuinka moni on valmis sitoutumaan kökkiin. Hanketta esittelivät kyläseuran puheenjohtaja Henna Paananen (keskellä edessä) sekä sen johtokunnan jäsenet Tarmo Vuorenmaa (keskellä edessä vas.) ja hänen vieressään oleva Juha-Matti Mäntykoski.
Sari Haapala
Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, Honkakylään aletaan ensi kesänä rakentaa kylän omaa, hirsirakenteista kokoontumistupaa. Lisäksi samalle markille tehdään pieni katsomo sekä katos erilaisia toimintoja varten. Nämä suunnitelmat toteutetaan hankkeen puitteissa, joka oli esillä kyläläisille järjestetyssä illassa.
Paula Vannesluoma (vasemmalla) ja Iida Reinikainen saivat koristella Hakalan talon joulukuusta hyvillä mielin. Iidan vetämä Siirtolaisuusmuseo nuortuu -hanke laittoi museon toiminnassa pallon liikkeelle. Hakalan talon joulutapahtuma päätettiin yhdessä laulettuihin joululauluihin.
Kirsi Kuusisto
Peräseinäjoella nautittiin jouluisesta tunnelmasta ja herkuista Suomen Siirtolaisuusmuseolla viime lauantaina.
Hallintojohtaja Regina Ollila (vas.), aluevaltuuston puheenjohtaja Paula Risikko ja konsernipalvelujohtaja Tommi Niemi joutuivat pitämään useamman neuvottelutauon, jotta eri muutosesitykset asettuivat äänestykseen oikeassa järjestyksessä.
Terhi Rintala
Jalasjärven, Ilmajoen, Kurikan ja Lapuan vuodeosastot lakkautetaan suunnitelmallisesti vuoden 2026 alusta lukien. Valmistelussa on huomioitu vuodeosastojen potilaspaikkamäärät, etäisyydet keskussairaalasta sekä remontointitarpeet. Päätös syntyi äänin 32–27.
Liiverin nuorisokoordinaattori Noora Riippi (vas.) kannusti Dixin yhteisötreffeille osallistuneita tutustumaan heidän sivustoillaan oleviin ideoihin ja vinkkeihin. Vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila kertoi, missä Seinäjoella mennään tällä hetkellä kaupungin asukkaitten osallistamisessa.
Sari Haapala
Viime viikolla Peräseinäjoen nuorisotila Dixissä pohdittiin porukalla, miten nuoria saataisiin mukaan paikalliseen toimintaan.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely