A-
A+
Minna Piirto (vas.), Petra Ala-Huikku, Jonna Timoharju ja Seija Keränen tarjoavat mielellään asiakkaille lukuvinkkejä.
Terhi Rintala
Kirjasto pyrkii vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, mutta turvaa samalla jo olemassa olevia palveluita.
Terhi Rintala
Kurikan kirjastoissa on parhaillaan haettavana kirjastovirkailijan tehtävä, jonka työajasta puolet sijoittuu pääkirjastoon ja puolet Jalasjärvelle. Toimen hakuehdoissa mainitaan painotus digityöhön, myös lasten ja nuorten parissa.
– Kun muutoksia tapahtuu, meillä on samalla mahdollisuus arvioida, mitä tarpeita kirjastolla on kokonaisuutena, kirjastotoimenjohtaja Jonna Timoharju perustelee.
Julkisuudessa kirjastosta on jo käytetty nimitystä digitaalisen hoivan keskus. Sillä viitataan siihen, että digitalisoituvassa maailmassa ihmiset voivat saada kirjaston kautta apua.
– En ole ihan varma, mitä mieltä olen tuosta termistä kaiken kaikkiaan, mutta se on tietenkin totta, että kysyntä erilaiselle digitaaliselle avulle on suurta, Timoharju sanoo.
Varattujen digiopastusten määrä kasvaa.
– On myös huomioitava, että digitaitojen puute ja ikä eivät kulje käsi kädessä. Myös nuoremmissa ihmisissä on niitä, jotka tarvitsevat apua. Digitaalisia taitoja juurrutetaan jo alakoulussa. Kouluilla ja varhaiskasvatuksella on tarpeita, joihin yritämme osaltaan vastata. Siksi tehtävänkuvia on muokattu.
Jalasjärven kirjaston kirjastonhoitajana keväällä aloittanut Seija Keränen sanoo, että kirjaston vahvuutena on tulevaisuudessakin se, että siellä kohtaa ihmisiä.
– Kirjastoon on mukava tulla, kun siellä saa henkilökohtaista palvelua.
Jalasjärvellä yli 35 vuotta kirjastovirkailijana työskennellyt Minna Piirto sanoo, että ihmisten kohtaamiset ovat työntekijöillekin parasta antia.
– Erilaiset asiakaskohtaamiset ovat itsellekin päivän helmiä.
Jonna Timoharju arvioi, että Jalasjärvellä kuntalaisilla on vahva omistajuus omaan kirjastoon.
– Se näkyy esimerkiksi siinä, että pääkirjastossa käytetään enemmän lainausautomaattia. Täällä hakeudutaan ihmisten palveltavaksi.
Kirjasto koetaan omaksi. Kun ihmiset ovat tuttuja, tulee vaihdettua kuulumisia ja kyseltyä lukusuosituksia.
– Kun on ollut pitkään kirjastossa, on helppo vinkata kirjoja pyytämättäkin. Kun tietää, millaisia kirjoja asiakas tykkää lainata, osaa neuvoa hänelle samantyyliset uutuudet, Minna Piirto sanoo hymyillen.
Jalasjärvellä on liikkunut huhuja siitä, että kirjastoa siirrettäisiin jonnekin. Kirjastotoimenjohtaja Jonna Timoharju sanoo, että kirjastossa ei vielä tiedetä asiasta tarkemmin.
– Teknisen lautakunnan investoinneissa on ollut varauksena Jalasjärven kirjaston saneeraus vuodelle 2028. Mitään päätöksiä ei ole kuitenkaan tehty.
Jonna Timoharju painottaa, että kirjastotoiminta ei ole loppumassa Jalasjärveltä.
– Kerromme heti, kun asiasta tiedetään enemmän. Tässä mietitään ainoastaan sitä, missä kirjasto toimii.
Kun Kirjatalon eskari siirtyi koulukeskukseen ja kansalaisopiston lasipiirit alakerrasta Jalasjärvi-talolle, talossa ei ole enää muita toimijoita.
– Tässä talossa on korjaustarpeita. Kysymys on siitä, haluaako kaupunki panostaa niihin. Puolityhjiä taloja ei kannata pitää montaa kerrallaan. Se on ymmärrettävää.
Toimintaa kirjastossa on kyllä, eikä ihme. 2000-luvun aikana kirjastojen toiminta on muuttunut enemmän kuin minkään muun kunnallisen alan. Niistä on tullut tapahtumajärjestäjiä ja laajempienkin palveluiden tarjoajia. Jalasjärvellä kirjasto on myös Kelan toimipiste ja Kurikan kaupungin asiointipiste.
– Kelan palveluita käytetään näistä enemmän, lähes päivittäin, Seija Keränen sanoo.
Yhteistyö koulujen kanssa on tiivistä, ja etenkin kyläkouluille kirjastoauto on tärkeä. Se pysähtyy kaikilla kouluilla.
– Myös kirjaston käyttöä on helpointa opetella kirjastoautossa. Käyn kouluilla muutenkin, Petra Ala-Huikku kertoo.
Kirjaston arkea on se, että tehtävät ovat lisääntyneet tasaisesti. Asiakkaille näkyvintä työtä on asiakaspalvelu tiskissä ja kirjojen hyllyttäminen. Kirjastossa tehdään paljon muutakin.
Seija Keräsen tehtäviin kuuluu lähiesimiehenä toimimisen lisäksi aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuden hankinnat, tapahtumajärjestelyt etenkin aikuisille ja senioreille sekä yhteydenpito eri tahoihin.
Petra Ala-Huikku tekee yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa, pitää satutunteja ja hoitaa yhteistyötä lukukoirien kanssa. Hänen kontollaan ovat lapsiperheiden tapahtumat.
Minna Piirron työssä pääpaino on asiakaspalvelussa. Hän huolehtii lähtevät materiaalit postitukseen ja huolehtii erityisesti elokuvien ja dvd-levyjen kokoelmasta.
– Meillä on kaikilla paljon myös yhteisiä tehtäviä. Kirjastossa työskentely on tavallaan palapeliä, joka muodostuu monesta eri osa-alueesta. Kahta samanlaista päivää ei ole peräkkäin, mutta juuri siinä on tämän työn summa, Seija Keränen summaa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely