A-
A+
Sari Haapala
Peräseinäjokelaiset tuntevat Martti Saarisen vannoutuneena urheilumiehenä. Vaikka 80 vuotta täyttänyttä miestä ei enää menneiden vuosien tapaan urheilutapahtumissa paikan päällä nähdäkään, urheilukärpäsen purema ei hellitä.
Mihinkäs sitä koira karvoistaan tai mies intohimoisesta harrastamisestaan. Näin voisi todeta Saarisesta. Paitsi että mies itse on urheillut aikoinaan paljonkin, hän on myös taltioinut muiden suorituksia ja saavutuksia pistämällä kaikki Lakeus Urheilee lehdet tarkasti talteen sekä leikkaamalla urheilu-uutisia lehtileikekirjaansa.
– Jonkunmoinen tauti tämä on, mies naurahtaa, mutta vakavoituu sitten.
Martti on viime aikoina käynyt läpi vanhoja Lakeus Urheilee joululehtiään. Niitä lukiessaan hän on tehnyt havainnon, joka hieman hämmästytti miestä.
– Jalasjärveläinen Sameli Tala mielletään juoksijana, mutta kuinka moni tietää hänen aloittaneen urheilu-uransa painista.
Se on tieto, joka tuli Marttia vastaan vuoden 1959 Lakeus Urheilee -lehdestä. Siinä Tala muisteli urheilu-uraansa.
– Talahan voitti suomenmestaruuden kahdesti, eli 1500 sekä 5000 metrin pitkän matkan juoksussa. Lisäksi hän oli mukana Pariisin olympialaissa vuonna 1924 maastojuoksun joukkuekilpailussa, mutta että hän tosiaan aloitti uransa painilla. Sitä ei varmaan moni tiennyt.
Martti muistelee innostuneensa urheilulehdistä jo koulupoikana. Erityisesti juuri kerran vuodessa ilmestyneet Lakeus Urheilee -joululehdet kiinnostivat.
– En ole ihan varma, koska lehti on ilmestynyt ensimmäisen kerran. Arvelen, että joskus 1950-luvulla. Tällainen mielikuva minulla on, mies miettii ja ryhtyy hyväntuulisesti kertomaan, miten tuli hankkineeksi oman ensimmäisen Lakeus Urheilee -aviisinsa.
– Eihän kersoolla silloon rahaa ollu, eikä sitä kotua saatu. Niinpä minäkin tienasin sen lehteni kävyyllä, joita keräsin. Kauppa osti siemenkäpyjä, jotka se välitti etehenpäin ja niistä kasvatettihin puita.
Sen verran rahaa kertyi, että Martti sai ostettua kovasti haluamansa lehden. Hän nauraa lukeneensa sen läpi kannesta kanteen varmaan ”sata kertaa”.
– Minulla on likipitäen nämä kaikki numerot. Käsittääkseni näiden tekeminen on lopetettu joskus 2010-luvulla, hän tuumaa ja lisää, että oli toisinaan kloppina auttelemassa isäänsä myös metsätöissä. Siitä ansaitsi pikkuisen taskurahoja, joilla saattoi ostaa vaikkapa uusia urheilulehtiä.
Martti lukaisee vielä toisen pätkän Sameli Talasta kertovasta artikkelista. Teksti valottaa urheilijan kisamatkaa lakeuksilta Tampereelle. Matkaan Tala lähti pyörällä ja suuntasi kohti Virtoja.
– Matka taittui pyöräillen kärrypolkujen uria pitkin. Virroilta Tala jatkoi matkaansa laivan kyydissä Tampereelle, hän lukee.
– Toisinaan matkoja tehtiin hevoskärryillä niin kutsutuilla kievarikyydeillä. Silloin hevonen ja kyyti vaihtuivat aina jonkun kievarin kohdalla. Ei se ole helppoa silloin ollut, mutta into on ollut vain niin kova, Martti tuumaa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely