A-
A+
Tämänvuotisen Peräseinäjoki-päivän juhlassa olivat teemana nuoret. Aihe näkyi niin juhlapuheessa, Vuoden Peräseinäjokelaisen palkitsemisessa kuin juhlan toteutuksessakin. Vuoden Peräseinäjokelaisena palkittiin pitkäaikainen nuoriso-ohjaaja Tarja Niemistö.
Kirsi Kuusisto
Juhlapuheen pitänyt, vuodenvaihteessa eläkkeelle siirtynyt Seinäjoen nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki totesi, ettei yhdessä tekeminen ole Peräseinäjoella mikään juhlapuheiden tyhjä korulause tai trendisana. Se on arjen peruskallio.
– Tämä yhdessä tekemisen perintö ei kuitenkaan saa jäädä vain historiankirjoihin tai meidän vanhempien sukupolvien muistoihin. Meidän tärkein tehtävämme on siirtää tämä viestikapula eteenpäin. Siksi nuorisotyö ja nuorten hyvinvointi ovat Peräseinäjoen kaikkein arvokkain tulevaisuusinvestointi, sanoi Hautamäki.
Maaseudun elinvoimaa ja tulevaisuutta ei Hautamäen mukaan mitata vain euroissa tai tilastoissa.
– Se mitataan siinä, miten me kohtaamme meidän nuoremme. Tarjoamalla heille mielekästä tekemistä, turvallisia tiloja kasvaa, harrastaa ja kokeilla siipiään me osoitamme heille, että he ovat tärkeitä. Kun me aikuiset kuuntelemme nuoria, tuemme heidän ideoitaan ja olemme läsnä silloin, kun maailma myrskyää, me annamme heille jotain korvaamatonta: vahvat juuret, totesi Hautamäki.
Kun nuori kokee lapsuudestaan ja nuoruudestaan asti, että Peräseinäjoella häntä arvostettiin ja hänet nähtiin, hänelle jää Hautamäen mukaan muistijälki mukavasta ja turvallisesta kasvuympäristöstä.
– Ehkäpä hän haluaa palata takaisin. Hän haluaa tuoda oman osaamisensa, omat lapsensa ja oman tulevaisuutensa takaisin tänne, sanoi Hautamäki.
Yhdessä tekeminen on Hautamäen mukaan silta ja vuorovaikutusta sukupolvien välillä. Se varmistaa, ettei kukaan jää Peräseinäjoella yksin tai unohduksen varjoon.
– Haluan sydämeni pohjasta kiittää teitä vapaaehtoisia, nuoria, järjestöaktiiveja, yrittäjiä ja jokaista täällä asuvaa ja vierailevaa siitä korvaamattomasta panoksesta, jonka annatte tämän yhteisön eteen. Te teette Peräseinäjoesta Peräseinäjoen. Pidetään kiinni itsepäisestä, eteenpäin katsovasta ja lämpimästä peräseinäjokisesta hengestä kiinni myös tulevina vuosina, päätti Hautamäki.
Pekka Hautamäki aloitti nuorisotyöuransa Peräseinäjoella vuonna 1986. Ennen kuntaliitosta hänelle kertyi työvuosi Peräseinäjoella lähes 20. Peräseinäjoen vuosina työkaverina oli juhlassa Vuoden Peräseinäjokelainen -kunniakirjalla huomioitu Tarja Niemistö. Perusteluissa Peräseinäjoki-Seura totesi Tarjan toimineen ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti Peräseinäjoen nuorison hyväksi.
Peräseinäjoki-Seura jakoi ensimmäistä kertaa Suomen Kotiseutuliiton kunniakirjan elämäntyöstä. Kulttuurin hyväksi tehdystä työstä huomioitiin Airi Lepistö. Kunniakirjalla palkittiin myös pitkäaikainen Peräseinäjoki-Seuran hallituksen jäsen Jorma Mäki-Jussila. Maineteosta Peräseinäjoki-Seura palkitsi urheilukavereitaan huomioivan, ”hyvän fiiliksen” luojan, parayleisurheilija Veeti Mustalahden.
Seinäjoen kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginvaltuuston jäsen Timo Mylläri. Juhlan päätti Peräseinäjoen kappeliseurakunnan johtava kappalainen Harri Silvolahti. Hän kiteytti sanomansa kahteen sanaan: rohkeus ja yhteistyö, jossa siinäkin korostui nuorten hyväksi tehtävä työ. Juhlaa värittivät musiikkiesityksillään Iida ja Sanna Ågren.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely