A-
A+
Elviira Hissa oli saapunut Isovanhempi-lapsenlapsi-leirille yhdessä mummunsa Elina Kujanpään kanssa.
Sonja Käkelä
Sonja Käkelä
Kesärantaan kokoontui mukava määrä perheitä, kun leirikeskuksessa vietettiin jälleen perinteistä Kurikan seurakunnan järjestämää Isovanhempi-lapsenlapsi-leiriä. Edellisistä vuosista poiketen leiri järjestettiin tällä kertaa yksipäiväisenä.
– Tällä on jo pitkät perinteet, ja aikaisemmin olemme olleet Kesärannassa yön yli. Tällä kertaa pääasiassa työntekijäresursseista johtuen vietämme leiriä kuitenkin vain päiväseltään, Jalasjärven kappeliseurakunnassa sekä Kurikan alueseurakunnassa nuorisotyönohjaajana toimiva Janina Mannila taustoittaa.
Tänä vuonna paikalle oli saapunut kahdeksan perhekuntaa ja kaikkineen 28 leiriläistä. Päivä oli täynnä ohjelmaa, eikä aika käynyt kenellekään pitkäksi.
– Olemme pitäneet hartauden, leikkineet erilaisia leikkejä sekä suorittaneet rastiradan. Aktiviteeteissamme on kulkenut mukana ”Silloin muinoin”-niminen teema, joka on ohjannnut ajattelemaan paitsi Jeesuksen lapsuutta, myös sitä aikaa, kun isovanhemmat olivat nuoria, Mannila kertoo.
Nuorisotyönohjaajan mukaan leiripäivissä parasta on nähdä, miten lapset ja isovanhemmat toimivat yhdessä sekä pääsevät viettämään keskinäistä laatuaikaa.
– Perheenjäsenten välisen yhteyden näkeminen on hirveän suloista. Lisäksi on ihanaa olla mukana mahdollistamassa tällaisen päivän toteutumista heille, Mannila kuvaa.
Kesärantaan leiripäivää viettämään oli saapunut muun muassa kahdeksanvuotias kurikkalainen Elviira Hissa mummunsa Elina Kujanpään kanssa. Kaksikko oli Jalasjärven leirillä ensimmäistä kertaa, vaikka Kurikan Saukkorannassa olikin joskus aikaisempana vuonna käyty.
– Lähdettiin tänne oikeastaan Elviiran vinkistä, Elina Kujanpää kertoo.
– Äiti kertoi mulle, että voisin pyytää mummua mukaan, Elviira lisää.
Elviiran lempipuuhaa leirillä oli askartelu. Sitä oli tehty myös yhdessä mummun kanssa.
– Lisäksi olemme pelanneet huojuvaa tornia, Elviira toteaa.
Elina Kujanpää kertoo, että hänelle isovanhempana tärkeintä on olla aidosti läsnä lapsen kanssa.
– Tänäänkin olemme täällä kaksistaan Elviiran kanssa. Haluankin pystyä antamaan aikaa jokaiselle viidelle lapsenlapselleni henkilökohtaisesti. Elviirassa parasta on hänen reippautensa ja sosiaalisuutensa, Elina kertoo.
Elviiran puolestaan on sitä mieltä, että mummun kanssa on mukavinta mennä uimahalliin ja toritötteröille.
– Mummu on kiva ja se tekee mulle aina vohveleita kun olen yökylässä, Elviira kertoo.
– Myös ilta-ammaksi lastenlasteni kotiin saavun vohveliraudan ja taikinavärkkien kanssa. Vohveleiden kanssa syödään aina Nutellaa, sille eivät mansikatkaan pärjää, Elina täydentää.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely