A-
A+
Harrastajat Erkka Tuppurainen ja Pasi Kärki olivat tyytyväisiä uudistettuun hiekkatekonurmeen. Edellinen pinnoite oli niin kova ja kuopalla, ettei sillä pelaaminen ollut enää täysin turvallista.
Sonja Käkelä
Sonja Käkelä
Kalajärven tenniskentän vanha ja kulunut hiekkatekonurmipinnoite vaihdettiin kokonaan uuteen Seinäjoen kaupungin toimesta kesäkuun lopulla. Kentän aktiivisten käyttäjien mukaan vanhan pinnoitteen vaihtaminen uuteen alkoi olla jo erittäin ajankohtaista.
– Olihan se vanha pohja niin loppu jo, että taisi olla käyttöikäänsä nähden yliajalla, uudistetulla kentällä pelaava tennisharrastaja Pasi Kärki toteaa alkuverryttelyjen lomassa.
– Viivatkaan eivät juuri näkyneet enää, ja pelaaminen oli vaikeaa. Nilkat olivat monilla vaarassa, kun kaatuivat siinä, Kärjen kanssa pallotteleva Erkka Tuppurainen muistelee.
Samaa mieltä oltiin myös Seinäjoen kaupungin liikuntatoimessa.
– Vanha pinta oli kuin tiiliskivi ja aivan lopussa. Siinä itsessään oli jo hyvä syy vaihtaa, Seinäjoen kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Tuomas Viitasaari kertoo.
Pohjan uusimistyön kokonaiskustannuksista on olemassa vasta arvio, sillä vanhan nurmen lopulliset kierrätysmaksut eivät ole vielä tiedossa.
– Kalliomurskeen hankkiminen ja nurmen vaihto itsessään kustansivat noin 16 000 euroa. Lopullinen hinta-arvio jätehuoltomaksut mukaan lukien liikkuu noin 20 000 eurossa, Viitasaari täsmentää.
Jätehuoltomaksut tarkentuvat, kunhan selviää, kuinka paljon vanhaa nurmea lopulta jää kierrätettäväksi. Tällä hetkellä jokainen voi tenniskentän luota hakea vanhaa pintaa ilmaiseksi omaan käyttöön.
– Se on aika painavaa nurmea, eli siihen kannattaa varautua. Sieltä sitä kuitenkin saa, Viitasaari kertoo.
Nyt kenttä on käyttäjiensä mukaan paljon entistä parempi, vaikka jotakin uutuudenkarheutta on edelleen havaittavissa.
– Hiekka on vielä vähän pinnalla, mutta kyllä se tuonne syvemmälle painuu ajan myötä. Pallo pomppii jo nyt ihan hyvin, minkä lisäksi tämä on vähemmän liukas ja turvallisempi, Pasi Kärki arvioi.
Pelaajat kertovat myös uskovansa, että uusittu pinnoite tulee vaikuttamaan positiivisesti tenniskentän käyttäjämääriin.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely