A-
A+
Kelien kanssa kävi mieletön tuuri. Syyskuun alkuun ei voi parempaa toivoakaan.
Honkakylässä vietettiin lauantaina sikajuhla. Kyllä, nimi tuli siitä, että tarjolla oli kokonainen sika.
Terhi Rintala
Lauantaiaamuna kello näyttää kymmentä, kun Honkakylän vaka-keskuksen kentälle ryhdytään järjestämään pöytiä ja tuoleja. Miehet nostavat pöytiä paikoilleen, niiden ympärille tuodaan tuoleja ja lasketaan, paljonko paikkoja on.
– Tarjosimme mahdollisuutta osallistua sadalle kyläläiselle. Meille kerrottiin, että yhdestä siasta syö sata ihmistä. Rajaus tehtiin sen perusteella, Honkakylän kyläseuran puheenjohtaja Henna Paananen kertoo.
Ilmoittautuneita oli yli 90, mihin Paananen on hyvin tyytyväinen.
– Kaikkien tapahtumien kanssa on niin, että osalla on päällekkäisyyksiä. Kun päästään noin lähelle, voi olla tyytyväinen lopputulokseen.
Honkakylän kyläseura halusi järjestää loppukesälle jonkun tapahtuman.
– Kokouksessa ajateltiin tällaista. Seinäjoen kaupungilta haettiin kylien kehittämisrahoitusta. Se kattaa nyt osan meidän illan ruokailun kustannuksista.
Kokonaisen sian lisäksi tarjolla oli kermaperunoita, salaatteja, leivät ja juomat. Alle 12-vuotiaille oli varattu myös hampurilaismahdollisuus. Kyläseuran puolesta järjestettiin vielä kahvitus ja jälkiruokatarjoilu.
Keskeisenä ideana oli, että yhteinen ateria nautitaan joka tapauksessa ulkona, koulun vanhalla kentällä.
– Kelien kanssa kävi mieletön tuuri. Syyskuun alkuun ei voi parempaa toivoakaan.
Kaiken varalta oli varattu juhlatelttoja, joiden suojiin olisi päästy sateen sattuessa. Niitä koottiin omalta kylältä, naapurikylistä ja kyläläisiltä.
– Niitä ei onneksi tarvittu. Se säästää paljon työtä, myös loppuvaiheessa. Pystytämme vain kaksi telttaa. Toisen tarjoilujen ylle ja toisen bändille.
Ruokailijoita viihdytti Viti Siloonen, paikallinen bändi.
Tapahtumaa valmistelemassa oli hyvin talkooväkeä.
– Pyysimme mukaan talkoilemaan, ja sitä kutsua noudatettiin hienosti. Kyläseuran väen lisäksi tapahtumaa pystyttämässä on niin paljon väkeä, että asiat etenevät joutuisasti. Näin isoja tapahtumia ei pystytä järjestämään vain johtokunnan kesken.
Istumapaikat mahdollistavat kaikenikäisten viihtymisen.
– Yhdessä viihdytään pidempään, kun on oma paikka istua. Bändi aloittelee jo ruokailun aikana.
Honkakylän kyläseura on aikaisemmin järjestänyt erilaisia tapahtumia – linnunpönttötalkoita, talviriehaa, kesäkarnevaaleja…
– Tällaista yhteistä iltatapahtumaa, jossa ruokailtaisiin ulkona, ei ole aikaisemmin ollut. Kutsuimme mukaan myös Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilän ja kaupungin edustajana Mirja Jaakkolan. Liiveriltä kutsuttiin myös mukaan, sillä he ovat meille tärkeä yhteistyötaho.
Tapahtuman saama hyvä vastaanotto kertoo, että sille oli tilausta.
– Jos saadaan talkooapua loppusiivoukseenkin, se innostaa järjestämään tällaista jatkossakin. Se ei auta mitään, jos suunnitellaan kyläseuran kokouksessa asioita. Niihin pitää saada myös kyläläiset mukaan. Se tuo meillekin lisämotivaatiota. Kun on tulijoita, kannattaa järjestää asioita.
Kyläseura on aktiivinen, samoin Honkakylän vaka-keskuksen vanhempainryhmä. Välillä ne tekevät yhteistyötäkin.
– Meillä on parhaillaan iso hanke, Tulevaisuuden kylät. Sen eteen tehdään paljon työtä. Tavoitteena on toimia kaikkien kyläläisten hyödyksi, elinvoiman ja yhteisöllisyyden hyväksi. Pyrimme järjestämään kaikenikäisille jotain.
Mitä enemmän järjestetään asioita, se ruokkii lisää.
– Kun toiminnan saa pyörimään, se aktivoi tekemään lisää. Paras kiitos on se, että ihmiset tulevat ja osallistuvat.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely