A-
A+
Päätös siunauskappelin purkamisesta tulee Kurikan kirkkovaltuuston päätettäväksi myöhemmin. Kirkkoneuvosto pyytää päätöstä varten Museovirastolta lausunnon asiasta.
Terhi Rintala
Terhi Rintala
Kurikan seurakunta pyysi Raksystems Oy:ltä lausunnon Jalasjärven siunauskappelin peruskorjauksesta. Se valmistui kesällä. Lausunnossa todetaan, että rakennuksen terveelliseen käyttökuntoon saattamiseksi rakennus olisi peruskorjattava kokonaan. Listalla olisivat salaojien uusiminen, maanvaraisen lattiarakenteen uusiminen, ulkoseinien tiivistys/korjaus, kellarikerroksen maanvastaisen seinien sisäpuolen korjaus ja vesikatteen uusiminen.
Raksystems Oy:n arvion mukaan Jalasjärven siunauskappelin peruskorjauksen kustannusarvio olisi 324 000 euroa. Joulukuussa 2022 julkaistussa kiinteistöstrategiassa arvioitiin, että rakennuksen korjaaminen maksaa 74 000 euroa.
Viime viikolla kokoontuneen kirkkoneuvoston esityksessä todetaan, että Jalasjärven siunauskappeli on huonossa kunnossa, eikä sen korjaaminen ole taloudellisesti perusteltua.
Talousjohtaja Hanna Maunulan alkuperäinen esitys sisälsi ehdotuksen, että kirkkoneuvosto ei korjaa Jalasjärven siunauskappelia sen huonon kunnon takia. Kirkkoneuvosto keskusteli asiasta ja päätti sen jälkeen, että tämä kohta jätetään pois.
Asiassa edetään pyytämällä lausunto Museovirastolta ja keskittämällä hautaukset pysyvästi kirkkoon.
Hautaukset on toteutettu Jalasjärven kirkossa helmikuusta alkaen. Uusi vainajakylmiö on mahdollista rakentaa seurakuntatalon tiloihin, ja sen alustava kustannusarvio on 110 000 euroa. Vainajakylmiön rakentamisen jälkeen hautaan siunaaminen kirkossa on arvioitu toimivaksi ratkaisuksi.
Kurikan kirkkoneuvosto päätti jo ennen joulua, että Jalasjärven siunauskappeli jää pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi. Joulukuussa hyväksytyssä Kurikan seurakunnan kiinteistöstrategiassa siunauskappeli luokiteltiin niihin kiinteistöihin, joista luovutaan. Mahdollinen purkaminen edellyttää kuitenkin Museoviraston lausuntoa ja kirkkohallituksen päätöstä.
Ennen käyttökieltopäätöstä siunauskappelin sisäilma oli noussut puheenaiheeksi useampaan otteeseen. Huoltotoimista huolimatta se oli heikentynyt viime vuosien aikana. Työntekijät olivat raportoineet ilman laatuun liittyvistä ongelmista ja seurakunnalla oli useita työntekijöitä, jotka eivät enää voineet työskennellä rakennuksessa sisäilmaoireiden takia.
Jalasjärven siunauskappelin purkamisesta päättäminen kuuluu kirkkovaltuuston tehtäviin. Kirkkovaltuuston päätöstä varten kirkkoneuvoston on pyydettävä lausunto Museovirastolta. Syynä on se, että siunauskappeli on yli 50 vuotta vanha.
Siunauskappelin paikalla sijaitsi ensin vuonna 1898 rakennettu pieni hautaushuone, joka oli käytössä 1950-luvun alkuun saakka. Siunauksia toimitettiin myös hautausmaalla olleessa talvihaudassa, joka korjattiin vuonna 1952 noin sadan hengen kappeliksi. Tila lämpöeristettiin ja varustettiin kamiinalla.
1960-luvulla kappeli sai sähköllä jäähdytetyn kellarin ja sähkölämmityksen.
Vuonna 1976 kappelia laajennettiin rakentamalla siihen parveke, johon sijoitettiin urut ja istuintiloja. Muutosten jälkeen kappeliin mahtui runsaat 200 henkeä tilaisuuksiin.
Nykyisessä asussaan siunauskappeli on ollut vuodesta 1997 lähtien. Siunauskappeli sai alttarin ja ikkunaan hankittiin Soili Isotalon lyijylasimaalaus. Samalla istumapaikat vähenivät 150 paikkaan.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely