A-
A+
Jalasjärveläinen Matti Peltonen on ollut eläkkeellä kaksikymmentä vuotta. Kevättalvella hän täytti 80 vuotta. Aktiivinen liikkuja ei tunnu hidastavan vauhtiaan, vaikka vuosia kertyy.
– Nuorempana viihdyin kyllä pallopelien parissa, mutta muuten liikuin vähemmän. Kun jäin eläkkeelle, päätin ruveta pitämään kunnosta parempaa huolta ja innostuin. Siitä se aktiinen liikkuminen oikeastaan lähti.
Koronan myötä kotona pääsi käyttöön soutulaite.
– Se oli hankittu varmaan 30 vuotta sitten ja seissyt pitkään vaatehuoneen nurkassa. Kun kuntosalille ei päässyt normaaliin tapaan, päätin ottaa soutulaitteen käyttöön. Yritin käyttää kekseliäisyyttä liikkumisessa muutenkin.
Soutulaitteella Matti Peltonen vetää kaksisataa vetoa lähes joka toinen aamu.
– Se on pitänyt kuntoa hyvin yllä. Soutulaite on monipuolisempi kuin kuntopyörä.
Kuntosaliharjoittelua Peltonen pitää kuitenkin kaiken liikkumisensa kivijalkana.
– Käymme Korpi-Kokon Timon ja Kytölän Maurin kanssa salilla kolmena päivänä viikossa.
– Kun tulee tänne hetiaamusta, tulee lähdettyä, Mauri Kytölä vahvistaa.
– Liikkuminen on helpompaa, kun on tietty rutiini, Matti Peltonen lisää.
Peltonen korostaa kuitenkin, että hän ei hae kuntosalilta voimaharjoittelua vaan kuntoharjoittelua.
– Sellaista, mikä ylläpitää kaikkea muuta liikkumista.
Kuntosalilla Matti Peltonen saa muilta kehuja hyvästä tasapainostaan. Kuin malliksi Matti Peltonen seisoo tasapainolaudan päällä yhdellä jalalla ja hakee painonsiirroilla kevyesti lautaa liikuttamalla tasapainoa.
– Matilla on tuo tasapaino aivan mahtava, Timo Korpi-Kokko kehuu.
– Olen itse kehitellyt venytyslaudan, jota käytän kotona. Sen avulla pystyy tekemään paljon samoja liikkeitä, vaikka venytyslauta onkin vakaampi, Peltonen selittää.
Iltaisin Matti Peltonen tekee venytyksiä kymppiuutisia katsoessaan. Perusvenytysten lisäksi erilaiset vartalonkiertoon liittyvät liikesarjat ovat hyviä.
– Kun venyttelee illalla, on helpompi päästä aamulla liikkeelle. Aikaisemmin kärsin krampeista jaloissa. Ne jäivät pois, kun aloin venytellä iltaisin.
Kurikan kaupungin hyvinvointiohjaajana työskentelevä Jenni Latvala sanoo, että liikkumisessa kannattaa hyödyntää luovuutta ja kuunnella itsään.
– Ei kotona tarvita kuntosalilaitteita, että pääsee liikkumisen alkuun. Sen sijaan voi miettiä, miten jonkun asian voisi tehdä.
Kuntosaliharjoittelun rinnalla keskeinen osa aktiivista elämäntapaa on hyötyliikunta.
– Kesäkuukausina nurmikon niitto ja pihapuuhat muutenkin ovat hyviä kunnon ylläpitäjiä, Matti Peltonen sanoo.
– Mökin kunnosspitokin käy hyötyliikunnasta, Mauri Kytölä lisää.
Kesällä kuntosaliharjoittelu jääkin tauolle. Kun pyöräily ja lenkkeily jää säiden vuoksi vähemmälle, palataan sisälle. Talvisin hiihdetään, jos kelit ovat suosiollisia.
– Liikkuminen on itsestä kiinni. Jos on intoa, on kuntoa, Mauri Kytölä tiivistää.
– Jos on saanut kipinän jo nuorena, liikkumisesta tulee elämäntapa. Omasta puolestani voin sanoa, että kyllä liikunta on ihan kivaa, Timo Korpi-Kokko sanoo hymyillen.
Siitä kolmikko on yhtä mieltä, että liikkuminen on erilaista, kun on kavereita mukana.
– Aika kuluu täällä salillakin paljon nopeammin. Nämä sosiaaliset kontaktit ovat myös tärkeitä, Mauri Kytölä sanoo.
Hyvässä porukassa kroppa pysyy kunnossa ja mieli virkeänä. Matti Peltosella on tavoitteet selvillä.
– Kun kertyy vuosirenkaita, omasta kunnosta täytyy pitää tarkemmin huolta. Tavoitteena on se, että rollaattorin hankinta siirtyy mahdollisimman kauas.
Terhi Rintala
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely