A-
A+
”Kastelampaisiin liittyy paljon symboliikkaa: niityllä olevat lampaat tarvitsevat Hyvän Paimenen, jolla on tärkeä tehtävä, turvan tuominen.”
Kirsi Kuusisto
Jalasjärven kappeliseurakunnan jäseniksi vuoden aikana kastetut lapset perheineen saivat viime sunnuntaina jumalanpalveluksessa erityisen lahjan. Keraamisiin, pienikokoisiin kastelampaisiin oli maalattu lapsen etunimet sekä kastepäivä.
Kastelampaat ovat jurvalaisen kuvanveistäjän Kaj Lindgårdin työtä. Hänen veistämänsä on myös saarnastuolin portaiden eteen sijoitettu kaste-enkeli.
Kastelampaan lisäksi kastetut saivat perheitten ja kummien kirkossa aikaisemman tavan mukaan myös Ensi Raamatun. Heidät sekä myös muut lapset siunattiiin jumalanpalveluksen yhteydessä alttarilla.
Vs. seurakuntapastori Markku Siltala totesi kasteen olevan suuren juhlan perheelle, seurakunnalle ja kastetulle. Kaste muistuttaa meitä Jumalan lapseudesta.
– Voimme aivan hyvin ajatella taivaallista syliä. Saamme luottaa siihen, että taivaallinen Isä ottaa meidät syliinsä kuten te vanhemmat otatte lapsenne syliin, sanoi Markku Siltala.
Siltala kävi läpi kasteeseen liittyviä kaste-esineitä sekä kasteveden merkitystä. Vesi kuvastaa kastettavan puhdistamista synneistä. Valkoinen, puhtauden väri, on myös kastemekon värinä.
Jalasjärven kirkossa kaste-enkelin käsissä on levy, jolle kastelampaat asetellaan. Perhejumalanpalveluksessa ne oli aseteltu suuremmalle ”niitylle” eli pöydälle valkoisen liinan päälle. Kastelampaisiin liittyy paljon symboliikkaa: niityllä olevat lampaat tarvitsevat Hyvän Paimenen, jolla on tärkeä tehtävä, turvan tuominen.
– Pappi on vähän kuin Hyvän Paimenen sijainen. Hyvän Paimenen tehtävä on huolehtia, että lampaat saavat olla turvassa. Saat luottaa siihen, että kaikki on hyvin, sanoi Markku Siltala.
Yksi vuoden aikana Jalasjärven kappeliseurakunnan jäseneksi kastetuista on Aino, joka otti äitinsä Netta Äkkisen sylissä vastaan oman kastelampaansa. Lampaassa olivat maalattuina Ainon etunimet Aino Helvi Maria sekä kastepäivä 10.9.2022.
– On kiva, että meitä muistettiin lahjalla, kertoi Netta jumalanpalveluksen päätyttyä. Heinäkuussa syntyneelle ja kotona kastetulle Aino-tyttärelle jää kastepäivästään muistoksi konkreettinen esine, joka muistuttaa paitsi tärkeästä juhlapäivästä myös kasteen merkityksestä.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely