”Jokaisella sanalla ja teolla on merkitystä”

Sari Haapala

Toivolanrannan yhtenäiskoululla kuultiin kokemuksia kiusaamisesta ja keinoista selviytyä siitä. Joacimin ja Dilemman alustukset aiheesta olivat osa kaksiosaista, vanhempainyhdistyksen järjestämää HipHop Peräseinäjoki tapahtumaa.

Harvoin salillinen koululaisia istuu hiiskumattoman hiljaa kokonaisen koulutunnin ajan ja vain kuuntelee. Nyt niin tapahtui. Toivolanrannan yhtenäiskoulussa järjestettiin viime viikolla 5.–9. luokkalaisille suunnattu kiusaamisen vastainen luento, jossa omista kokemuksistaan kertoi ensin Peräseinäjoelta kotoisin oleva räppäri Joacim ja sen jälkeen helsinkiläinen räppäri Dilemma.

Joacim totesi heti alkuun, ettei meinannut saada edellisyönä nukuttua, koska tuli puhumaan omaan vanhaan kouluunsa. Kouluun, jossa oli kokenut vuosia kestänyttä kiusaamista. Kouluun, johon liittyi paljon ikäviä muistoja.

– On kova paikka olla täällä. Tiedän, että täällä on ihmisiä, joilla on musta selkeä mielipide, hän aloitti.

Jo eskarissa Joacim erottui muista. Hän ei osannut tulkita toisia lapsia ja sai raivokohtauksia, jotka purkautuivat väkivaltaisuutena muita kohtaan. Syyksi paljastui ADHD.

Sama meno jatkui alakoulussa. Joacimin raivoamiset olivat siellä naurunaihe ja häntä ärsytettiin tahallaan. Kun Joacim sitten hermostui, kiusaajat lähtivät juoksemaan nauraen karkuun. Tuli neljäksi vuodeksi siirto pienluokalle, mutta se ei lopettanut kiusaamista. Maine ”raivohulluna” ongelmalapsena jatkoi leviämistään. Myös opettajat toistelivat, ettei Joacimista voi ikinä tulla mitään.

Mieluisan harrastuksenkaan aloittaminen ei sujunut ongelmitta, sillä Joacim meni ekoihin harjoituksiin ”vääränlaisissa” verkkareissa. Se taas johtui siitä, että perhe oli vähävarainen, eikä heillä ollut varaa hankkia merkkivaatteita, vaan ne ostettiin kirpputoreilta tai kierrätyskeskuksesta.

– Muilla oli kolmiraitaiset Adidakset, mulla halvat kaksiraitaiset. Niille naurettiin. Treeneissä mun parina oli aina valmentaja, koska kukaan muu ei halunnut olla.

Puolen vuoden jälkeen Joacim lopetti, vaikka tykkäsi säbästä. Kiusaaminen treeneissä oli niin ankaraa.

Paluu pienluokasta tavalliseen opetukseen ei muuttanut mitään, vaikka Joacim toivoi niin tapahtuvan. Samat tyypit olivat siellä yhä ja kiusaaminen jatkui.

– Olin ulkopuolinen. Opetuksessakaan en pysynyt muiden tahdissa, mutta onneksi siellä oli silloin hyvä opettaja. Hän ymmärsi minua.

– Aloin kirjoittaa tekstejä, joihin purin kaiken sen sisälläni olevan vihan. Samalla kuitenkin kaikki se ulkopuolisuus sai minut rakentamaan ympärilleni pellen roolin, johon jäin lopulta jumiin. Vitsailin rankasti muiden kustannuksella. Myöhemmin olen tajunnut, että se oli yhtä lailla kiusaamista.

Seitsemännen luokan keväällä Joacim sairastui syöpään. Yhtäkkiä ne, jotka olivat Joacimia kiusanneet, osoittivatkin hänelle myötätuntoa. Se tuntui Joacimista hyvältä, mutta myös tekopyhältä.

– Syövästä sain sääliä, mutta ADHD:ta ei ymmärtänyt kukaan. Se oli pahempaa kuin syöpä.

Syövän takia Joacim siirtyi kotiopetukseen. Tuolloin syntyi myös ensimmäinen biisi. Poika rustasi kappaleen ensimmäisen version talouspaperille. Studioaikaa järjesti kotiopettaja. Tunteet ja kokemukset purkautuivat tuohon ensimmäiseen biisiin.

– Mutta sitten en olisikaan halunnut, että biisi julkaistaan. Se hävetti, mutta enää en sitä kadu. Vaikka mua alettiin taas kiusata sen takia, sain muilta sairastuneilta palautetta, miten he olivat saaneet kappaleesta voimaa.

Kun hän heitti pari keikkaa myöhemmin Kalajärvellä, tyypit, jotka olivat kiusanneet häntä musiikin vuoksi, tulivat lavan eteen. Tarkoitus oli nolata Joacim, mutta lopulta se kääntyi kiusaajia itseään vastaan. He olivatkin niitä, jotka saivat hävetä. Asetelma oli muuttunut.

Tarinansa kerrottuaan Joacim katsoi yleisöön ja totesi, ettei kannata uskoa sanoja, joita kiusaajat sanovat.

– Ne eivät kerro mistään muusta kuin kiusaajan omasta pahasta olosta.

Hän kannusti nuoria etsimään jonkun järkevän väylän purkaa pahaa oloa, jos sellaista kokee.

– Miettikää, haluatteko kylvää hyvää vai pahaa. Muistakaa, että jokaisella sanalla ja teolla on merkitystä.

Dilemma kertoi, miten häntä oli koko yläkoulun ajan kiusattu milloin mistäkin: lyhyydestä, rumasta hupparista ja siitä, että hänellä on erikoinen tapa sanoa s-kirjain. Se sai nuoren kaverin ajattelemaan, että hän on jotenkin viallinen. Kaveri, joka meni yläasteelle iloisena ja ahkerana, oli kolmen vuoden jälkeen jotakin aivan muuta. Musiikista, tanssista ja piirtämisestä pitänyt poika oli jollain lailla kadottanut itsensä, identiteettinsä.

– En ajatellut, että minua kiusattiin, vaan että minussa oli vikaa. Tämä ajatus viallisuudesta seurasi minua aikuisikään asti. Vasta 25-vuotiaana aloin käsitellä sitä.

Kiusaaminen muokkasi aiemmin ystävällisestä Dilemmasta jotakin muuta kuin hyvän ihmisen.

– Aloin heittää kipua eteenpäin.

Dilemman mukaan monikaan kiusaajista ei ymmärrä kiusaavansa, vaan ajattelee olevansa vain vitsikäs. Kiusatun kokemus onkin sitten jotain ihan muuta.

– Kiusaaminen satuttaa ja loukkaa. Se tekee kiusatulle äärimmäisenä vaikeaksi sen, että hän voisi olla oma itsensä, oma persoonansa.

Dilemma kannusti kuulijoita miettimään aina, miten voisi omalla toiminnallaan saada ympärillään aikaan mahdollisimman paljon hyvää mieltä.

– Kiusaaminen on kuin pahan siemen. Kun sitä koetaan itse, sitä saatetaan lähteä siirtämään eteenpäin. En halua, että kukaan teistä joutuu viettämään sellaista elämää. Tämä maailma on ihana ja superkaunis. Tehdään myös me se toisillemme sellaiseksi.