A-
A+
Terhi Rintala
Jalasjärven kappeliseurakunnan vapaaehtoiset pyörittävät neljänä päivänä viikossa lähetyksen kirpputoria.
– Tuotto menee omien nimikkolähettien työn tukemiseen. Meillä on hyvin maltilliset hinnat, mutta halutessaan voi lahjoittaa muutaman euron lisää lähetystyölle, diakoni-lähetyssihteeri Virpi Skytte sanoo.
Lähetyksen kirpputorin aukiolopäivät ovat tämän viikon alusta lähtien keskiviikosta lauantaihin.
– Lauantai lisätään mukaan asiakkaiden toiveesta. Silloin pääsevät sellaiset, joilla ei arkisin ole mahdollisuutta.
– Oven takana on aina asiakkaita odottamassa yhdentoista aikaan. Vaikka suljemme kolmelta, asiakkaat palvellaan aina loppuun saakka, Kirsti Käkelä-Petäys lupaa.
Virpi Skytte kiittelee vapaaehtoisia, joita ilman kirpputoria ei pystyttäisi pyörittämään.
– Listalla on yli 40 nimeä. Osa tekee enemmän vuoroja, toiset vähemmän. On hyvä, että ydinporukan lisäksi on niitäkin, jotka pystyvät tulemaan silloin tällöin.
Kirsi Käkelä-Petäys ja Anna Marttila ovat yleensä parina. Kuukaudessa he tekevät pari kolme vuoroa, mikä tarkoittaa kirpparipäivää.
– Eläkeläisillä on aikaa, Kirsti Käkelä-Petäys naurahtaa.
– Tästä saa samalla sisältöä elämään. Tykkään kyllä, Anna Marttila lisää.
Vapaaehtoisiin muodostuu usein vakipareja, jotka tykkäävät tehdä töitä yhdessä.
– Kun tulee uusia, on hyvä opetella konkarin kanssa tai tulla kolmanneksi jonkun parin seuraksi, Virpi Skytte sanoo.
Yhteisistä pelisäännöistä sovitaan kokouksissa, joita pidetään pari kertaa keväisin ja syksyisin.
– Jokainen vapaaehtoispari saa päättää itse, keitetäänkö kahvia tarjolle vai ei. Seurakunta ei halua altistaa vapaaehtoisia sairaudelle.
Lähetyksen kirpputorille otetaan vastaan ainoastaan lasten kirjoja.
– Kirjojen vastaanotosta on luovuttu. Niitä kerätään keväämmällä, kun järjestämme kirjakirpputorin yhteisvastuun hyväksi.
Skytte sanoo, että yhteisvastuun keräysmuotona kirjakirppis on toiminut hyvin.
– Saamme lahjoituksena hyväkuntoisia, mielenkiintoisia ja monipuolisia kirjoja, jotka kiinnostavat ostajiakin.
Kirjakirppiksen tarkka ajankohta täsmentyy, kun nähdään miten kevään koronarajoitukset toimivat.
Lähetyksen kirpparilla löytöjä tekee edullisesti. Etenkin lasten tavarat ovat erittäin hyväkuntoisia ja kestävät vielä monella käyttäjällä.
– Täällä on luistimia, jotka ovat aivan uuden veroisia. Kun jalka kasvaa, uusitaan välineitä pienen käytön jälkeen, Anna Marttila sanoo.
Lahjoituksia tulee lähes päivittäin. Suuremmat määrät liittyvät usein asuntojen tyhjäämiseen, sillä esimerkiksi pienempään asuntoon omakotitalosta muuttaessa ei voi viedä kaikkea mukanaan.
– Sesongit näkyvät myös. Syksyllä ja keväällä vaatekaappiin vaihdetaan sesonkivaatetta ja samalla osa siirretään pois käytöstä. Joulun jälkeen tuodaan joulukoristeita, Kirsti Käkelä-Petäys antaa esimerkkejä.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely