A-
A+
Juha Julmala
Viime kaudella maakuntasarjan alemman jatkolohkon kärkipäässä taistellut Peräseinäjoen Toiveen naisten pesäpallon edustusjoukkue lähtee parantamaan nousujohteisen viime kesän tuloksia vahvistettuaan taustavoimiaan seuran miesten maakuntasarjajoukkueesta tutuilla miehillä. Joukkueen uutena pelinjohtajana aloittaa Jouko Mäkinen ja hänen apunaan valmennuspuuhiin lähtee Jani Kuusisto.
Seitsemänvuotiaana Toiveessa pesäpallon aloittanut ja seuran miesjoukkueen kulmakiviin useita vuosia kuulunut, Tampereelta vastikään Seinäjoelle muuttanut, Tibnorilla metallimiehenä työskentelevä ja vapaa-aikanaan muun muassa Sydänmaan joukkueessa salibandyä pelaava, Mäkinen tunnetaan maakuntamme kentillä monipuolisuudestaan.
Vastustajan ulkokentän kerta toisensa yllättävät ratkaisut palkitaan tulostaululla usein kunnarin muodossa. Marraskuussa joukkueharjoitukset aloittaneen kahdesti viikossa treenaavan naisjoukkueen peliäkin hän lähtee kehittämään innokkaana laajan työkalupakin kautta.
– Jo nuorempana ajattelin, että viimeistään peliuran jälkeen olisi kiva lähteä joskus valmennushommiin. Kun tällainen tarjous esitettiin, niin oli mukava lähteä jo nyt mukaan, vaikka pelaamistakin on tarkoitus jatkaa.
– Miesten puolella on pelaamisen ohessa tullut vedettyä jonkin verran treenejä. Se on paljon mukavampaa, kun saa tämän joukkueen kanssa syventyä siihen tarkemmin ilman, että tarvitsee murehtia omaa treeniä samaan aikaan, kun valmentaa. Kuntoa, terävyyttä, perusasioita ja toistoja pyritään kehittämään treenien, harjoituspelien ja Kuortaneella pidettävän leiriviikonlopun myötä.
Viime kauden sijoitusta joukkue lähtee parantamaan ainakin sen verran, että puolivälin krouvin jälkeen lohkona olisi viimesyksyisen alemman sijaan ylempi jatkosarja.
Viime kaudella joukkuetreenien aloittamista haittasi suurissa määrin korona, mutta nyt peliä on päästy kehittämään hyvissä ajoin.
– Nyt on päästy hyvin treenaamaan, joten ulkopelikin tulee varmasti toimimaan hyvin jo alkukaudesta. Meillä on vahva ja kokenut joukkue. Viime kauden pelaajista vain muutama lopetti ja Neea Puisto saatiin uutena mukaan.
– Parisenkymmentä pelaajaa on mukana ringissä. Tietyt paikat on hyvä roolittaa ennen kauden alkua, mutta kaikille pyritään saamaan pelejä alle. Kauden mittaan saadaan nähdä kuinka pitkälle rahkeet riittävät, ainakin ylempään jatkolohkoon olisi tarkoitus yltää, Mäkinen jatkoi.
Pelipäivät ovat treeneissä puurtamisen jälkeen aina todellisia juhlapäiviä PeTon naisille, sillä yleisöä on riittänyt mukavasti. Yhteishenki on ollut mainiota niin kentällä kuin paljon työtä PeTolaisen naispesäpallon henkiin herättämisen eteen tehneen Anttiroikon perheen johtamissa taustajoukoissa.
Ida vanhempiensa Tuomon ja Maaritin kanssa jatkavat joukkueen taustatiimissä, mutta lukkarin tontilta joukkuetta viime kaudella johtaneen Fiian au pair -visiitti Ranskaan jatkunee kesän yli.
– Ida ja kumppanit ovat tehneet mahtavan työn ottelutapahtuman eteen, joten sen puolesta kentällä on yleisö viihtynyt ja tunnelma on ollut loistava. Hienoa kun kylältä on löytynyt paljon kannustajia yleisöön ja toiminnan mahdollistavia sponsoreita. Vielä kun saadaan peli nostettua samalle tasolle ottelutapahtuman kanssa, niin meillä on hieno kesä tulossa, Mäkinen summasi.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely