A-
A+
”Joskus täytyy muistutella, että meillä ei ajeta kerhoissa kilpaa.”
Katja Korkiakoski
Kartingautojen moottorit hurahtavat käyntiin aina torstai-iltaisin Jalasjärvellä Murtoharjun Moottoriurheilukeskuksen radalla, sillä silloin on vuorossa kaikille kiinnostuneille tarkoitettu kartingkerho. Perjantai-iltaisin samoissa maisemissa korjaillaan avoimessa kerhossa jokkisautoja, joita pääsee myös kokeilemaan radan asfalttipinnalla. JaMoKe UA / Jalasjärven Moottorikerhon kerhotoiminnot on saatu käyntiin taas koronatauon jälkeen.
Kesäkuisena torstai-iltana joukko kiinnostuneita lapsia ja nuoria tutkii kartingautoja. Osa heistä on istunut ratin takana aiemminkin, mutta mukana on myös ensikertalaisia.
Jalasjärvellä jokaisella kiinnostuneelle tarjoutuu mahdollisuus kokeilla moottoriurheilua: moottoriurheiluseuralla on käytössä kerholaisille puolentusinaa kartingautoa.
–Seura haluaa antaa kaikille mahdollisuuden testata autoja, kertovat kerhoa vetävät Sami Koivula ja Marko Männikkö.
Koronan vuoksi kaikilla kerholaisilla täytyy olla mukana oma kypärä ja hansikkaat. Esimerkiksi mopokypärä käy. Kypärässä täytyy olla visiiri tai vaihtoehtoisesti mukana pitää olla ajolasit.
Kerholaisten ikähaarukka yltää 5-vuotiaista lapsista 15-vuotiaisiin nuoriin, mukana on tyttöjä ja poikia. Pienimmät eivät meinaa yltää polkimille. Silloin kerhon aikuiset ohjaajat ovat vetäneet autoa köydellä niin, että lapsi pääsee kokeilemaan, miltä kyydissä tuntuu.
–Ensikertalaisille ja pikkuväelle ajamista opetetaan kädestä pitäen. Kuljemme vierellä niin, että ensin me ohjaamme, selvittää pitkään mikroautoilla ajanut Männikkö.
Kerholaiselle opetetaan myös radan pelisäännöt. Heti ensimmäiseksi uusille jäsenille kerrottiin, että radalle mennessä ja sieltä poistuessa nostetaan käsi näkyvästi ylös. Samoin toimitaan, jos auto pyörähtää ja sammuu radalle.
Nyt kerholla on myös nuorille sopiva auto, jolla teinitkin pääsevät kokeilemaan ajoa.
–Joskus täytyy muistutella, että meillä ei ajeta kerhoissa kilpaa, Koivula toteaa.
Kaatosateella autot saavat jäädä talliin.
–Turvallisuussyistä silloin pitäisi olla sadekelin renkaat. Niitä meillä ei ole.
Syksyllä yläasteelle menevä Niklas Männikkö oli kokeillut kartingia pari kertaa aiemminkin.
–Tämä on hauskaa, ja saa mennä aika lujaa, joten haastettakin on samalla, Niklas selvittää.
Matalasta autosta reitin rajoja on joskus hankala nähdä.
–Olisihan se hienoa kokeilla joskus kisaamista.
Severiina Lehtovaaralla on takanaan pidempi kokemus, sillä hän on käynyt kerhossa jo kahtena kesänä.
–Kilpaileminen on minulle se juttu, tykkään muutenkin kisailemisesta, sanoo viidennelle luokalle menevä urheilua harrastava Severiina.
Lucas Koivunen ja Outi Männikkö ovat nuorempia kerholaisia.
–Tykkään kartingista, koska tässä saa harjoitella, kumpi puoli on vasen ja kumpi oikea. Vielä hetken aikaa menee, ennen kuin sen muistaa, Outi arvioi.
JaMoKe UA / Jalasjärven Moottorikerhon puheenjohtaja Matti Salo sekä Kari Raittila ovat vetäneet muutaman vuoden jokkiskerhoa.
–Meillä on käytössä kerholaisille puolenkymmentä jokkisautoa. Osaan on jo lisätty kaaret ja kaikkiin muihinkin laitetaan. Näin lisätään turvallisuutta, Salo selvittää.
Perjantaisin kokoontuva kerho sai viime vuonna lahjoituksena viisi käytettyä Ford Ka -henkilöautoa. Kerholaiset ovat purkaneet autoja ja rakentaneet niitä uudelleen, jolloin myös auton tekniikka tulee tutuksi.
–Näiden kaarittamisessa menee vielä hetki, mutta siinähän riittää kerhoon tekemistä, kun autoja saa purkaa ja kasata. Mitä enemmän sitä tekee, sen parempi.
Kerholaisten ikähaarukka on noin 7 – 17 vuotta, ja toki he pääsevät myös ratin taakse.
–Kerholla on ajosimulaattori, johon on ohjelmoituna oma Murtoharjun rata. Sillä on hyvä harjoitella aluksi, Raittila selvittää.
Jos kerhoon saapuva ei ole aiemmin ajanut, hän saa ensin alleen kaksipenkkisen auton, jonka kyytiin hyppää aikuinen ohjaaja. Muissa autoissa on vain yksi penkki.
–Kerhot jatkuvat niin kauan kuin keliä riittää, vakuuttaa Matti Salo.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely