A-
A+
”Mitkä ovat ne hetket, joihin aika on pysähtynyt? Miltä näyttää korona-ajan kuva-albumi, jota kannamme mielessämme? ”
Terhi Rintala
Kaikkeen tottuu, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Ei siinä sanonnassa taida olla päätä eikä häntää tässä yhteydessä, muuta kuin siinä, että tottumista on piisannut viime vuosina.
Vuosi takaperin koronarajoituksia kiristettiin juuri jouluksi. Meillä haettiin koronatestattua jälkikasvua Etelä-Suomesta joulunviettoon henkilöautolla, kun haluttiin olla mahdollisimman varovaisia ja varmistaa se, että myös isovanhempia voidaan tavata turvallisesti joulunpyhinä.
Koronan kanssa on eletty aaltoliikettä jo niin pitkään, että uudet tiukennukset eivät enää tule yllätyksinä joulun alla. Niihin sopeudutaan nopeammin, vaikkei se vieläkään ole mukavaa tai helppoa. Toisena koronajouluna monesta asiasta on kuin huomaamatta tullut uusi normaali.
Korona-aikaa on kestänyt nyt jo niin kauan, että se jättää jälkensä meihin kaikkiin. Tismalleen samaan lähtötilanteeseen ei ole enää paluuta, jossa vietettiin joulua 2019. Silloin elettiin toista aikaa ja toista elämää.
Marraskuun lopulla kävimme äidin kanssa Seinäjoella käsityömessuilla. Näytteilleasettajia ja messuvieraita oli reilusti vähemmän kuin aikaisemmin. Se alleviivasi, että tapahtumajärjestäjät isoista yleisötapahtumista kylien ja seurakuntien pienryhmiin joutuvat rakentamaan toimintaansa uudelleen alusta lähtien. Pikavoittoja ei ole luvassa, pikemminkin hidasta ja kärsivällistä työtä. Vasta aika näyttää, mihin sinnikkyydellä päästään.
Ajattelimme siellä kulkiessa, että tämä on yhteinen kannanotto. Että menemme ja kannatamme sillä tavalla tapahtumien järjestämistä omalla osallistumisellamme. Se on paras tapa auttaa rakentamaan tapahtumia uudelleen.
Tapahtumien järjestäjille toivon kärsivällisyyttä yrittää yhä uudelleen, vaikka koronaa edeltäviin osallistujamääriin ei päästäisi.
Ihmisen muisti on arvaamaton. Itse ei pääse valitsemaan, mitä tästä ajasta muistaa parhaiten jälkikäteen. Mitkä ovat ne hetket, joihin aika on pysähtynyt? Miltä näyttää korona-ajan kuva-albumi, jota kannamme mielessämme?
Yksi tämän ajan suurimmista opetuksista on se, ketkä ovat meille niitä korvaamattomia. Niitä ihmisiä, joiden kanssa yhteyttä on pidetty, vaikka aika vaatii varovaisuutta.
Kun joulun pyhät koittavat ja on levollinen hetki, voi mielessään käydä läpi kaikki tärkeät ihmisensä. Suoda ajatuksen heistä jokaiselle. Niille, jotka ovat edelleen läsnä ja niille, jotka elävät edelleen muistoissamme.
Uuteen Kauneimpien joululaulujen vihkoseen sisältyy tavattoman hieno uusi joululaulu, jonka nimi on ”Jouluna he kaikki ovat täällä”. Laulu muistuttaa siitä, että jouluna läsnä ovat kaikki, joita rakastimme. He eivät ole vain valokuvina kaapin päällä vaan myös muistikuvina sydämissämme.
Joulurauhaa teille kaikille!
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely