A-
A+
Markku Kiviluoma mittasi ensimmäisellä rastilla puuston runkotilavuutta. Se oli metsätietokilpailun tärkein tehtävä, sillä siitä sai eniten pisteitä. Kiviluoma sijoittui kisassa toiseksi.
Terhi Rintala
Terhi Rintala
Metsänhoitoyhdistys Lakeus järjesti tiistaina Kiuaskalliolla Metsätaitokilpailun. Paria viikkoa aikaisemmin samalla alueella järjestettiin kisat Etelä-Pohjanmaan metsäammattilaisille.
– Rata oli valmis. Muutamia yksittäisiä tehtäviä muokattiin paremmin metsänomistajille sopiviksi. Mukaan lisättiin esimerkiksi leimaaminen, MHY Lakeuden erityisasiantuntija Esa Kuoppala kertoo.
Suomen Metsäurheiluliitto linjaa säännöt, joiden mukaan sekä metsäammattilaiset että metsänomistajat kilpailevat.
Lakeuden järjestämien kisojen järjestelyistä Kiuaskalliolla vastasivat tällä kertaa Esa Kuoppala ja Manu Sillanpää.
– Kahteen mieheen kisan ehtii järjestämään yhdessä työpäivässä. Samalle koealalle sijoitettiin välillä pari kysymystä, jotta järjestelyt saadaan sujuvasti toimimaan.
Vuosittaisilla metsätaitokilpailuilla on pitkät perinteet. Lajissa on järjestetty myös SM-kilpailuja.
– Koronan vuoksi kaikki tällainen on ollut tauolla. Nyt niitä käynnistellään uudelleen, sanoo Metsänhoitoyhdistys Lakeuden johtaja Pasi Lahti.
Lahti pitää metsätaitokilpailuja yhtenä välineenä kehittää omaa osaamistaan.
– Jos on kiinnostusta kehittää omia taitoja, kilpailutehtävien avulla voi seurata mitä osaa ja miettiä, mitä osa-alueita voisi vielä kehittää.
Maatiloilla kehitetään toimintaa joka vuosi.
– Sama ajatus pätee myös metsätalouteen. Voi miettiä, miten tuottavuutta pystyy parantamaan. Oma osaaminen on yksi keino.
Lahti muistuttaa, että kilpaileminen ei ole ainoa keino lisätä omia taitojaan, mutta se voi antaa vertailupohjaa.
– Nyt kisoissa käyvät kokeneet metsänomistajat. Sitä toivoisi, että myös nuoret löytäisivät nämä kisat.
Kiuaskalliolla tehtäviin kuului esimerkiksi puuston runkotilavuuden laskemista, taimikon hoitotarpeen arviointia, yksittäisen puun tilavuuden arviointia ja leimaamista. Tehtäväreitin pituus oli vajaat puolitoista kilometriä ja aikaa siihen varattiin puolitoista tuntia.
Mikä tehtävistä oli vaativin?
– Kaikissa on oma vaativuutensa, mutta ehkä haastavin on ensimmäinen tehtävä, jossa lasketaan puuston runkotilavuutta määräalueella, Esa Kuoppala arvioi.
Kauhajokelainen Markku Kiviluoma kiersi määräalaa tarkasti ja laski samalla.
– Takana on pitkä historia metsätaitokisoissa. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja haastavat sopivasti.
Mikä saa kisaamaan metsätaidoissa?
– Kai siihen vaikuttaa kilpailuvietti. Ja se, että metsänhoito kiinnostaa.
Tulokset: 1. Esa Perälä, MHY Etelä-Pohjanmaa 163 pistettä, 2. Markku Kiviluoma Lakeus 157 p., 3. Jussi Rintala Lakeus 153 p., 4. Hannu Hanhimäki Keskipohja 152 p., 5. Kari Kiili Lakeus 151 p., 6. Keijo Hautaniemi Keskipohja 150 p.
Metsätaitokilpailuun osallistui 25 metsänomistajaa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely