A-
A+
Sydholm, Mäkynen, Vessonen ja Kuuppelomäki ovat tyytyväisiä onnistuneesti valmistuneeseen siltaprojektiin.
Tyyne Hulkko
”Silta on nyt päivitetty tälle päivää ja sen pitäisi siinä hyvin kestää taas seuraavat 50 vuotta”
Tyyne Hulkko
Juhannusta edeltävänä torstaina Jalasjärven Alavallissa Hirvijoen ylittävä Pakantien uusi silta avattiin liikennekäyttöön. Torstaina alueella tehtiin lopputarkisteluja ja kaiken todettiin olevan kunnossa.
– Sillan tekniset tarkastukset on tehty jo työurakan aikana mutta nyt tehdään viimeinen maastokatselmus. Ensi viikolla vielä kokoustamme virallisesti, selventää kohteen valvojana toiminut SiltaRamin rakennusmestari Raimo Vessonen.
Sillan uudistamista varten ELY-keskuksen myöntämä valtionavustus kattoi suurimman osan remontin kuluista. Loput kustannukset jäivät kaupungille sekä tiehoitokunnalle. Taloudellisesti työt onnistuttiin tekemään urakkasopimuksen mukaisesti.
Marras-joulukuun vaihteessa alkanut siltaremontti saatiin päätökseen aikataulun mukaisesti. Siltatyömaan ajan liikenne on kiertänyt alueelle Yli-Kohtamäentietä, mutta nyt liikennöinti onnistuu Pakantien uuden 14,5 metriä pitkän ja hyötyleveydeltään 5,5 metrisen sillan kautta.
Painorajoitusta sillalla ei ole.
– Nykyään kun rakennetaan uusia siltoja, niitä ei rakenneta painorajoitusten mukaan, selittää Vessonen.
Entinen silta oli palvellut 1970-luvulta saakka ja oli tullut käyttöikänsä päähän. Vanha silta korvattiin nyt liimapuupalkkisillalla, joka nostettiin paikoilleen huhtikuussa.
– Silta on nyt päivitetty tälle päivää ja sen pitäisi siinä hyvin kestää taas seuraavat 50 vuotta, kertoo Pakantien tiehoitokunnan jäsen Jorma Kuuppelomäki.
Uuden sillan paikoilleen noston jälkeen on ollut tehtävänä enää tienrakennustyöt.
– Tien rakennekerrokset täytettiin, tehtiin asfaltointityöt ja asennettiin sillan kaiteet, luettelee urakan vastaavana työnjohtajana toiminut Kim Sydholm Oteran Oy:sta.
Siltatyömaan alkuvaiheessa vanhaa siltaa pois nostettaessa nosturiauto kaatui pehmeän maaperän takia. Onni oli onnettomuudessa ja henkilövahingoilta ja suurilta vaurioilta vältyttiin.
Miehet kuitenkin arvioivat, että tapahtuma olisi vaikuttanut siltatyöprojektiin ratkaisevasti, mikäli siinä olisi käynyt vakavammin.
– Kevään tulvat olivat tänä vuonna maltilliset, joten nekään eivät aiheuttaneet mitään ongelmia, huomioi Kuuppelomäki.
Työt pystyivät jatkumaan suunnitellusti loppuun saakka ja silta saatiin valmiiksi määräajassa.
– Nyt voi sanoa, että pakkaperääsetkin saivat juhannuksen! naurahtaakin Pakantien varrella asuva tiehoitokunnan puheenjohtaja Kari Mäkynen.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely