Raatteen tien baritonitorvi soi yhä

Yhden sotasaalistorven tarina elää, ja soitto soi yhä.

Raatteen tien voittoisat mottitaistelut 1.-7.1.1940 Suomussalmella olivat osa talvisodan suomalaista ihmettä. Neuvostoliiton tavoite katkaista Suomi kahtia epäonnistui. Puna-armeijan suunnitelmat voittojuhlista oman soittokunnan tahdittamin paraatimarssein Oulussa tai Torniossa kuolivat sotasaaliskuormastoihin Raatteen tielle.

Mutta ainakin yhden sotasaalistorven tarina elää ja soitto soi yhä. Tämän hieman erilaisen pelastavan kulttuuriteon nykypolvelle teki Pentti Rinta-Loppi Jalasjärveltä.

Harrastajamuusikko Pentti Rinta-Loppi (synt. 1947) sai baritonitorven sattuman kaupalla omistukseensa Helsingistä vuonna 1991. Sillä hän sai 25 vuotta myöhemmin kyyneleet valumaan Raatteen tien ukrainalaisten ja venäläisten kaatuneiden sotilaiden muistomerkeillä.

Pentti Rinta-Loppi on myös kuvataiteilija. Hänellä oli yhdeksän vuotta sitten muotokuvanäyttely Haapavedellä. Samalla reissulla hän kävi vaimonsa kanssa myös Raatteen tiellä.

– Raatteen tiellä minulla oli baritoni mukana. Olin harjoitellut kappaleen Integer Vitae, ” Ystävän haudalla”. Ukrainalaisten muistomerkillä oli linja-autollinen vieraita, noin 40 henkeä Ukrainasta ja Venäjältä. Menin ennalta sopimatta patsaan viereen ja ilmoitin venäjän kielellä soittavani yhden kappaleen kaikkien täällä kaatuneiden kunniaksi.

Sitten baritonin pehmeän kaunis ääni kaikui kesäisen luonnon helmaan.

– Soiton loputtua aplodit olivat valtavat. Kerroin, että tämä on yksi niistä soittimista, joilla hyökkääjien piti soittaa paraatimarssia Oulun tai Tornion toreilla, kun sota on voitettu. Silloin ei soitettu, mutta nyt saitte kuulla, kuinka kauniisti soitin vielä toimii, Pentti Rinta-Loppi muistelee esitystään.

Paikalla oli soittajan ikäinen mies, joka kertoi hänen sukulaisensa kuuluneen soittokuntaan ja lepää nyt tuossa joukkohaudassa.

– Mies kysyi, paljonko tuo soitin maksaa? Katsoin ystävällisesti häntä, ja vastasin, että tämä ei ole rahalla ostettavissa. Se on tänne väkisin tuotu, niin tätä ei täältä pois viedä. Ja minä tarvitsen tämän, kun soitan orkesterissa.

Pentti Rinta-Loppi sanoo suurella osalla naisista olleen kyyneleet silmissä.

– He kävivät käsin koskettamassa soittopeliä ja tekivät ristinmerkin. Se on siunattu heidän taholtaan. Olen siitä erittäin ylpeä ja kiitollinen.

Raatteen tien sotasaalistorvi löytyi siis sattumalta.

– Olin Helsingin keskustassa sähkösaneeraustöissä vuonna 1991. Tein sähkösuunnitelmaa kerrostalon verkkohäkkivaraston valaistuksesta. Eräässä varastokopissa mies piteli käsissään baritonitorvea. Hän tuskaili, että minnehän tämän isävainaan soittopelin laittaisi, kun se on aina tiellä. Kysäisin sivumennen, että näytäpä sitä minulle, katson voiko sillä vielä soittaa.

Rinta-Loppi tarkasteli soitinta ja kysyi saman tien, että oletko valmis sen myymään.

– Hetken mietittyään hän sanoi hinnan ja minä maksoin. Sitten kysyin, mistä se oli peräisin? Hän kertoi isänsä tuoneen sen Raatteen tien motista. Kaartin soittokunnan soitinkorjaaja oli sen hiljakkoin huoltanut. Ja kunnossahan se tuntui olevan, kun kokeilin. En sitten udellut enempää, enkä enää muista myyjän nimeä. En siinä paikassa oikein älynnyt asiaan enempää perehtyä.

Jalasjärven soittokunnan edesmennyt johtaja oli kuitenkin selvittänyt sen verran baritonin historiaa, että soitin on valmistettu Pietarin soitintehtaassa.

Oman soittoharrastuksensa Pentti Rinta-Loppi aloitti 8-vuotiaana harmonikalla. Vuonna 1962 hän liittyi Jalasjärven torvisoittokuntaan ja soittaa pääosin klarinettia ja seitsikossa baritonia. Pentti on nykyään neljässä puhallinorkesterissa klarinetistina. Harmonikan soittoa hän opiskeli kolme vuotta Lasse Pihlajamaan ohjauksessa.

Rauhanturvaajana 1969 Kyproksella hän oli vapaa-aikanaan Suomen YK-pataljoonan muusikkona ja hoiteli myös kanttorin tehtäviä. Hän soittaa yhä myös Suomen Rauhanturvaajaliiton Faitterit-soittokunnassa.

– Kyllä sotasaalisbaritonilla on soitto sujunut. Jalasjärven soittokunnan juhlakonsertissa soitin sillä seitsikon kanssa konsertin alkukappaleet. Sitten siirryin klarinetin stemmaan. Konsertin päätteeksi sain Suomen Puhallinorkesteriliiton kultaisen erikoiskunniamerkin. Ja sitten minut vielä nimettiin soittokunnan kunniatohtoriksi. Olen nykyään porukan vanhin virkaiältäni, Pentti Rinta-Loppi kertoo.

Eläkepäivinään Rinta-Loppi on pitänyt kymmeniä harmonikkakonsertteja.

– Musiikki on ollut minun elämäni suola. Se on tuonut elämään monenmoista sisältöä ja toivottavasti myös iloa kanssaihmisten arkeen. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Etelä-Pohjanmaan miehenä Pentti Rinta-Loppi antaa myös suuren arvon sotiemme veteraaneille. Hänellä on joskus mukana keikoilla muistutuksena isänsä sotareppu. Sitä ”komistaa” venäläisen konekiväärin luodinreiät, kun olivat matkalla Syvärille.

Terho Ahonen