A-
A+
”Joskus olen viimeistellyt puukkoa vielä lähetyspäivänä. Nyt oli historiallinen hetki, kun sain huilata ennen lähettämistä viikon.”
Katja Korkiakoski
Jalasjärveläisen puukkoharrastajan Matti Luhtasen tekemä puukko on jälleen voittanut puukonrakennuksen SM-kilpailuissa. Tällä kerralla voitto tuli kotiin Suomen Puukkoseuran kilpailuissa avoimessa sarjassa, joka oli tarkoitettu SM-kilpailun aiemminkin voittaneille puukkotaitajille. Tehtävänä oli rakentaa linnanherran juhlapuukko. Sarjassa jaettiin ainoastaan ykköspalkinto.
Matti Luhtanen on Puukkoseuran puukonrakennuskilpailuissa tuttu mies, sillä hän voitti SM-kilpailun ensimmäisen kerran vuonna 2008. Hänet on palkittu SM-kisoissa yhteensä kahdeksan kertaa joko kilpailun voittajana tai hopeamitalistina. Edellinen palkinto on vuodelta 2017, jolloin Luhtasen sinivalkoinen puukko sijoittui toiseksi Suomi 100 Juhlapuukko -SM-kilpailussa.
–Edellisestä kilpailuun osallistumisesta oli pitkä aika ja tuntui siltä, että olisi mukavaa ottaa taas osaa kilpailuun.
Luhtasella on tapana näyttää kilpailuissa taitonsa tekemällä Toijalan puukko, jonka tekemisessä on omat haasteensa. Hän valitsi sen kilpailutyökseen myös tällä kerralla. Alun perin tarkoituksena oli rakentaa kaksi puukkoa, mutta aika riitti nyt yhteen puukkoon.
–Tein nyt punertavan värisen puukon ja tupen. Metalliosat ovat messinkiä. Punaisen ja kullan sävyt tuovat työhön paljon näköä, Luhtanen selvittää.
Aiempiin kilpailutöihinsä hän on tehnyt metalliosat hopeansävyisestä uushopeasta, ja kahva ja tuppi ovat olleet mustia. Puukon kahva on valmistettu tuttuun tapaan galaliitista, tuppi muotoutui parkkinahasta.
Muutaman vuoden kisatauon jälkeen tekeminen tuntui aluksi hieman tahkealta, sillä Luhtanen on tehnyt edellisen kilpailun jälkeen tavanomaisempia puukkoja. Oman puukkonsa on saanut esimerkiksi avopuoliso Kirsi Puiras, jonka vaalean puukon kahvaa koristavat sorkoupotukset.
Luhtasen tuntuma kovatöisen Toijalan puukon tekemiseen palautui työn alettua silti nopeasti. Hän aloitti työn helmikuussa.
–Toijalan puukko on aina sellainen rakennettava, että se vie kaikki illat ja viikonloput. Aikaa vierähti toistasataa tuntia, mutta sen tarkemmin en ole laskenut.
Puukko piti lähettää kilpailujärjestäjälle huhtikuun alussa.
–Joskus olen viimeistellyt puukkoa vielä lähetyspäivänä. Nyt oli historiallinen hetki, kun sain huilata ennen lähettämistä viikon, Luhtanen nauraa.
Kilpailu ratkesi kesäkuussa, ja Luhtanen sai kilpailutyönsä takaisin vasta lokakuun lopussa.
Matti Luhtasella ei ole tällä hetkellä työn alla uutta puukkoa, sillä häntä on alkanut kiinnostaa helavöiden tekeminen.
–Ennen vanhaan helavyö oli puukon rinnalla hyvin tärkeä.
Hän osti vuosi sitten sähkökäyttöisen metallinsulatusuunin, jolla pystyy sulattamaan kerrallaan pienen määrän metallia.
–Tarkoituksena on tehdä itse hiekkavaluna helavyön kaikki osat. Olen suunnitellut muutamia valumalleja, mutta alkutekijöissään vielä ollaan, Luhtanen kaavailee.
Häntä kiinnostaa erityisesti helavyötyyppi, jota Gustav Blomqvist on tehnyt jossain Pohjanmaan rannikkoalueella 1800-luvun lopulla.
Aiemmin Luhtanen on tehnyt valamalla messingistä hevosenpään, jonka voi kiinnittää puukon kahvaan ylähelaksi.
–Veistin sitä varten itse puusta valumallin. Muotti tehdään sen perusteella valuhiekalla, joka jäljentää todella tarkasti pienetkin yksityiskohdat.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely