A-
A+
Terhi Rintala
Säiden viileneminen alkuviikosta ja maakunnan ensimmäiset lumikuurot viikonloppuna pistivät vipinää syyslomaviikon haravointeihin. Maanantaina toistakymmentä haravoijaa ahkeroi Jalasjärven museonmäellä.
– Meillä on paljon isoja puita ja laaja alue. Kyllä tässä tekemistä riittää kaikille, Jalasjärvi-Seuran puheenjohtaja Hilkka Haapamäki vakuutti.
Jalasjärvi-Seuralle vapaaehtoiset ovat korvaamaton apu haravoinnissa.
– Meidän toimintamme pyörii muutenkin vapaaehtoisvoimin. Se korostuu tällaisissa tilanteissa, kun tarvitaan enemmän väkeä kerralla. Lähes jokaisella on omakin piha, joten näin iso alue on helpointa hoitaa kerralla yhdessä.
Kökkäväki ruokitaan ja kahvitetaan seuran puolesta.
– Joku tarvitaan aina myös keittiölle ruokahuoltoa pyörittämään.
Talkoissa usein olleilla on selkeä työnjako.
– Mun bravuuri on kerätä lehdet, kun toiset haravoi, Matti Peltonen tuumaa hyväntuulisesti.
Peltonen kuvailee museoalueen haravointia syksyiseksi traditioksi.
– En ole laskenut, montako kertaa täällä on oltu mukana, mutta yli 10 vuotta kumminkin. Syksyllä työtä on enemmän. Keväällä käydään viimeistelemässä alue kesää varten.
Peltonen korostaa haravoinnin sosiaalista puolta.
– Meille tämä on samalla tapaaminen. Haravoinnin lomassa jutellaan, ja työt etenevät sujuvasti.
Tiistaina haravoitiin vapaaehtoisten voimin Jalasjärven kappeliseurakunnan hautausmaita kirkonkylässä ja Koskuella. Kirpeä ja kuulas pakkasaamu sai kiitosta haravoijilta.
– Eihän tämän hienompaa ilmaa voisi ollakaan. Keskiviikoksi on jo lupailtu sadetta ja jopa räntää. Haravoinnille tämä on yhdestoista hetki, Eila Hirvelä jutteli.
– Olen ollut mukana monta kertaa. Oikeastaan aina kun siihen on ollut mahdollisuus, Aimo Antila jatkoi.
Kohmeisesta maasta lehdet irtosivat helposti, ja työ eteni joutuisasti.
– Tämä on yhteisöllisyyttä, kun siistitään hautausmaata yhdessä, Marja Seppälä tiivisti.
Seppälä muistuttaa, että kaikilla haravoijilla on Koskuen hautausmaalla läheisiä.
– Tuntuu hyvältä, että saa olla laittamassa hautoja talvikuntoon.
Hautojen välejä haravoidessa tulee muisteltua hautausmaalla jo lepääviä tuttuja ihmisiä.
– Tavallaan käy tervehtimässä heitä, kun viipyy jokaisen haudan kohdalla hiukan. Monta mukavaa muistoa nousee mieleen, Eila Hirvelä täydentää.
Ilman vapaaehtoisia hautausmaiden haravointi ei etenisi yhtä nopeasti.
– Tai ainakin siihen pitäisi erikseen palkata väkeä, Alpo Tuomisto arveli.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely