A-
A+
Miten Etelä-Pohjanmaan yhdistysten, järjestöjen ja seurojen toimintaa voidaan vahvistaa tulevina vuosina? Nyt eteläpohjalaisia kutsutaan mukaan kertomaan, millaisia konkreettisia toimenpiteitä alueella tarvitaan toimintaedellytysten parantamiseksi.
Etelä-Pohjanmaan yhteisötalouden kehittämiseen on koottu alustava lista mahdollisista toimenpiteistä, joilla voidaan tukea maakunnan uutta strategiaa sekä vahvistaa paikallisyhteisöjen elinvoimaa. Kommentointi on avoinna Padlet-alustalla ja sinne voi lisätä lyhyitä huomioita, täydennyksiä tai kokonaan uusia ideoita. Lomake avoinna 26.4.2026 saakka.
Etelä-Pohjanmaalla toimii tuhansia yhdistyksiä ja järjestöjä, joiden merkitys paikallisten palvelujen, harrastustoiminnan ja yhteisöllisyyden ylläpitäjinä on suuri. Nyt koottavat toimenpide-ehdotukset tulevat ohjaamaan, miten tätä työtä voidaan tukea tulevina vuosina entistä paremmin.
Toimenpide-ehdotusten kerääminen toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa osana YRMY-hanketta (Yhteisötalouden rooli ja merkitys maaseudun palvelutuotannossa). Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Hankkeen verkkosivu löytyy Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin alta.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely