Päällimmäisenä asuu haikeus

Kouluun mennessään Milja Viitala istui kotirappusilla Kunnallissanomien jututettavana. 12 vuoden koulutie on nyt tullut välipäätökseen.

Terhi Rintala

Viimeiset viikot ovat olleet täynnä mukavia uutisia. Ensin tulivat ylioppilaskirjoitusten tulokset. Tasan viikon kuluttua Milja sai mieluisia uutisia Oulusta - opiskelupaikka optometrian parissa irtosi paperien perusteella.

– Tämä tarkoittaa nyt sitä, että musta tulee optikko, Milja kertoo iloisena.

Kun tieto opiskelupaikasta tuli, mielessä läikähti ilo. Sen seuralaiseksi tuli haikeus.

– Lakkiaispäivänäkin päällimmäisenä tunteena on haikeus, joka liittyy ystävistä ja tästä kotipaikastakin luopumiseen. Eivät ne kokonaan jää taakse, mutta edessä on jotain uutta. Ensi syksynä elämä on erilaista.

Haikeus on hyvä tunne, sillä se kertoo, että ystävät, koti ja perhe ovat tärkeitä.

– Opiskelupaikka on iloinen asia, mutta lähtöön liittyy muitakin tunteita.

Seitsemänvuotiaana Milja istui kotiportailla Klapu-kissa sylissään ja kertoi odotuksistaan tuleville kouluvuosille. Siitä Milja oli ihan varma, että koulussa parasta on pluslasku. Pitikö se paikkansa?

– Ei, Milja nauraa.

Mieli muuttui ja lukiossa kiinnostivat eniten psykologia ja biologia.

– Matematiikka ei ollut mikään vahvuus, Milja kuittaa.

Itseään Milja kuvailee aika tunnolliseksi koululaiseksi.

– Olen aina tehnyt ajallaan sen mitä piti. Lukiossa piti jo valikoida, mihin keskittyy. Joidenkin oppiaineiden eteen tein enemmän, toisten eteen vähemmän. Sama koski kirjoituksiakin.

Milja kirjoitti kolmannen vuoden syksyllä englannin ja biologian. Ylioppilastutkinto täydentyi tänä keväänä äidinkielellä, ruotsilla, lyhyellä matematiikalla ja psykologialla.

Lukiovuosia Milja muistelee lämmöllä.

– Meillä on ollut pieni ikäluokka ja tiivis ryhmä.

Suurin haaste oli se, että Milja ei tiennyt, miksi haluaisi isona.

– Valintoja kurssien ja kirjoitusten kanssa on paljon helpompi tehdä, jos tietää, mitä haluaa.

Kolmosen syksyllä joku ehdotti optikon koulutusta.

– Aloin miettiä ja ottaa selvää. En tiedä, onko tämä unelma-ammatti, mutta se tuntuu eniten omalta.

Ala-asteella haaveammattina oli ollut ensihoitaja ja jossain vaiheessa tilalle tuli fysioterapeutti. Kaikki vaihtoehdot ovat liittyneet terveydenhuoltoon.

– Mulla ei ole odotuksia koulutuksen suhteen. Menen avoimin mielin. Se riittää, että haluan olla optikko.

Miljan mukana Ouluun muuttaa myös hänen koiransa, sileäkarvainen noutaja Bruno. Koiralla on nyt ikää puolitoista vuotta.

– Halusin ottaa oman koiran niin, että ehdin asua sen kanssa täällä Konttiperällä ennen opiskelemaan lähtöä. Pentuvaihe on jäämässä taakse.

Bruno ei vielä tiedä, että edessä on muutto Jalasjärveltä Ouluun. Milja arvelee kuitenkin, että yhteiselo löytää uomansa, kunhan sopiva asunto löytyy.

Viitalassa juhlittiin neljä vuotta sitten Miljan isosiskon lakkiaisia koronan keskellä. Lotta sai lakkinsa etäjuhlassa.

– Olen miettinyt paljon tuota korona-aikaa. Se oli erikoista, mutta toisaalta myös ihanaa aikaa. Olimme koko perhe kotona ja isä veisti takapihalla meille mökkisaunaa. Ilman koronaa ei ehkä sellaista tiivistä perheen keskeistä aikaa olisi ollut. Huomaan nyt, että se oli minulle tärkeää.

Mitä sanoisit nyt sille Miljalle, joka istui kotiportailla ennen kouluvuosien alkua?

– Mene reippaasti eteenpäin. Asioita ei tarvitse murehtia niin kauheasti. Ne kyllä sujuvat omalla painollaan.