Lukkarinpojista lukumiehiä

Terhi Rintala

Loppukeväästä ilmestyi Irma Sommersin Blomstedt-sukukronikka Lukkarinpojista lukumiehiä. Se piirtää esiin Blomstedtin suvun vaiheita ja keskittyy myöhemmissä sukupolvissa erityisesti Sommersin omaan sukuhaaraan.

Perustellusti voi sanoa, että teoksella on juuret Jalasjärvellä, sillä suvun kantaisänä pidetään Jalasjärven lukkari Aron Emanuel Blomstedtia. Jalasjärven kunnan ja seurakunnan historiassa Blomstedt oli merkittävä hahmo.

Vuonna 1805 Kuorevedellä pitäjänräätälin pojaksi syntynyt Blomstedt hankki jo nuorena hyvät luku-, kirjoitus- sekä laskutaidot. Hän lähti vuonna 1827 lukkarinoppiin Turkuun. Opintojensa jälkeen Blomstedt päätyi ensin Kuruun (1827) ja lopulta Jalasjärvelle lukkariksi vuonna 1834.

Toimen mies

Blomstedtin kausi Jalasjärvellä oli pitkä, kuten seurakunnan historiikkikin tietää kertoa. Lukkarin toimien lisäksi hän hoiti seurakunnan kirkkoväärtin virkaa vuodesta 1859 lähtien. Kun Jalasjärven kunta oli perustettu vuonna 1867, hän toimi Jalasjärven ensimmäisenä kunnallislautakunnan puheenjohtajana vuosina 1867–78. Nykytermeillä kyse on kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävästä.

Turun tuomiokapituli myönsi Blomstedtille jo vuonna 1863 director cantus -arvonimen, osaksi juuri vaativien luottamustehtävien poikkeuksellisen kyvykkään hoitamisen vuoksi. Harva lukkari päätyi pitäjänsä keskeiseen luottamustehtävään sekä seurakunnan että kunnan puolella.

Lukkari Blomstedt oli tarmokas mies, joten Gebaasin lukkarinpuustellin lisäksi hän vuokrasi vuonna 1870 Hirvijärveltä Kouvon kersantinvirkatalon viljelyyn. Kouvosta tuli myös perheen koti, ja Blomstedtin suvulle keskeinen paikka.

Blomstedteissakin oli nimen suomentajia parissakin sukupolvessa. Uusi sukunimi, Jalas, johdettiin suvun tärkeäksi koetusta asuinpaikasta, Jalasjärvestä.

Kouvosta maailmalle

Puhtaasti jalasjärveläisittäin tarkasteltuna Kouvoon liittyvä osuus on kirjan kiinnostavinta antia. Valtio omisti Kouvon kaltaiset vuokratilat, ja tiloilla pidettiin tarkastuksia joka viides vuosi. Pitkäaikainen vuokratila saattoi tuntua lähes omalta, sillä vuokraajalla oli kohtuullisen väljät mahdollisuudet toteuttaa omia suunnitelmiaan ja ajatuksiaan.

Jälkikäteen lukkarin perheen elämällä Kouvossa on ollut Jalasjärvellä komeaa mainetta, mutta Sommers kirjoittaa, ettei perheen sisäinen kirjeenvaihto vihjaa mitenkään ylelliseen tai erityisen fiiniin elämäntapaan.

– Paitsi tietysti siinä, että pojat lähetettiin yksi toisensa perään kouluun sen sijaan, että he olisivat jääneet talon töihin.

Lyseon, ylioppilastutkinnon ja sitä seuranneiden opintojen jälkeen Oskar, Elis ja Kaarlo sijoittuivat koulumaailmaan. Robertista tuli juristi. Alfred siirtyi virkamiesuralle ja Mauritz opiskeli parissakin tiedekunnassa ennen varhaista kuolemaansa.

Sommers kertoo kirjassaan, miten Kouvo oli vuosikymmenien ajan perhettä ja sukua koossa pitävä voima. Yhä useampi uuden polven edustaja tutustui loma-aikoinaan sen ihanuuksiin, ja kirjeitä virtasi taloa asuville tädeille Selmalle ja Augustalle.

Kouvo oli lopulta runsaat kuusikymmentä vuotta suvun asuttama. Blomstedtin fröökynät pysyivät siellä elämänsä loppuun asti, Augusta koko vuokra-ajan.

Ikääntyvien fröökynöiden avuksi tuli pehtoori, joka avioitui myöhemmin neitien kasvattityttären kanssa ja osti lopulta tilan omakseen. Heidän pojanpoikansa Juhani Aho kunnosti Kouvon talon vaimonsa Mailiksen kanssa. Nykyisin Kouvossa asuu Ahojen tytär Reetta perheineen.

Kirjeenvaihtoa

Sommersin kirjassa suvun jäsenten oma ääni pääsee kuuluviin kirjeiden kautta. He pitivät ahkerasti yhteyttä toisiinsa ja etenkin sisariinsa, kotiin Kouvoon. Sukukronikan pääasiallisina lähteinä ovatkin olleet suvun jäsenten väliset kirjeet.

Suurin osa on ollut Sommersin käytössä arkistolainoina. Valtionarkistossa on sekä Helsingin että Vaasan toimipisteissä Blomstedt-kokoelmat, joita kirjoittaja on hyödyntänyt kirjansa materiaaleina.

Suurin osa kirjasta käsittelee Irma Sommersin omaa sukuhaaraa. Hänen isoisänsä isä oli Kaarlo Blomstedt, joka ansioitui koululaitoksen kehittäjänä, Hämeenlinnan lyseon rehtorina ja Hämeen Sanomien perustajana.

Sommersin kirja näyttää sen, että suomenkielisen virkamiehistön ja sivistyneistön syntyminen ei ollut helppo tie, sillä lasten lähettäminen koulutettavaksi vaati usein perheeltä isoja uhrauksia.

Poikien kouluttaminen vei lukkarilta neljännesvuosisadan, kunnes viimeinenkin oli ylioppilas. Tarkka taloudenpito tähtäsi siihen, että kouluttaminen oli mahdollista.

Blomstedtien kaksikielisessä kodissa suomenmielisyys herätti vastakaikua, ja aikuistuvassa poikaparvessa heräsi syvenevää harrastusta Suomen asioihin. Heidän joukossaan oli lopulta innokkaita, jopa kiihkeitä fennomaaneja. Veljeksistä vanhimman, Oskarin, tyttärenpoika oli Bobi Sivén, joka tuli tunnetuksi heimoaktivistina.

Toivottavasti Sommersin kirja löytää tiensä myös jalasjärveläisten käsiin. Se kertoo Blomstedtien kautta paitsi Jalasjärven myös Suomen historiasta eri vaiheissa. Ihmisten kautta.