Karjalaisten muistot elävät vahvoina

Jalasjärven Karjalaiset ry järjesti ensimmäisen kerran hautausmaakävelyn kesällä 2022 Jalasjärven hautausmaalla. Viime viikolla se toteutettiin Koskuen hautausmaalla.

Terhi Rintala

Jalasjärven Karjalaiset ry:n puheenjohtaja Tapani Talja sanoo, että ideasta saa kiittää Veli-Markku Järvilehtoa.

– Hän kertoi, että Ikaalisissa on toteutettu tällaisia. Päätimme kokeilla sitä täällä meilläkin.

Hautausmaakävelyllä poiketaan karjalaisten viimeisillä leposijoilla. Hautakiven päälle jätetään punainen ruusu. Mukana olevat voivat kertoa omia muistojaan.

– Ruusu jää kertomaan, että heitä ei ole unohdettu.

– Kiven päälle jätetty punainen ruusu oli ollut mieluinen yllätys, Marja-Leena Uimonen kertoo.

Koskuen hautausmaalle yhdistys sai avukseen suntio Katja Huhdan, joka etsi tarvittaessa hautapaikkoja.

Hautausmaata kierrettäessä muisteltiin esimerkiksi sitä, kuka ajoi taksia, kenenkä karjalanpiirakat olivat tavallista parempia tai kuka osasi kirjoittaa kertomuksia.

– Sotien jälkeen karjalaiset pitivät tiiviisti yhtä. Vierailtiin toinen toisissamme, Pekka Paakkinen muisteli.

Kaikista tiedettiin jotain.

– Aluksi pidettiin yhteyttä etenkin niiden kanssa, jotka olivat samasta pitäjästä tulleita. Myöhemmin piiri laajeni kaikkiin karjalaisiin.

Ympäri Suomea hajaantuneeseen sukuun pidettiin myös tiiviisti yhteyttä.

Koskuelle on haudattu pitäjän eteläpään eli Koskuen, Ilvesjoen ja Ylivallin asukkaita,

– Täällä on karjalaisia paljon, Jouni Ahtiainen totesi.

Ahtiaiset ovat kotoisin Metsäpirtistä. Sieltä evakkotie vei ensin Rantasalmelle ja vähitellen Pohjanmaalle.

– Kävimme pari kolme kertaa Karjalassa, kun vielä tohti mennä. Nyt ei enää tohdi.

Jouni Ahtiaisen esi-isä on haudattu Sakkolan kirkon lattian alle.

– Kirkkoa ei enää ole, mutta rauniot ovat jäljellä.

Äitinsä Venla Isomäen haudalla Raija Rajala kertasi tämän elämäntarinaa. Lukkaroiset lähtivät Räisälästä talvisotaa pakoon Ilmajoelle. Isolle pesueelle ei ensin ollut ottajaa, mutta Harjan isäntä sanoi tullessaan, että ”tässä tulee sellainen isäntä, joka ottaa ison perheen”.

Keväällä 1942 palattiin koti-Karjalaan. Äiti oli viimeisten Räisälän kirkossa ripiltä päässeiden joukossa. Kun suurhyökkäys alkoi, Sylvia-mummo sai etiäisiä siitä, että ei vielä lähdetä. Se päätös pelasti heidät, sillä muuten he olisivat olleet Elisenvaaran pommituksessa.

Juna toi Kurikan asemalle ja sieltä edelleen Keskikylään. Harjulan tansseissa löytyi elämänkumppaniksi ilvesjokelainen Aatos Isomäki.

– Sylvia-mummo sanoi aina, että heillä oli tosi hyvä tuuri evakkotalojen kanssa. Ihmiset olivat hyviä ja auttavaisia ja syntyi elinikäisiä ystävyyksiä.

Mummo sanoi monta kertaa myös, että on se ihme ,että kaikki nurkat on niin täynnä tavaraa, kun ”myö niin mont kertaa ihan tyhjäst alotettii.”

– Rupesin oikein laskemaan sitä. Ensin Ilmajoelle ja sitten takaisin Räisälään. Siellä kaikki huoneet olivat tyhjinä, vaikka rakennukset olivat pystyssä. Sitten Jalasjärvelle ja edelleen Jokioisiin. Kyllä monta kertaa sai aloittaa tyhjästä.