A-
A+
Sari Haapala
Ole valmis! Tuo tuttu partiolaisten lausahdus kuultiin myös Lakeuden Vartijoitten 80-vuotisjuhlassa Wilholassa. Tilaisuudessa puhunut lippukunnanjohtaja Henna Saarenpää siteerasi partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powellin viimeistä kirjettä, jossa tämä kannusti tekemään muut ihmiset onnellisiksi ja kehotti jättämään omilta jäljiltä maailman vähän paremmaksi.
– Silloin voit kuolla onnellisena tuntiessasi, että et ainakaan ole aikaasi tuhlannut, vaan tehnyt parhaasi.
Saarenpää kävi puheessaan läpi lyhyesti myös omaa, yli 40 vuotta kestänyttä partiouraansa sekä sitä, mitä partiolaisuus hänelle merkitsee. Isosta lippukunnasta Turusta Jalasjärven pieneen lippukuntaan aikoinaan siirtyneelle Saarenpäälle muutos oli iso. Jalasjärvellä vietettyjen partiovuosien jälkeen hän kuitenkin toteaa päätyneensä hyvään lippukuntaan ja partioon. Saarenpää on ollut mukana Jalasjärven partiotoiminnassa vuodesta 2017.
– Nyt, kun katson elämääni taaksepäin, sanoisin partion olleen aina kiinteä osa elämääni. Voisin kutsua itseäni elämäntapapartiolaiseksi.
Saarenpää luonnehtii Lakeuden Vartijoita pieneksi, mutta hyvin aktiiviseksi.
– Meillä on 65 jäsentä, kun suurimmissa lippukunnissa jäsenmäärä voi olla 200-300. Näihin vuosikymmeniin on toki mahtunut hiljaisempia aikoja, mutta tällä hetkellä toiminta täällä on virkeää ja viime vuosina vielä entisestään virkistynyt.
– Me olemme elinvoimainen, perinteitä kunnioittava, mutta aikaansa seuraava ja tekevä lippukunta, hän kiteyttää.
Jalasjärvellä on toimintaa kaikille niille ikäryhmille, joille partio on tarkoitettu.
– Toiminta on suunnattu 7–25-vuotiaille. Ryhmiä on viisi: sudenpennut ovat 7-9-vuotiaita, seikkailijat 10–12-vuotiaita ja tarpojat 12–15-vuotiaita. Yhdistetyssä vaeltajien ja samoajien ryhmässä ovat kaikki yli 15-vuotiaat.
– Nuoremmat kokoontuvat viikoittain ja vanhimmat tarpeen mukaan itseohjautuvasti, Saarenpää täsmentää ja lisää, että lippukunnalla on myös kerran kuussa kokoontuva perhepartio alle kouluikäisille ja heidän perheilleen.
Partioaate on hänen mukaansa pysynyt samana kaiken aikaa, mutta itse toiminta elää vahvasti ajassa.
– Partiolaiset eivät esimerkiksi voi jättää nykyistä some-maailmaa huomiotta, mutta silti toteutamme yhä partioliikkeen periaatteita ja arvoja.
– Edelleen partion tavoitteena on kasvattaa tasapainoisia ja osaavia kansalaisia. Osaaminen pitää sisällään erilaisia elämän selviytymistaitoja ja hyväksi ihmiseksi kasvamista.
Menetelmiä tähän on partiossa useita, kuten perinteet, luonto, kokeminen, erilaiset koulutukset ja etenkin yhdessä tekeminen, jonka Saarenpää nostaa yhdeksi tärkeimmistä.
Naisen puheessa vilahtelee sellaisia sanoja kuin auttaminen, ilahduttaminen ja perehdyttäminen. Hän listaa heti perään konkreettisia esimerkkejä, mitä he ovat tehneet. Partion perustajan tavoitetta on toteutettu siivoamalla katujen varsia, sytyttämällä kynttilät sankarihaudoille, lähettämällä kortteja veteraaneille, kitkemällä vieraskasveja ja tutustuttamalla eskarilaisia retkeilyvälineisiin. Muun muassa.
Saarenpäälle itselleen partiolaisuus on THE harrastus.
– Sen vuoksi sitä haluaa opettaa ja sen mahdollistaa myös muille. Näen, että partiosta saatavat tiedot ja taidot ovat tärkeitä, ja sen aate sellainen, jota haluan levittää.
Saarenpään ohella juhlassa kuultiin Henna Leppälammin muisteluita vuosien varrelta sekä nähtiin monipuolinen, liki parituntinen ohjelmakattaus, jossa oli mukana koko lippukunta.
Juhlassa muistettiin myös eri tavoin ansioituneita. Suomen Partiolaisten Louhisuden solki annettiin Helmi Luoma-Oppaalle, Pohjanmaan Partiolaisten rautaiset ansiomitalit jaettiin Mikko Korkiakoskelle ja Veera-Maria Topparille. Pohjanmaan Partiolaisten plaketin saivat Kati Hakkola ja Jaakko Saarenpää.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely