A-
A+
Sari Haapala
Toivon Kylän ensimmäinen toimintavuosi Kihniänkylässä Peräseinäjoella on kulunut sen toiminnanjohtaja Arvi Raidin mukaan todella nopeasti. Paikkoja kristillisessä toipumisyhteisössä on 12:lle. Tällä hetkellä niistä on täytetty yhdeksän.
Useampi mies tekee töitä Kihniänkylän vanhan kyläkoulun edustalla. Yksi heistä on Tommi Räsänen. Ympärillä sää henkii jo kovasti syksyä. Taivas on läpikotaisin harmaa ja koko ajan tuntuu siltä, että pian alkaa sataa. Vaikka kello ei ole vielä neljääkään, ilta alkaa jo selvästi hämärtyä.
Räsänen on ollut Peräseinäjoella Toivon kylässä nyt reilut viisi kuukautta. Miehellä on rankka päihdetausta, joka limittyy yhteen saatananpalvonnan kanssa.
– Alkoholia, huumeita ja lääkkeitä. Kaikkea mahdollista. Tupakkaa poltin ensimmäisen kerran kuusivuotiaana.
Kihniänkylään Räsänen tuli Kotkasta. Lähtiessään sieltä hän oli asunnoton.
– Kaverini soitti puolestani tänne Toivon Kylään Arville. Olen ollut aiemmin muualla päihdekuntoutuksessa, mutta vasta täällä olen lopettanut kaikki lääkkeet ensimmäistä kertaa elämässäni. Söin niitä 25 vuotta. Nyt ei mene enää mitään.
Toivon Kylässä ei käytetä vieroituksessa minkäänlaisia korvaavia lääkkeitä, vaan niille on nollatoleranssi.
– Siinä mielessä tämä on erilaista kuin aiemmin.
Räsäsen mielestä myös se, että hän pääsee tekemään Toivon Kylässä erilaisia töitä, nopeuttaa paranemista.
– Olen ollut joskus katkolla kolme viikkoa niin, että vain makasin. Siitä ei tule mitään. Mutta täällä on saanut tekemällä oppia myös kaikenlaista uutta.
Kristillinen, päihderiippuvaisille tarkoitettu toipumisyhteisö Toivon Kylä ry on toiminut nyt vuoden verran Kihniänkylässä Peräseinäjoella. Kahdestatoista asukaspaikasta täytettynä on yhdeksän, mutta toiminnanjohtaja Arvi Raid arvelee loppujenkin täyttyvän lähitulevaisuudessa.
Toivon Kylä ei saa toimintaansa julkista rahoitusta, vaan se toimii omavaraisesti. Sinne ei tulla maksusitoumuksilla, vaan ohjelmaan tulijat maksavat kuukausittain 500 euron suuruisen maksun. Se tulee joko toimeentulotuesta tai työttömyysturvasta. Sillä katetaan ylläpitokustannuksia, kuten asuminen ja ruokailu.
Aivan ongelmitta kulunut syksy ei Toivon Kylässä ole mennyt. Ikävä tapahtuma sattui syyskuussa Raidin perheen ollessa lomailemassa toisella paikkakunnalla. Aiheettoman ilmiannon vuoksi paikalle saapui poliisi kuuden autopartion voimin, ja työntekijät sekä ohjelmassa mukana olevat käskettiin heidän mukaansa.
Tapaus hämmensi yhteisön asukkaita. Raid arvelee sen kummastuttaneen myös kyläläisiä. Asia on kuitenkin käsitelty poliisin kanssa. Lopputulema oli, että poliisi totesi, ettei mitään rikosta ole tapahtunut.
Myös yhteisön omistamissa Honkamäen punaisessa rivitalokiinteistössä yli kuusi vuotta asuneet ja kiinteistöä talonmiehinä hoitaneet Petri ja Päivi Lapinjoki muuttivat pari kuukautta sitten pois. Yhteisön asukasmäärän kasvettua, eläkkeellä olevat Lapinjoet alkoivat kaivata enemmän omaa rauhaa.
– Toki edelleen Petri on mukana meidän hallituksessa, ja olihan tämä tiedossa. He olivat ilmoittaneet jo paljon aiemmin, että kun toiminta saadaan kunnolla käyntiin, he lähtevät.
Pariskunnan lähteminen on silti tuonut arkeen ison aukon, mutta Raid uskoo sen täyttyvän ajan kanssa.
Raid toteaa ensimmäisen toimintavuoden kuluneen nopeasti, mutta kertoo heidän saavuttaneen kaikki ajanjaksolle laitetut tavoitteet.
– Toiminta on lähtenyt hyvin matkaan, mutta toki talouspuoli on aina sellainen, johon pitää kiinnittää huomiota. Vielä vuosi sitten meillä oli täällä vuokralaisia, mikä vähän auttoi laskujen maksamisessa. Nyt vuokralaisia ei enää ole, mutta kaikki laskut on silti saatu maksettua.
Varoja tarvitaan kiinteistöjen lämmitykseen ja ylläpitoon, mutta myös niiden kunnostamiseen. Sitä tehdään parhaillaan. Rivitalokiinteistöistä yhden katto uusittiin hiljattain, joskin se saatiin lahjoituksena.
Nyt työn alla on vanhan kyläkoulun pienempi rakennus, jossa on sijainnut koulun ruokala. Myös jatkossa siellä tulee toimimaan talon keittiö.
– Meillä on ohjelmassa henkilö, Mila. Hän on koulutukseltaan kondiittori. Toiveissa on, että jossain vaiheessa voisimme ryhtyä valmistamaan ja myymään täältä leivonnaisia. Niitä leipoisi Mila.
Tällä viikolla ruokalarakennuksessa ryhdytään uusimaan vesiputkistoja. Kiinteistöihin on saatu hankittua myös ilmalämpöpumppuja, mikä tulee pienentämään sähkönkulutusta.
– Rakennuksen ruokasalista on tullut meidän luokkamme, mutta meitä alkaa olla niin paljon, ettemme oikein mahdu sinne enää.
Varsinaisen koulurakennuksen kohtalo on vielä avoinna, sillä sieltä on löytynyt hometta.
– On pohdinnan alla, puretaanko se kokonaan ja tehdään uusi. Se voisi olla parempi ratkaisu, koska silloin voisimme vaikuttaa siihen, millaisia tiloja sinne tulee, Raid sanoo.
Toipumisohjelmassa on seitsemän miestä ja kaksi naista. Nuorin on 22-vuotias ja vanhin 62-vuotias.
– Tosin tämä vanhin asukkaistamme on pastori Mikael Svärd Ruotsista. Hän haluaa perustaa Toivon Kylän Ruotsiin ja on opiskelemassa täällä sen vuoksi.
Toipujista ensimmäinen tuli Kihniänkylään jo yli kahdeksan kuukautta sitten. Hän on nainen.
– Hänellä menee tosi hyvin. Toipumisohjelmammehan kestää kymmenen kuukautta ja sen tavoitteena on, että henkilöstä tulee yhteiskuntakelpoinen. Niin, ettei hän tee enää rikoksia, eikä elä tuilla, vaan työstä saamallaan palkalla.
Raid mainitsee myös kyläläiset. Hän haluaa antaa ison kiitoksen etenkin lähinaapureille.
– Heiltä on saanut aina tarvittaessa apua.
Haastattelun päätteeksi mennään tutustumaan työn alla olevaan ruokalarakennukseen. Tommi Räsänen nousee portaat Arvi Raidin ja Mikael Svärdin kanssa yläkertaan. Paljon on vielä tehtävää ja kesken, mutta yläkerrassa on jo painonostoteline ja – penkki.
– Tarkoitus on hommata muutama laite lisää niin, että tästä tulee kuntosali asukkaille, Raid täsmentää.
Räsänen on ollut kunnostamassa tilaa yhdessä muiden kanssa, mutta vielä on paljon tekemistä. Se ei tunnu haittaavan. Päinvastoin.
Hän kokee myös, että Toivon Kylän sijaitseminen rauhallisessa maalaismiljöössä edesauttaa toipumista.
– Täällä on ollut hyvä olla, Räsänen toteaa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely