Avoin keskustelu on kaiken yhteistyön pohja

Ari Auranen aloitti Seinäjoen kirkkoherrana syyskuun alussa. Suuren seurakunnan kirkkoherrana on riski, että jää seurakuntalaisille vain nimeksi. Sen Auranen tunnistaa hyvin.

– En halua hautautua työhuoneeseeni ja Kirkonkranniin. Aion kiertää kaikki kirkot kuulijana ja osallistujana, mutta myös vastuunkantajana esimerkiksi saarnaamassa. Yritän löytää myös muita tapoja kohdata seurakuntalaisia.

Terhi Rintala

Lähestyvä pyhäinpäivä on kirkkoherra Ari Auraselle tärkeä. Ei pelkästään kristillisen sanomansa vuoksi vaan myös siksi, että Auranen on vihitty silloin papiksi.

– Sain pappisvihkimyksen pyhäinpäivänä 1991 Helsingin piispa Eero Huoviselta.

Aurasella oli jo virkamääräys Vimpeliin. Sen saatuaan hän tarkisti kartasta, missä Vimpeli on.

– Pesäpallo nousi esiin heti ensimmäisenä päivänä. Minulta kysyttiin, mitä mieltä olen lajista. Totesin, että tulen katsomaan peliä.

Vielä samana päivänä ovikello soi. Vimpelin Vedon edustaja seisoi oven takana ja kutsui heittämään avausheiton.

– Siitä se lähti. Meillä on vaimon kanssa ollut vuosia omat nimikkopaikatkin Saarikentällä.

Peli kiinnostaa Aurasta strategisesti ja hän nauttii sen symboliikasta.

– Haavoittuneet kutsutaan kotiin. Taululle nousee kolme ristiä ja viuhkan väreissä esiintyvät liturgiset värit. Kristillisen symboliikan hakeminen on tietysti vähän keinotekoista, mutta kyllä se silti mieltä lämmittää.

Järvi-Pohjanmaa tuli Auraselle hyvin tutuksi vuosikymmenten aikana. Hän ehti palvella seurakuntia eri puolilla aluetta.

– Olen nähnyt seurakuntien rakennemuutoksen monesta eri roolista. Ymmärrän millaisia näkökulmia siihen kytkeytyy.

Auvinen kertoo esimerkin Lappajärven vanhan kirkon korjaamisesta.

– Siitä oli mielipiteitä monilla sellaisillakin, jotka olivat etääntyneet seurakunnan toiminnasta. Kirkot ovat myös kulttuuripaikkoja, joihin kytkeytyy suuria tunteita ja elämän taitekohtia. Siksi remonteissa ei ole kyse pelkästään euroista tai rakennusteknisistä ratkaisuista.

Ari Auranen kaavaili itselleen työuraa elektroniikan parissa. Rippikoulu muutti suuntaa.

– Löysin suunnan elämälleni. Ilouutisen viestimisestä tuli tärkeää. Halusin tuoda maailmaan toivoa, rakkautta ja uskoa. Se innoittaa minua yhä.

Raamatun henkilöistä Auranen kokee itselleen läheiseksi Apostoli Johanneksen. Pienoisevankeliumi sisältyy Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun jakeeseen 16.

– Raamatun kohtana se on kärsinyt jonkinlaisen inflaation, kun se opetellaan ulkoa rippileirillä. Pidän sitä kuitenkin mestarillisena taideteoksena, jolla on useita merkityssisältöjä.

Auranen painottaa, että rakkauden tarve on meissä sisäänrakennettuna, mutta rakkautta ei tarvitse ansaita.

– Minusta on kauhea ajatus, että pienen lapsen pitäisi jotenkin ansaita rakkaus. Kirkolla on sanoitettavana suuri kertomus Jumalan rakkaudesta.

Kirkkoherran työssä korostuu hallinto. Auranen arvioi, että sen osuus on jopa yli 90 prosenttia työajasta.

– Hallinnon keskeisenä tehtävänä on luoda puitteet seurakunnan käytännön työlle.

Auranen valmistelee parhaillaan kirkkoneuvostolle esitystä hallinnon sujuvoittamiseksi vuosina 2024–2026. Yksi etappi sen varrella on piispantarkastus syksyllä 2024. Auranen arvioi, että hallinto nousee sen yhdeksi painopisteeksi.

Kappeliseurakuntien merkitys nousee niiden historiallisesta taustasta.

– Jokaisella kappelilla on niille omia, tärkeitä asioita, joille on löydettävä edellytyksiä. Ne pitää pystyä tunnistamaan paikallisesti.

Samaan aikaan yhteisen identiteetin rakentaminen on osista koostuvalle seurakunnalle iso haaste. Auranen kannustaa miettimään, miten voidaan rakentaa yhtenäisyyttä koko alueelle.

– Identiteetti ja sen vaihtaminen on iso kysymys. Jotta se onnistuu, on oltava aidosti tilaa keskustelulle.

Seurakunnan jäseninä on aina vain enemmän ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet kirkosta. He käyvät Kauneimmissa joululauluissa ja osallistuvat kirkollisiin toimituksiin, kuten häihin ja hautajaisiin. Miten heidät kohdataan?

Aurasen mukaan kyse on siitä, miten voidaan vahvistaa ohueksi muuttuneita siteitä kirkkoon ja uskoon.

– Jonkun kohdalla on myös kysyttävä, miten luodaan side, jota ei ole. Kehitysvirrat eivät ohita Seinäjokeakaan. Ihmisen syvimmät tarpeet eivät ole muuttuneet, mutta meidän on löydettävä uusia tapoja kommunikoida.

Kirkon ja seurakunnan on asemoitava itsensä uudelleen. Pari vuosikymmentä sitten herätysliikkeet olivat osa kirkon sisäistä keskustelua. Nyt syväteologinen keskustelu on jäänyt sivuun ja keskustelun ytimessä ovat moraaliset ja eettiset näkökulmat. Silloin keskustelun osapuolina on myös kirkon ulkopuolisia tahoja.

– Kirkko tekee paljon sellaista työtä, joka ei näy ulospäin, mutta me emme osaa tuoda sitä esiin. Meillä on ehkä sellainen kuvitelma, että kirkon työ tunnetaan.

Esimerkiksi diakoniatyön asiakasmäärät ovat isoja. Siellä tarjotaan aineellista, henkistä ja hengellistä tukea.

– Joillekin suurinta kipua ja kärsimystä on yksinäisyys.

Kirkko ei saa kuitenkaan unohtaa perussanomaansa.

– Sattuma, kohtalo ja niihin uskominen on kuin ajautumista Atlantille ilman peräsintä. Sanoma rististä on se ydin josta ei voi luopua. Muuten kirkko jää merkityksettömäksi.

Kirkkoa on kritisoitu siitä, että se oli koronapandemian aikana ensimmäisenä sulkemassa oviaan. Auranen myöntää, että aihetta itsetutkiskelulle on.

– Tilanne oli kaikille uusi, eikä siihen osattu varautua. Tehdyt ratkaisut liittyivät yhteisölliseen vastuuseen. Pidän ikävimpänä sitä, että moni ikäihminen menetti arvokasta aikaa läheisten kanssa, kun ei saanut kohdata.

Mitä vastaat niille, jotka vähättelevät kirkkoa ja sen kristillistä sanomaa?

– Jokaisella on oikeus omiin näkemyksiinsä. Täytyy muistaa, että kirkko muodostuu ihmisistä. On tilanteita, joissa on epäonnistuttu ja jopa toimittu väärin. Olen aina valmis käymään keskustelua. Sen kautta päästään miettimään, voisiko asioille vielä tehdä jotakin.

Pyhäinpäivän perinteitään Auranen kutsuu samanlaisiksi kuin muillakin. Muualle haudattujen muistomerkille viedään kynttilä.

– Pyhäinpäivässä on vahvasti läsnä surun varjo, mutta myös valtava kynttilämeri hautausmailla. Kuolema koskettaa meistä jokaista.

Pappeus on johdattanut Aurasen kuoleman ääreen lukemattomia kertoja.

– Kun on nähnyt ihmisen viimeiset hetket, ymmärtää elämän pienuuden. Kaikki on sittenkin välillistä ja maallinen matka päättyy kerran. Oma hengellisyyteni ja pappeuteni perustuu siihen, että elämä ei pääty. Jotain suurempaa on.