A-
A+
Onko vihreän kehittelyideologian päämääränä ensisijaisesti vain luonnon hyvinvointi ja onko ihminen ja yritystoiminta luonnolle syöpä, pelkkää saastaa?
Tätä joutuu pohtimaan, kun seuraa meillä eräiden maapallon jäähdyttäjien ja luontofanaatikkojen koheltamista, joka näyttää olevan valtaamassa yhteiskunnan.
Erityisesti suurimmissa asutuskeskuksissa, joissa luonnollista vihreyttä on vähiten, niin sanottu kaupunkivihreys on saanut vankan kannattajajoukon.
Yllättäen havaitsin myös erään päivälehden uutisoinnista, kuinka siviilipalvelusvelvollisten koulutusohjelmassa maataloustuotanto esitetään barbaarisena ja epäluonnollisena.
Nykyihmisen kehityskaaressa on käyty selviytymistaistelua paitsi petojen, mutta erityisesti luonnonvoimien kanssa. Pystyvimmät ja sitkeimmät ovat kehittäneet jatkuvuuteen tarvittavat menetelmät, lisääntyneet ja täyttäneet maan.
Parannettavaa ja työstettävää tässä ihmiselossa meillä riittää edelleenkin; eriarvoisuus, sairaudet, elämän laatu, elämän jatkuvuus, kansallishengen vahvistaminen, maaseudun elinvoimaisuuden tukeminen, tuottavan työn arvostaminen, esimerkiksi ja niin edelleen…
Luonnon ja elinpiirimme puhtauden säilyttäminen ovat tietenkin tärkeitä, mutta toteutuksesta olemme jo merkittävästi eri mieltä riippuen siitä, onko ajatusmaailmamme niin sanottu normaali, välinpitämätön, vai kiihkomielinen, fanaattisesti luontoa palvova.
Kun uudisasutus täällä muutti koskemattoman erämaan, hyödynnettiin kaikkea sitä, mitä maanpiiri sisällään piti: metsän riistaa, vesien kaloja, luonnon marjoja, puita rakennuksiin ja päivittäisiksi polttoaineiksi, raivattiin kaskimaita metsiin ja peltoa reheville soille leipämaaksi. Tätä kaikkea pidettiin välttämättömänä, hyödyllisenä ja luonnollisena, ei suinkaan riistona.
Vihreät julistuksessaan korostavat alkuperäistä luontoa, sen säilyttämistä tai nykytilan ennallistamista.
Mitä tämä alkuperäinen oikein on? Jos tarkastelemme paikallista ekohistoriaa vain ajanjaksolla viimeisestä jääkaudesta nykyhetkeen, siinäkin on tapahtunut valtavia muutoksia ilman ihmisen vaikutustakin ja niin tulee tapahtumaan vastaisuudessakin; mikään olotila ei ole pysyvä.
Nyt, kun sadat vuodet luonnon alkuvalloituksesta ovat kuluneet, kehitys ja kulttuuritoiminta saavuttaneet nykyisen tasonsa, joukkoomme on ilmaantunut runsaasti ”alkuperäisyyden” palauttajia.
Hyvin lukuisissa tapauksissa heidän toimintansa on hyötyhankkeiden estämistä, toisen omistuksiin puuttumista jopa lainsäädännöllisin keinoin. Lakiensäätäjät ja valvovat viranomaiset ovat kirjaimellisesti ryhtyneet uusien utopististen oppien toteuttajiksi.
Kun raivaajapolvi jälkeläisineen työllään ja toiminnallaan teki nykyisen elämänmuodon mahdolliseksi, nyt nämä luontouskoiset apostolit, ilmaston jäähdyttäjät, ennallistajat ja vastaavat aiheuttavat merkittävää häiriötä kehitykselle ja taloudelliselle toiminnalle; luonnonsuojelu on eräissä tapauksissa meillä muuttunut todelliseksi ympäristöterrorismiksi.
Kotimainen energiantuotanto on alasajon kourissa; mitä monikäyttöisen turpeen korvaajaksi tulevaisuudessa?
Kummastuttavaa myös on, että peltojen pääasialliseksi käyttömuodoksi painotetaan hiilen sidontaa. Peltoja pitäisi metsittää yli miljoona hehtaaria, metsien hakkuut puolitettava. Kansallisaarteiksi nousseet suomme ovat säilytettäviä, valtavia hiilen sitojia ja -varastoja; joku on ne mitannut ja punninnut.
Olen huomannut, että luontofanaatikot, kuten muutkin kuolevaiset, kuitenkin ottavat nykytekniikan käyttöönsä sumeilematta, sähköä pistorasiasta, ynnä muuta; eli eivät suinkaan itse elä luonnonmukaisesti.
Ihmisrodun jatkuvuus ja kohtuullinen luonnon hyödyntäminen, elinvoimainen maa- ja metsätalous oheistoimintoineen ovat selviytymistaistelussa tärkeitä, eikä meidän tule osallistua ja alistua päätöksentekoon, jossa luonto nostetaan ihmisarvon yläpuolelle, ennallistetaan ja jätetään oman onnensa nojaan.
KARVASUON KUOKKAMIES
Peräseinäjoki
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely