Jokipiissä kylä tulee tutuksi pyöräillen

Terhi Rintala

Kaksi vuotta sitten Jokipiin Nuorisoseurassa päätettiin elvyttää kylän pyöräilyperinne. Se onnistui, sillä tänä kesänä yhteisille pyöräretkille lähdetään jo kolmantena kesänä peräkkäin. Eri puolilla Jokipiitä poljetaan joka toinen viikko Tarja Koskiniemen ja Sinikka Kuhnan johdolla.

– Ensimmäisenä kesänä poljettiin tiistaisin. Sitten vaihdettiin keskiviikkoon, jotta voi osallistua muillekin pyöräretkille, jos haluaa, Tarja Koskiniemi kertoo.

Viime viikolla poljettiin jo tämän kesän viides lenkki. Tänä kesänä ei sää ole ollut esteenä.

– Viime vuonna jäätiin viimeisellä kerralla Alaseen kahvittelemaan, kun vettä tuli niin rankasti. Valittiin yhdessäolo kastumisen sijaan, Sinikka Kuhna naurahtaa.

Uusia reittejä

Pyöräretkillä on ajeltu oman kylän eri puolilla, mutta vilkuiltu myös naapurikylien maisemia. Illan mittaan ajetaan reilut 20 kilometriä ja pyritään kahdeksaksi kotiin. Kun matka on sopiva, se ei tule kenellekään rasitteeksi.

– Jokipii on laaja kylä, joten meillä riittää kyllä ajeltavaa. Eniten matkalaisia on ollut sillä pyöräretkellä, jolla pysähdyttiin Kräkkyyn kahville.

Yksi pyöräretki on vielä jäljellä. Sen reitti päätetään säiden mukaan.

– Tuulikaan ei haittaa, jos pyöräillään metsän suojassa. On mukava ajella, kun ilma vaihtuu.

Tauko kuuluu asiaan pyöräretkellä. Sen aikana voidaan paistaa makkaraa ja jutella mukavia.

– Ja oikoa jäseniä ennen uutta polkaisua.

Tervahauta ja sorakuoppa

Pyöräretkellä voidaan päätyä sellaiseen paikkaan, jossa Jokipiissä vuosikymmeniä asuneetkaan eivät ole käyneet. Tällä kertaa taukopaikka löytyi Kaihlakyrön metsäautotien varresta.

– Tätä sanotaan Murskanmäeksi, Taisto Petäys kertoi.

Kun Jokipiin uutta siltaa (eli joen ylittävää siltaa Suupohjantiellä) rakennettiin yli 40 vuotta sitten, alueelta haettiin soramurskaa sitä varten.

– Siitä tämä sai nimensä.

Pyöräretkeläisistä alue oli entuudestaan tuttu vain Koskiniemen Tarjalle, joka on käynyt lähistöllä marjassa.

– Täällä on isoja kallioita, joilla lapsetkin viihtyivät marjaretkillä.

Taisto Petäys esitteli myös metsässä olevaa vanhaa tervahautaa.

– Vaikea arvioida, koska sitä on viimeksi käytetty. Yli sata vuotta sitten joka tapauksessa, paappani aikaan.

Siihen aikaan kylillä oli yhteisiä tervahautoja, joista yksi tämä Petäyksen tervahauta oli.

– Tervaa ajettiin tästä Kristiinaan Tokerotietä pitkin. Paluukuormassa oli pirtua ja joskus kalaakin. Hevosmiehet olivat aina iloisempia kotimatkalla, Taisto Petäys naurahtaa.