Rakkaus isänmaahan rakentaa tulevaisuutta

Tämän päivän isänmaallisuus on kiitollisuutta ja halua kantaa vastuuta. Se on ehkä hiljaisempaa kuin ennen, ei kovin mahtipontista muttei vähemmän merkityksellistä. Rakkaus isänmaahan ei ole vain historian muistelua, totesi rovasti Markku Ylinen itsenäisyyspäivän juhlassa Peräseinäjoen seurakuntatalolla.

Kirsi Kuusisto

Sotaveteraanien ja lottien osallistuminen itsenäisyyspäivän juhlaan eturivin paikoilla on ollut vuosikymmenten ajan tapana itsenäisyyspäivän juhlassa. Tänä vuonna tilanne oli muuttunut, sillä Peräseinäjoella ei ole enää elossa yhtään sotaveteraania tai rintamalottaa.

– Veteraanien aika on päättymässä, omalla paikkakunnallamme se on jo päättynyt, mutta heidän perintönsä elää. Kun heidän paikkansa on tyhjä, meidän tehtävämme on täyttää se tila muistoilla, kiitollisuudella ja lupauksella, ettei heidän uhrauksensa unohdu, aloitti Markku Ylinen.

Ylinen kertoi molempien vanhempiensa olleen mukana sodassa. Hänen isälleen kertyi palvelusaikaa lähes viisi vuotta: hän lähti jatkosodan alussa Vienan Karjalaan Kiestingin Uhtuan suunnalle ja sodan loppuvaiheessa Karjalan Kannekselle. Uudet taistelut Lapin sodassa piti taistella entistä aseveljeä vastaan.

– Äitini lähti puolestaan rintamalotaksi vain 19-vuotiaana ja palveli kaksi ja puoli vuotta, ensin Kannaksella ja myöhemmin Laatokan takana Syvärillä. Hän kertoi joskus, että pelko ja väsymys olivat jokapäiväisiä, mutta ne eivät koskaan saaneet yliotetta, kertoi Ylinen esitellessään äitinsä muistoesinettä, puukantista päiväkirjaa sota-ajalta.

Ylinen esitteli myös isänsä sotilaspassin sekä vanhan valokuvan kansakoulun neljänneltä luokalta. Se oli otettu Pappilan koululla, Ylisen ensimmäisellä koululla, jossa paljastettiin sankarivainajien muistotaulu vuonna 1963. Hän oli saanut arvokkaan kunniatehtävän, kynttilöiden sytyttämisen nimien lukemisen yhteydessä.

Isänmaallisuus tiivistyi Ylisen lapsuudenkodissa kolmeen sanaan: koti, uskonto ja isänmaa.

– Ehkä itseään modernina pitävän suomalaisen mielestä nuo kolme sanaa ovat vanhanaikaista, ummehtunutta konservatiivisuutta, jolla ei ole enää merkitystä tässä päivässä. Rohkenen olla eri mieltä, totesi Ylinen.

Koti ei ole Ylisen mukaan vain paikka tai rakennus. Siellä ihmisen voi olla tai ainakin pitäisi voida olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Koti on arvo, jota on mielekästä säilyttää ja puolustaa, vaikka kodit ovat erilaisia kuin vuosikymmeniä sitten.

Myös uskonto on ollut Ylisen mukaan suuren muutoksen kohteena.

– Tutkimusten mukaan suomaisten usko kristinuskon Jumalaan on lähes puolittunut 20 vuodessa. Vuosittain tuhannet suomalaiset eroavat kirkosta eivätkä koe sitä tai siihen kuulumista enää omakseen, totesi Ylinen.

Kirkon ja kristillisyyden merkitys ei Ylisen mukaan ole kadonnut mihinkään, vaikka sen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on muuttunut. Kirkkoa tarvitaan yhteiskunnan sopimustenkin mukaan henkisen kriisinsietokyvyn tukijana.

Isänmaakaan ei ole Ylisen mukaan enää samanlainen käsite kuin ennen. Itsenäisyyden merkitys on muuttunut valtioiden välille solmittujen taloudellisten ja puolustuksellisten liittojen vuoksi, mutta riippumattomuuden loukkaaminen esimerkiksi Ukrainassa on osoittanut itsenäisyyden merkityksen. Myös oman identiteetin ja erillisyyden korostaminen on hyvin tärkeää.

Tämän päivän isänmaallisuus on Ylisen mukaan kiitollisuutta edellämme kulkeneiden sukupolvien työstä ja nykyhetkestä. Se on myös halua kantaa vastuuta lähimmäisestä, yhteisistä asioista ja luonnosta.

– Rakkaus isänmaahan ei ole vain historian muistelua, vaan tulevaisuuden rakentamista sekä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja vapauden vaalimista, totesi Ylinen.