A-
A+
Sydänmaantien parantamishanke on parhaillaan Ely-keskuksessa suunnittelussa. Hanketta valmistellaan tälle vuodelle.
Jari Vierula
Maantien 6942 käyttäjät saivat ilouutisen, kun loppuvuodesta saatiin tiedot tämän vuoden talousarvion määrärahalisäyksistä. Valtiolta herui Sydänmaantien parantamiseen 400 000 euroa.
Tienkäyttäjät haluaisivat soratien pintaan asfaltin tai öljysoran, mutta siihen 400 000 määräraha on auttamattomasti liian pieni summa.
– Tarkka asfaltoinnin kustannusarvio saadaan vain teettämällä tarvittavat tutkimukset ja laatimalla niiden perusteella suunnitelma. Karkea arvio on, että summaan pitää lisätä nolla perään, eli puhutaan 4-5 miljoonasta eurosta, arvelee Tienpidon suunnittelun yksikön päällikkö Janne Ponsimaa Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta.
Ponsimaa huomauttaa, että pelkkä päällyste maksaa tämän päivän hintatasolla miljoonaluokkaa, jonka lisäksi tienpohja on saatava päällysteen vaatimaan kuntoon.
– Soratiet ovat niin sanottuja rakentamattomia teitä. Niitä ei voi lähteä suoraan päällystämään ilman rankempaa tien rakenteen parantamista.
Ponsimaan mukaan 400 000 euron määräraha riittää tien parantamiseen soratienä. Sydänmaantien parantamishanke on parhaillaan Ely-keskuksessa suunnittelussa. Hanketta valmistellaan tälle vuodelle.
Tien päivittäisiin käyttäjiin lukeutuva Veikko Koivisto on myös Seinäjoen kaupunginvaltuutettu. Hän teki viime valtuustonkokouksessa aloitteen, että Seinäjoen kaupunki lähtisi mukaan perusparannushankkeeseen 200 000 eurolla. Sydänmaantie on valtion tie, mutta Seinäjoen kaupunki on Koiviston mukaan ollut aikaisemminkin osaltaan rahoittamassa valtion tiehankkeita.
– Otetaan nyt vaikka esimerkiksi Ideaparkin isot tiejärjestelyt, johon Seinäjoelta upposi isot summat, hän huomauttaa.
Hänen mielestään Seinäjoki voisi osoittaa Sydänmaantiehen rahoitusta myöntämällä, että kaupunki aivan oikeasti pitää huolta myös sivukylistään käytännön teoilla.
Sydänmaantie on varsinkin kelirikkoaikaan erittäin huonossa kunnossa. Tienpinta on silloin upottavaa kuravelliä. Koivisto epäilee, että soratienä kunnostaminen jää liian kevyeksi toimeksi.
Hän ihmettelee arviota, jossa tien päällystämisen kustannukset nousisivat 4-5 miljoonan euron lukemiin.
– Muutama vuosi sitten arvioitiin päällystämiskustannusten olevan 1,5 miljoonan luokkaa, Koivisto sanoo.
Koivisto on ollut yhteydessä Ely-keskukseen Sydänmaantien päällystämiseen liittyen. Keskusteluissa nousi Ely-keskuksen suunnasta esiin vielä sekin, että Sydänmaantie on niin leveä, joka nostaa kustannuksia.
– Tein valtuustoaloitteen 200 000 eurosta, jotta sillä turvattaisiin, ettei nykyistä tienleveyttä sentään kaventamaan alettaisi. Mitä ihmeen perusparantamista se olisi, hän puuskahtaa.
Hän on sitä mieltä, että Sydänmaantie tulee hyväksi vain päällystämällä. Jos raha ei riitä koko matkan päällystämiseen, niin sitten pätkä kerrallaan.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely